Näin Flow-festivaaleilla Helsingissä pukeuduttiin – Jaakko sai puvulla ilmaiset jätskit

Julkaistu:

FLOW FESTIVAL
Flow Festival tunnetaan musiikin ohella siitä, että festivaalille pukeudutaan tavallista koreammin. IS tutustui tämän vuoden tyyleihin ja kysyi, onko asun valitseminen stressaavaa.
Flow Festival täytti Helsingin Suvilahden jälleen kerran musiikin ystävillä, mutta myös trenditietoisella ja vaatteilla leikittelevällä kansalla.

IS kysyi Flow-kävijöiltä, mikä inspiroi heidän Flow-lookkiaan ja aiheuttaako asun valinta hiustenhalkomista.


Joel Stenroos ja Sara Tani

– Minulle Flow on tilaisuus laittaa ylle jotain, mitä ei välttämättä laita kouluun ylle. Voi toteuttaa omaa tyyliään, mutta ekstrasti. Näitä (vyölaukkuja olalla) on näkynyt tosi paljon, mutta onhan se tosi kätevä! Sillä minä sen lähinnä laitoin, Tani kertoo.

– Minulla on aiemmin ollut samanlaiset retro-Adidakset, jotka olivat kämppikseni äidin. Ne olivat käytössäni, kunnes hänen äitinsä halusi ne takaisin. Minulla oli silloin tyhjä aukko pukeutumiseni suhteen. Ostin nämä keväällä vintagekaupasta Briteissä. Näin nämä alennuksessa ja totesin, että nämä on pakko ostaa. Käytän näitä tosi harvoin, yleensä klubilla tai festareilla. Kutsun näitä reivi-Adidaksiksi, Stenroos naurahtaa.


Anna ja Anna

– Marimekko on aika lailla sellainen, mitä voi pitää missä vain. Flow on suomalainen festivaali, helsinkiläinen festivaali, niin sitten haluaa tukea suomalaisella pukeutumisella myös festaria. Marimekko on tilaisuuteen kuin tilaisuuteen sopiva, valkomustaan Marimekkoon pukeutunut vasemmanpuoleinen Anna kertoo.

– Ostin tämän Hietsun kirppikseltä toissa viikolla. Näin, että tuo on ihan hyvä Flow-mekko. Tämä on suomalaista 60-70-luvun tuotantoa. Merkkiä en tiedä, kun lappu oli irronnut, eikä myyjäkään osannut sanoa. Mutta loistava löytö kaikin puolin, toinen Anna taustoittaa asuaan.


Santtu, Jere ja Erno

– Omat vaatteet ja vanhemmilta lainattu vyölaukku, se on retroa. En tiedä, miltä vuosikymmeneltä on peräisin, mutta värityksen perusteella veikkaisin 80-lukua – ennen kuin kukaan meistä on syntynytkään. Lätsä on lainattu kaverilta 10 minuuttia sitten, se on niinkin retro. Se sopi tyyliin ja rokkaan sitä koko loppuillan, Erno nyökyttelee.

– Flow’ssa saa pukeutua vähän vapaammin. Tänä vuonna lähdettiin sillä teemalla, että pukeudutaan tavallista flowmaisemmin, ehkä vähän Flow-kliseemäisemmin. Santulla ja minulla on kuudes vuosi tulossa, niin päätettiin lähteä vähän sillä teemalla. Aikaisemmin ei olla mietitty sitä. Ihmiset tulee ehkä vähän enemmän näyttäytymään tänne kuin tavallisina viikonloppuina, Jere pohtii.

– En edes muistanut ollenkaan, että Jere on puhunutkaan, että pukeudutaan flowmaisemmin. Minulla on aina tämä paita päällä ja nämä kengät jalassa. Olen käyttänyt näihin vaatteisiin enemmän rahaa kuin viimeiseen kymmeneen vuoteen. Veli oli heittämässä näitä housuja roskiin, ja ne on Makian housut. Ajattelin, että ne ovat kalliimmat kuin kaikki vaatteet mitä minulla on vaatekaapissa, niin päätin varastaa ne. Eli ne ovat second hand –housut, Santtu kertoo.


