MyStyle

Onko meikkaamisesta haittaa iholle? Kosmetologi vastaa

Julkaistu:

Me Naiset
Voiko jatkuva meikkaaminen vanhentaa ihoa? Kosmetologin mukaan ei – kunhan huolehtii muutamasta tärkeästä asiasta
Iso osa elämästä vietettyä meikattuna, jos meikkaaminen kuuluu arkirutiineihin. Miten toistuva pakkeli mahtaa vaikuttaa ihoon? Voiko meikkaamalla tahattomasti vanhentaa ihoaan tai aiheuttaa muuta hallaa?

SKY-kosmetologi, maskeeraaja Tuija Luukkaisen mukaan huolta ei ole, kunhan pari perusasiaa muistuu mieleen. Make Up For Ever Academyssa kouluttava Luukkainen toteaa, ettei nykylaatuisilla meikeillä voi saada aikaan kovin suurta tuhoa, vaikka tykkäisi meikata paksustikin.

– Yleisellä tasolla voi sanoa, että tämän päivän meikkivoiteet eivät vahingoita ihoa, eikä puuterikaan, vaikka sitä laittaisi kuinka paljon.

Meikkivoiteen valinnassa kannattaa kuitenkin olla tarkkana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Jos kuivaihoinen käyttää paksua, mattapintaisen jäljen jättävää meikkivoidetta runsaalla kädellä, se alkaa kuivattaa ihoa. Samoin jos näppyläisellä iholla käyttää runsaan määrän paljon öljyä sisältävää meikkivoidetta, joka on suunnattu ihan toisenlaiselle iholle, kyllä tulee lisää näppyjä.

Muista kunnon puhdistus

Yhtä tärkeää kuin huolellinen meikkivoiteen valinta, on meikin puhdistaminen. Tuija Luukkaisen mukaan edes meikit naamassa hikoilemisesta ei kannata olla huolissaan – yhdellä ehdolla.

– Sanotaan, että paksu meikki vahingoittaa. Kyllä, jos ei sitä huolella poista. Hikoilusta meikkivoiteen kanssa ei ole mitään haittaa, jos meikin aina illalla puhdistaa, hän toteaa.

Kehno puhdistus on ongelma, koska se haittaa ihonhoitotuotteiden toimintaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kun pitäisi saada kosteutta iholle, niin eihän se kosteusvoiteen vaikutus ole sama, jos siinä on meikkiä välissä.

Suomessa erityistä haastetta tuo raa'an sään ja suomalaisille tyypillisen ohuen ihon yhdistelmä, joka johtaa helposti pintakuivuuteen. Jos pintakuiva iho ei esimerkiksi huolimattoman puhdistuksen takia saa tarvitsemaansa kosteutta, se alkaa tukkeutua ja pukata epäpuhtauksia.

Ei pelkkää haittaa

Kevyen meikin puhdistukseen sopii oikeastaan millainen vain omalle iholle soveltuva tuote. Paksun pakkelin poistoon sen sijaan kannattaa harkita tuplapuhdistusta.

– Geelimäiset ja vaahtomaiset putsarit eivät välttämättä yksinään puhdista niin hyvin, Luukkainen sanoo.

Hän suosittelee käymään ensin meikin kimppuun öljypohjaisella puhdistusaineella ja putsaamaan sitten vielä ihon toisella tuotteella. Öljymäiset puhdistustuotteet ovat niitä, joilla voimakkaat teatterimaskitkin poistetaan. Jälkimmäiseksi tuotteeksi sopii esimerkiksi puhdistusmaito tai -vaahto.

Paitsi haittaa, meikistä iholla voi olla myös hyötyä. Moni meikkivoide tuo kasvoille uv-suojan, mitä pidetään jopa tärkeimpänä ihonhoitotekona.

Lue lisää:

Mistä ihonhoidossa kannattaa maksaa? Kokosimme yhteen kunkin tuotetyypin plussat ja miinukset

Onko tuhdin juhlameikin peseminen vaikeaa? Youtube-tähden ovela kikka putsaa kasvot helposti

Meikkivoidesävyä kuuluukin testata yhteen tiettyyn kasvojen kohtaan – unohda leuka ja kämmenselkä!

Joko tunnet nämä suomalaiset kosmetiikkamerkit? 8 ihonhoitobrändiä, jotka on syytä painaa mieleen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt