Testasimme Lidlin superhalvat luonnonkosmetiikkatuotteet – yksi todella vakuutti

Julkaistu:

Me Naiset
Tutussa marketissa myydään nyt myös luonnonkosmetiikkaa, jonka hinta on vain muutaman euron.
Moni ostaa voiteensa ja meikkinsä mielellään marketista, ja niistä voikin tehdä edullisia huippulöytöjä. Myös Lidl-päivittäistavaraketjun kosmetiikkahyllyiltä löytyy pätevä valikoima tuotteita.

Me Naisten toimittaja Viivi esimerkiksi hehkutti aikaisemmin Lidlin Cien-merkin Q10-kosteusvoidetta, joka maksaa alle neljä euroa. Myös Cienin Aqua-sarjan voide oli aikanaan kulttituotteen maineessa, sillä se päihitti useammassa testissä kalliimmat voiteet ja oli myös käyttäjiensä mielestä halpa ja hyvä.
Muissa marketeissa luonnonkosmetiikkavalikoimat ovat jo pikkuhiljaa laajentuneet. Maaliskuussa Lidl seurasi perässä ja lanseerasi oman luonnonkosmetiikkasarjansa. Cien Nature -sarjan tuotteilla on Natrue-sertifikaatti.

Mikä parasta, hinnat ovat samalla edullisella Lidl-tasolla kuin muissakin kaupan kosmetiikkatuotteissa. Voiteet maksavat noin neljä euroa, huulirasva vähän päälle euron.

Otimme valikoiman kiinnostavimmat tuotteet testiin ja tarkastelimme niitä kriittisesti. Lue alta, mitkä tuotteet vakuuttivat ja mitkä eivät.

Öljyistä puuhaa

Isoin kiinnostukseni kohdistuu Pomegranate-sarjan päivä- ja yövoiteeseen, joissa luvataan olevan anti-aging-vaikutuksia. Niiden kerrotaan ehkäisevän ihon ennenaikaista vanhenemista ja sisältävän ihoa uudistavaa, antioksidanttista yhdistelmää granaattiomenan siemenöljystä, manteliöljystä, jojobaöljystä sekä babassuöljystä.


Öljyt todella huomaa voiteita levittäessä. Ne ovat hyvinkin öljyisiä, ja kasvojen rasvaamisen jälkeen on ihan turha kuvitella koskevansa mihinkään ennen kuin on pessyt tai pyyhkinyt ylimääräisen rasvaisuuden pois sormenpäistään.

Pystyn käyttämään voidetta vain hyvin pienen määrän, eikä iho imaise sitäkään mitenkään erityisen hyvin, vaan voide jää rasvaisena pinnalle. Kosteuden se varmasti sitoo ihoon, jos öljymäisen voiteen alle on levittänyt esimerkiksi kasvovettä. Todella kuivaihoisella voide toimisi ehkä paremmin.

Nenäni sietää hyvin luonnonkosmetiikan välillä omaperäisiäkin tuoksuja. Cienin luonnonkosmetiikkavoiteissa ei ole lisättyjä hajusteita, mutta tuoksu on silti huomattava eikä ainakaan omaan nenääni erityisen viehättävä. Se tuo mieleen mummojen käsivoiteet.

Silmänympärysvoide vakuuttaa

Cien Naturen Wild Rose -sarja sen sijaan on tarkoitettu kuivaihoisille. Voiteet sisältävät muun muassa ihon uudistumista tukevaa ruusunmarjaöljyä sekä oliivi-, jojoba- ja avokadoöljyjä.


Testiin mukaan valikoitunut päivävoide on koostumukseltaan samankaltainen kuin Pomegranate-voiteetkin, mutta se tuntuu aavistuksen kevyemmältä ja helpommin imeytyvältä. Iho ei jää aivan niin rasvaiseksi, ja voiteen voisi kuvitella toimivan hyvin myös useimpien meikkivoiteiden alla.

Myös voiteen tuoksu on kevyempi ja miellyttävämpi, eli jos pitäisi valita jompikumpi voidesarja, kääntyisin todennäköisesti Wild Rosen puoleen.

Jos iho on taipuvainen rasvoittumaan, kuten minulla, suhtautuisin kuitenkin varauksella päivävoiteen sisältämään oliiviöljyyn, joka on toki antioksidanttinen ja ihoa hoitava, mutta joka saattaa rasvaisella iholla aiheuttaa tukkeumia.

Jokaisen kannattaa kuitenkin tehdä taustatutkimuksensa ja kokeilunsa sen suhteen itse – oliiviöljy kosmetiikassa ei ole automaattisesti kenellekään hyvä tai paha. Cienin voiteessa oliiviöljy ei tosin mahdu ainesosaluettelon viiden ensimmäisen aineen joukkoon, joten sen osuus tuotteessa tuskin on kovin merkittävä.

Molempiin ihonhoitosarjoihin kuuluu silmänympärysvoide – ja Wild Rose -silmänympärysvoide nousee koko testin suosikkituotteekseni. Se jäi heti säännölliseen käyttöön. Ei voide nyt välttämättä lupauksensa mukaisesti mitään kiinteytä, mutta kosteuttaa sitäkin paremmin ja tuntuu miellyttävältä silmänympärysiholla.

Se sopii etenkin yöksi hoitamaan silmänympärysihoa, mutta öljyjä sisältävän tuotteen käyttäminen aamulla on makuasia. En huomaa sen erityisemmin turvottavan silmien seutua, mutta ei se ainakaan huoneenlämpöisenä myöskään virkistä tai pienennä silmäpusseja.

Missä hoitoaine?

Lisäksi Wild Rose -sarjaan kuuluu myös shampoo, joka on aika juoksevaa litkua, mutta hiukset se pesee hyvin. Samaa sarjaa oleva hoitoaine kuitenkin puuttuu, mikä on hieman hämmentävää. Shampoo on silikoniton – ja silikoniton, superedullinen luonnonkosmetiikkahoitoaine olisi varmasti toivottu lisä ruokakauppaan.

Edellä mainittujen tuotteiden lisäksi Cien Nature -sarjaan kuuluu käsivoide, suihkugeeli, huulirasva ja vartalovoi.

Artikkeli on julkaistu alun perin Me Naisissa. Voit lukea alkuperäisen jutun täältä.

Lue myös:

Halpa aurinkovoide toimii paremmin kuin kallis! Lidlistä löytyy testin edullisin, mutta yksi parhaista rasvoista

Kahta alle 4 euron puuteria hehkutetaan jatkuvasti – selvitimme, mistä on kyse ja kumpi on parempi

2 syytä, miksi en osta Lidlin vaatteita – eikä kumpikaan liity laatuun tai mitoitukseen

Anna Perho paljastaa luottokauneustuotteensa: ”Miksi kosmetiikkaa ei saisi fiilistellä kuin auton moottoreita?”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt