Monen suomalaisnaisenkin noudattama ”tyylisääntö” onkin täysin väärä – opi Meghanin kenkävalinnasta

Julkaistu:

Tyylit
Unohda vanhentunut neuvo kenkien yhdistämisestä muuhun asuun.
Sussexin herttuatar Meghanin viimeisin asu herätti ihastusta ympäri internetiä. Muotijulkaisut alkoivat kaivaa kilpaa kirkkaanpunaisia villakangastakkeja, ja punaisen ja violetin väriyhdistelmää kiiteltiin rohkeaksi ja erittäin kuninkaalliseksi.


Ainut asia, mikä asussa pistää silmään, on kenkien ja pitkän takin täysin sama sävy. Aikanaan tyylikkäänä pidetty tapa näyttää nykyisin nimittäin vanhentuneelta.

Muun muassa Stylecraze-sivusto kertoo, että asun jokaisen yksityiskohdan yhteen ”mätsääminen” on mennyttä, eikä samanväristen kenkien ja vaatteen yhdistämistä pidetä enää muodikkaana. Menneiltä vuosikymmeniltä tuttu tyyli on julkaisun mukaan jo ”toinen jalka haudassa”.

Tyylisivusto Effortless Gent tiivistää ohjeen napakasti.

– Pysy erossa saman sävyn asuista, joissa kaikki osat ovat samaa väriä. Sen voi tehdä tyylikkäästi, mutta myös mahdollisuus kamalalta näyttämiseen on olemassa.


Meghan ei suinkaan ole ainoa kyseisen valinnan tehnyt julkisuuden henkilö. Pari vuotta sitten esimerkiksi Melania Trump nousi muotiotsikoihin virkaanastujaisasunsa ja erityisesti kenkiensä vuoksi.


Tuolloin esimerkiksi muotilehti Glamour julkaisi Melania-artikkelin otsikolla ”Kuinka yhdistää kengät asukokonaisuuteen näyttämättä isoäidiltä”.

Auts.

Se kirjoitti jutussaan, että saman sävyn asu ja kenkävalinta on tyyli, jota on viime vuosina pidetty vanhanaikaisena.


Kunnianosoitus Dianalle

Meghanin kenkävalinta on toisaalta helppo ymmärtää, sillä moni huomautti, että asu on selvä kunnianosoitus prinsessa Dianalle, joka pukeutui samoihin väreihin muun muassa vuonna 1992. Tuolloin Dianalla oli asun kanssa violetit kengät.

Hia Magazine muistuttaa Dianan edustusvierailusta Intiaan samaisessa väriyhdistelmässä.

Samoin kuninkaallisten käyttämät kirkkaat värit voivat selittyä kuningatar Elisabetinkin usein käyttämällä kikalla. Kirkkaat värit päästä varpaisiin varmistavat sen, että kuningatar näkyy suurissa ihmismassoissa mahdollisimman pitkälle ja monelle silmäparille.

Kengät ja laukku samaa väriä?

Kuitenkin myös suomalainen työpukeutumisen asiantuntija ja Urapukeutujan opas -teoksen (No tofu publishing, 2018) kirjoittanut Ulla Rask nostaa kirjassaan esiin kenkien värivalinnan merkityksen.

Hänen mukaansa samanväristen kenkien ja laukun yhdistäminen on huono idea kaikissa niissä tapauksissa, joissa väri ei ole musta.

– Identtisen väriset laukku ja kengät näyttävät tätimäisiltä niin nuorilla kuin vanhemmillakin. Poikkeuksena musta väri. Hae kengille tai laukulle saman väriperheen kaveri tai vastaväri vaatteista raikkaamman vaikutelman luomiseksi, hän kirjoittaa.

Suosi näitä kengissä

Kaikki säännöt kenkien täysin samasta sävystä asun muiden elementtien kanssa saa siis unohtaa.

Suosi ennemmin esimerkiksi takuuvarmoja mustaa ja nudea, tai asusta löytyvien värien vastavärejä, vinkkaavat muotisivustot.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt