Suunnittelija listaa: Nämä vaatteet jokaisen suomalaisnaisen kaapista pitäisi löytyä - MyStyle - Ilta-Sanomat

Suunnittelija listaa: Nämä vaatteet jokaisen suomalaisnaisen kaapista pitäisi löytyä

Esimerkiksi laadukas laatikkomainen t-paita ja vaaleus ovat asioita, joita suomalaissuunnittelija vinkkaa naisten vaatekaappiin.

Esimerkiksi laadukas laatikkomainen t-paita ja vaaleus ovat asioita, joita suomalaissuunnittelija vinkkaa naisten vaatekaappiin.

Julkaistu: 20.12.2018 19:00

Nanson pääsuunnittelija Noora Niinikoski liputtaa yksinkertaisen, ajattoman ja kestävän pukeutumisen puolesta.

Pukeutuminen ja muoti on ihana, piristävä asia, josta moni nauttii. Samalla voi kuitenkin kokea suurta maailmantuskaa siitä, miten maailmasta voi tehdä paremman ja kestävämmän. Muotia pidetään perinteisesti ilmiönä, jolle muutos ja uusiutumisen vimma ovat elinehtoja.

Näin pohti kotimaisen muotimerkki Nanson pääsuunnittelija Noora Niinikoski merkin tuoreen malliston lanseeraustilaisuudessa joulukuussa.

Suunnittelija näkee muotimaailmankin tulevaisuudessa kuitenkin valoa.

– Tuntuu, että parin viime vuoden aikana trendinä on ollut muodin vauhdin pieni hidastuminen.

Tällä hetkellä yksi iso päätrendi maailmassa on Niinikosken mukaan pitkäikäisen ja pelkistetyn pukeutumisen läsnäolo.

– Se heijastaa mielestäni kollektiivista tarvettamme kestävään käyttäytymiseen. Haemme pitkäikäisiä tuotteita, joiden estetiikka miellyttää vielä viidenkin vuoden päästä.

Vaatteita, joissa ihmiset voivat hyvin

– Muotisuunnittelun näkökulmasta voi ajatella, että eivätkö perusvaatteet ole tosi tylsiä. Tietyllä tavalla on joskus rohkeampaa valita yksinkertaisia ja voimakkaita perusasioita kuin kikkailla kaikenmaailman hörhelöiden kanssa, Niinikoski sanoo.

Niinikoski vinkkaa suosimaan kivoja vaatteita, joissa on hyvä fiilis, ja joita haluaa käyttää päivästä ja viikosta toiseen. Kun aamulla istuu sängynreunalla ja miettii, mitä sitä laittaisi tänään päälle, kaapista löytyvät aina tietyt luottovaatteet ja ”peruskamat”, joita voi asustaa mieleisekseen.

– Me haluamme suunnitella vaatteita, joissa ihmiset voivat hyvin.

Myös monikäyttöisyys on tuotteessa tärkeää. Siis se, että saman vaatteen voi pukea töistä suoraan juhlaan.

– Rennon ja siistin pukeutumisen kombo luo nyt tyylin.

Nämä vaatteet joka nainen tarvitsee

Noora Niinikoski listaa MyStylelle vinkit hyvään pukeutumiseen. Nämä asiat suunnittelija hankkisi suomalaisnaisen vaatekaappiin.

– Siisteillä, klassisilla perustuotteilla pukeutuminen on tosi helppoa. Yksiväriset perusvaatteet saa elämään, kun asuun tuo jonkin kuosin tai värin esimerkiksi asusteissa. Pukeutumista ei tarvitse tehdä sen monimutkaisemmaksi kuin se on, Niinikoski sanoo.

  1. Hyvät perushousut, joko viistaskufarkut tai rypistymättömästä kankaasta tehdyt suorat housut. Suorissa housuissa kannattaa suosia esimerkiksi napakkaa materiaalia, jossa on hieman elastaania. Niitä ei tarvitse silittää pesun jälkeen, joten ne ovat huolettomat ja rennot mutta tyylikkäät.

  2. Pellavahousut ovat kesää varten täydellinen klassikkovaate. Pellava on helppo materiaali, sillä se saakin olla huolettoman ryppyinen. Pellavakangas luo helposti hyvän tyylin.

  3. T-paita. Hyvä, laadukas ja kestävä t-paita. Niinikoski valitsisi laatikkomaisen muodon ja tukevamman neuloksen. T-paita on monikäyttöinen luottotuote, jonka voi pukea juhlavampienkin hameiden kanssa.

  4. Neule. Ammattilaisen mukaan merinovillan ja puuvillan sekoitus on hyvä yhdistelmä. Ohut neule on sekä Suomessa lämmin että sisätiloissa sopivan viileä. Neuleesta on tullut myös työpukeutumisen oleellinen kulmakivi, kun siistit neuleet ovat korvanneet jäykemmän työpukeutumisen.

  5. Kauluspaita, joko yksivärinen tai printattu.

  6. Takkeja tarvitaan siistiin pukeutumiseen pelkistetysti ja kärjistetysti kaksi: siisti villakangastakki ja perinteinen, käyttökelpoinen trenssitakki.

  7. Väriä ja vaaleutta. Niinikoski harmittelee, että pimeässä maassa vannotaan edelleen mustan nimiin, joka on yhä päävärinä lähes kaikessa pukeutumisessa. Hän lisäisi suomalaisten tyyliin väriä ja vaaleutta. ”Mikä estää kaamosmasennusta? Kampaajalla käynti, huulipunan laitto ja kivat vaatteet. Vaaleat vaatteet antavat valoa pimeyden keskelle.”

Tuoreimmat osastosta