Filsan, Katja, Tea

– Kyllä sitä vähän mietti etukäteen, mitä pukee, mutta kuitenkin omalla mukavalla tyylillä. Ehkä vähän jotain parempaa ja kivempaa, Filsan kertoo.

– Ehkä mietin normaalia enemmän, että mitä laitan päälle, mutta täällä kuitenkin todella rento fiilis. Ihan sama, mitä laitat päälle, porukka on ihan fine sen kanssa. En halua korostaa, että täällä olisi jokin pukeutumistyyli, vaan tämä on rento paikka, mihin voi laittaa mitä haluaa, Katja jatkaa.

– Rennolla fiiliksellä, oli hyvät ilmat luvassa niin sen mukaan valitsin jotain kivaa päälle, Tea summaa.


Jaakko Jääskeläinen

– Tämä oli kaverin idea ja meitä oli eilen kaksi nämä samat puvut päällä. Sain itse asiassa ilmaiset jätskit, on ollut sen arvoista ja ihan hauskaa.

– Aikaisempina vuosina ei ole tullut mietittyä, että mitä laittaa päälle. Nyt tuli kaveriporukalla idea, että laitetaan jotain parempaa päälle, siitä se lähti. Oli ihan positiivinen yllätys, että jengi on tosi positiivisesti reagoinut asuun.


Amanda Palo

– Ihmiset pukeutuvat miten pukeutuvat, se on kaikkien oma asia. Mutta ei täällä tarvitse pelätä, että joku katsoisi oudosti. Minä itse tykkään kimaltaa. Näin tämän takin netissä ja olin, että tämä on maailman siistein vaate. Maksoin siitä tosi paljon rahaa ja olin onnellinen, että sain sen. En kadu hetkeäkään.


Heidi Sallmén

– Minusta on ihanaa, että täällä ihmiset uskaltaa pukeutua. Tykkään itsekin vähän irroitella pukeutumisen kanssa. Katsoin tätä [asua] netistä, mietin että se on v**un magee, minun on pakko saada se elämääni. En tilannut tätä erityisesti Flow’ta varten, mutta tämä oli hyvä tilaisuus laittaa se päälle, vihdoin ja viimein.


Kiira Kilpiö

Kiira Kilpiö oli ensimmäistä kertaa Flow’ssa ja pääsi heti kättelyssä IS:n Flow-looks-kuvagalleriaan. Hän oli varautunut sunnuntaiksi ennustettuun sade- ja ukkosmyräkkään muuntamalla Flow-lookin sään kestäväksi.

– Oli vähän toisenlainen asu mietittynä, mutta mieluummin näin, että pystyy keikat katsomaan.


Rosa Forsell

– Kengät ovat luottokengät, ne ovat nähneet kolmet festarit. Niitä ei voi vaihtaa. Mekko tuli sillä, että se oli ensimmäinen kaapissa ja halusin väriä, otan tuon. Leikkasin vielä itse hihat pois. Mukava ja näyttää hyvältä, se riittää.


Leevi Ikäheimo

– En ole pukeutunut erityisemmin, mutta meikki on ehkä enemmän tätä tilaisuutta varten. Opiskelen Aalto-yliopistossa muotia, joten trendejä tulee seurattua. Vaatteet ovat olleet minulle vahvin itseilmaisun keino.


Saara ja Emilia

– Kyllä asuvaihtoehdot ovat vaihtuneet moneen otteeseen tällä viikolla, vielä tänä aamunakin. Mutta pääasia on että on rento fiilis ja itsestä tuntuu hyvältä ja näyttää kivalta. Tiedän, että omassa kaveriporukassa käy kova keskustelu monta viikkoa, että mitä laitetaan päälle, Saara kertoo.

– Koko viikon mietin, mitä laitan päälle. Tilasin jopa netistä vaatteita, ja piti käydä shoppailemassa varmuuden vuoksi, mikäli tilatut eivät ehtisi perille. Me tavattiin [Saaran kanssa] vasta tänään, niin hatut eivät sentään olleet suunniteltua tiimipukeutumista, Emilia sanoo.


Meri Salli

– Tämä on ihan minun arkinen tyylini. Tänä aamuna vietin vähän enemmän aikaa peilin edessä, kun tiesin, että tulen tänne näyttäytymään. Mutta piristän minun jokapäiväistä elämääni erikoisella pukeutumisellani.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt