Tähän eivät kaikki pysty – Jennifer Lopezin leggingstyyli on armoton

Julkaistu:

Leggingsit
Vaaleanharmaat trikooleggingsit ja napapaita samaa sarjaa? Kuka tahansa ei kokeilisi J. Lon viimeisintä asukokonaisuutta edes kotona.
Kuinkakohan monta vuotta mediassa, somekeskusteluissa ja suomalaisten keskuudessa on toisteltu lausetta leggingsit eivät ole housut?

Sen muistaa ainakin 2000-luvun lopulta ja koko 2010-luvun ajalta – kiitos tyylin, joka toi leggingsit ensin hameiden, shortsien ja tunikoiden alle ja siirsi ne lopulta kokonaan farkkujen ja muiden housujen korvaajiksi.

Nykyisin leggingsit ovat sekä parjatut pöksyt että monen luottohousut. Osa suomalaisista tuntuu olevan vahvasti yhtä mieltä siitä, että pelkissä leggingseissä ei todellakaan kannata lähteä kaupungille, toiset taas tykkäävät ohuista ja tiukoista trikoista.

Kun esimerkiksi kaikkien leggingslookien kuningatar Kim Kardashian viimeksi veti mitään peittelemättömät trikooleggarit jalkaansa, lähes 18 000 IS:n lukijaa kertoi mielipiteensä housuvalinnasta. 23 prosenttia eli yli neljätuhatta ihmistä tykkäsi tyylistä, loput eivät lämmenneet.
Nyt oman – mitä luultavimmin mielipiteitä jakavan – leggingsasunsa esitteli Jennifer Lopez. 49-vuotias tähti edusti kasuaalisti shoppailureissulla siskonsa ja lapsiensa kanssa kokoharmaassa trikooasussa.


Jos perinteiset mustatkin leggingsit ovat uskaliaat, vaaleat värit tekevät housumallista ja -materiaalista suorastaan armottoman: tumma kangas silottaa siluettia, vaalea ei anna anteeksi.


Lopezin esimerkin mukaisesti ja leggarifanien onneksi näyttää siltä, että leggingsit voivat ihan hyvin olla housut.

Jos aivan Lopezin kaltainen tyyli tuntuu kuitenkin haastavalta, kokeile esimerkiksi näitä asuja: 12 kuvaa kertovat: Näin käytät leggingsejä tyylikkäästi aikuisena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt