Näin teet täydellisen meikkipohjan – 15 loistavaa tuotetta, joilla kasvoista saa upeat - MyStyle - Ilta-Sanomat

Näin teet täydellisen meikkipohjan – 15 loistavaa tuotetta, joilla kasvoista saa upeat

Julkaistu: 15.4.2019 7:05

Kun meikkipohja on kunnossa, ei somekuva filttereitä kaipaa. Kaunis perusta syntyy hyvällä kosteutuksella, kerrostamalla ja kevyellä korostuksella.

Valmistele: Kanvaasi kuntoon

Niin mukavia kuin rutiinit ovatkin, vältä meikkipohjan teossa aina samaa kaavaa. Vilkaise peiliin ja tsekkaa, mitkä ovat ihon tarpeet. Jonakin päivänä iho voi punoittaa, seuraavana tuntua kuivalta ja kolmantena naama voi olla nuutunut huonojen yöunien jälkeen.

Jotta kasvomeikki pääsee oikeuksiinsa, olennaisinta on, että iho on ensin hoidettu pehmeäksi ja kosteutettu kunnolla. Kun kanvaasi on kunnossa, liukuvat meikkituotteet iholle sulavasti ja pysyvät siistinä pidempään.

Jos aikaa suinkin on, anna kosteuttajien asettua iholle vartin ajan ennen kuin meikkaat.

 

Meikkaa: Ohuita kerroksia

Täydellisen meikkivoidesävyn metsästäminen on tunnetusti ikuisuusprojekti. Jos ostopäätös keikkuu kahden sävyn vaiheilla, ota molemmat. Kasvot eivät ole kauttaaltaan samansävyiset, joten pieni variaatio meikatessa johtaa luonnollisempaan lopputulokseen.

Aloita meikkipohjan teko silmänympäryksistä. Siirry seuraavaksi meikkivoiteeseen ja tasoita pohja tarvittaessa paikoittain peitevärillä.

Levitä meikkivoidetta ensin vain ohut kerros. Voiteen ei ole tarkoitus peittää näppylöitä. Jos kaipaat koko kasvoille lisäpeittoa, on kerrostaminen parempi vaihtoehto kuin yksi paksu kerros.

Clarinsin Instant Poreless -meikinpohjustaja on täydellinen niihin tilaisuuksiin, kun ihomeikkiä on enemmän ja sen on tarkoitus kestää kovassakin menossa. Voidemainen koostumus muuntuu iholla sileäksi ja mattaiseksi. 29,50 €. Muista aina aurinkosuoja! Estée Lauderin Perfection Pro Multidefense UV-Fluid -voide antaa ihanteellisen suojan kesää kohti mentäessä ja sopii erinomaisesti meikin alle. 45 € / 30ml. BTB13-sarjan Heleyttäjä antaa iholle hehkua ja pidentää meikin kestoa. Jos meikkivoide tuntuu turhan raskaalta, pari tippaa heleyttäjää notkistaa ja keventää meikkiä. Sävy Light, 38 € / 30 ml. Hyaluronihappo kosteuttaa ihoa ja tasoittaa pintaa niin, että arkipäivinä muuta pohjustustuotetta ei välttämättä tarvitsekaan. The Ordinary Hyaluronic Acid 2% -hyaluronihapposeerumi, 8,90 €.

Korosta: Varjojen leikki

Herätä kasvomeikki eloon strategisella korostuksella ja varjostuksella.

Korostusvärin tarkoitus on nostaa harkittuja kiintopisteitä esiin. Levitä hohtavaa väriä kevyesti sormella tai pienellä siveltimellä nenäluulle, poskipäille sekä pienen pieni sipaisu leukaan.

Maalaa aurinkopuuterilla ja isolla, pehmeällä sudilla kasvojen sivuille ikään kuin numero kolmonen: aloita levitys ohimoilta, vie sutia hieman poskipäille ja viimeistele liike leukaluulle.

Jos haluat hifistellä, kruunaa koko hoito hienojakoisella viimeistelypuuterilla. Väritön translucent-sävy sopii jokaiselle.

 

Juttu on alun perin julkaistu Me Naisissa. Lue alkuperäinen juttu tästä.

Lue lisää:

9 syytä siihen, että meikkipohja epäonnistuu – ja näin korjaat tilanteen

Menikö meikkipohjan valinta taas mönkään? Mariela Sarkiman vinkeillä onnistut

Vaalenna tai tummenna kotoa jo löytyvää meikkivoidetta vuodenaikojen mukaan Kicks Beautyn Color Adjusting Foundation Drops -tipoilla, 13,90 € / 10 ml. Sensain Highlighting Concealer -peiteväri mukautuu silmänalusihoon kuin unelma. Valoa tuova väri sopii myös vaivihkaiseen korostukseen. 42 €. Kosteuttava Korresin Wild Rose Brightening Foundation -meikkivoiteessa on kivasti peittoa, mutta samalla iho tuntuu ja näyttää luonnollisen tasaiselta. 39 €. Pretty by Flormar Baked Powder -kivipuuteri on omiaan kuivalle iholle. Hieman hehkua sisältävä puuteri sisältää kosteuttavaa pantenolia ja antaa kevyen aurinkosuojan. 8,95 €.

Essencen Hey Cheeks -paletissa on mukana poskipunan lisäksi korostusväri- sekä aurinkopuuterinapit, joten se kulkee kivasti mukana. 7,50 € / kuuden napin paletti. Bybi Beautyn Babe Balm -voiteella saa ihanaa kiiltoa poskipäille, ja sama voide hoitaa tarvittaessa myös huulet ja kynsinauhat kuntoon. 39,60 € / 60 ml. Ecotoolsin Ultimate Blend 360 -sivellinsetissä on kolme jämäkkää sivellintä, jotka levittävät meikkivoiteen, peitevärin sekä poskipunan tasaisesti ja helposti kasvoille. 23,90 €. Valitse varjostuksiin mattainen aurinkopuuteri. Maybellinen City Bronzer -aurinkopuuteri on aavistuksen pehmeää, ja leviää iholle helposti. 13,90 €. Viimeistelysuihkeella on oikeasti väliä: se sulauttaa meikin ihoon ja kakkuiselta tuntunut kohta katoaa aikayksikössä. Urban Decayn All-Nighter Makeup Setting Spray -viimeisteilysuihke on legenda lajissaan, 32,90 € / 118 ml. NYX Professional Makeupin Can’t Stop Won’t Stop -irtopuuteri on todella hienojakoista ja laskeutuu kauniisti meikin päälle. 15,50 €.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?