MyStyle

Julkkisten salainen kikka estää takuuvarmasti nolot hikitahrat – yllättävä apuri löytyy jo kaapistasi

Julkaistu:

Kikat
Vähääkään vaaleammassa kuin mustassa vaatteessa on helposti riski kainaloihin kostuville hikilänteille. Jos tilanne vaatii varmuutta, kokeile julkkisten kikkaa.
Näyttelijät, huippumallit, artistit ja muut kuuluisuudet astelevat usein tottuneen ja itsevarman näköisesti punaiselle matolle ja suoraan kamerameren eteen.

Se ei silti tarkoita, ettei heitä kuumottaisi – juhlailtoihin ja muihin edustustilaisuuksiin kuuluu usein pientä jännitystä tai vähintään hiostava lämpötila tai juhlapuku.

Etenkin naisten hihallisten mekkojen ja edustusasujen kanssa ovat vaarana kiusalliset hikiläntit. Kainaloiden kangas nappaa pienenkin hien helposti, ja kaikissa muissa paitsi aivan tummissa vaatteissa kankaan märkä kohta paistaa esiin heti.

Julkkiksilla ongelma ei tunnu kuitenkaan olevan aivan yhtä näkyvä kuin muilla ihmisillä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Helppo ja halpa konsti

Sen sijaan, että tähdet olisivat hikoilemattomia yli-ihmisiä, heillä on asiantuntijoiden mukaan kainalohikeen salainen niksi.

Muotibrändien myynnissä työskentelevä Christine Chang ja stylisti Britt Theodora kertovat tyylisivusto Who What Wearille, että monet stylistit käyttävät asiakkaidensa juhlapukuihin nopeaa, helppoa ja halpaa kikkaa, joka estää hien näkymisen.

He ompelevat kevyesti kainalon sisäpuolelle ohuen olkatoppauksen tai rintaliivien tai uima-asujen kevyen, irrotettavan toppauksen.

Toppaus on päällepäin huomaamaton mutta sen verran paksu, että se imee itseensä kaiken hien ja estää kosteutta pääsemästä vaatteen läpi. Toppauksen voi myös leikata tarvittavan pieneksi, jotta se pysyy takuulla piilossa – nerokasta.

Lue myös: O-ou, tissihiki tulee taas – 9 fiksua kikkaa, joilla selviät kesästä

Lue myös: Kärsitkö hikoilusta? Näin estät, vältät ja piilotat sen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt