MyStyle

Hyvästele muut farkut, tässä on seuraava trendimalli – pian kaikki pukeutuvat vanhaan tuttuun

Julkaistu:

Farkut
Uusi farkkusuosikki on tässä. Tekeekö hyvin tuttu malli vihdoin paluun?
Farkkumuoti on jakautunut parin viime vuoden aikana pääsääntöisesti kahteen ryhmään: jo vuosia denimmaailmaa hallinneisiin skinny- eli pillifarkkuihin ja raikkaisiin yllättäjiin, vintage-henkisiin mom jeanseihin eli korkeavyötäröisiin, väljiin mutta hieman alaspäin kapeneviin mutsifarkkuihin.

Sekä trendejä ensimmäisten joukossa esittelevä muotiväki että tavalliset pukeutujat ovat ottaneet kaksi suosikkimallia ehdottomiksi luottofarkuikseen – muita malleja on näkynyt viime sesonkien pukeutumisessa harvakseltaan.

Nyt muotijulkaisu Vogue kuitenkin ennustaa vanhasta tutusta tyylistä seuraavaa suurta hittiä. Se kehottaa muita farkkuja väistymään näiden tieltä:


Muun muassa ikonisten tyylivaikuttajien Jane Birkinin ja Kate Mossin yllä aikanaan nähty farkkumalli saattaa olla syyshitti. Keskikorkea vyötärö ja suora tai hieman levenevä lahje ei ole farkkurintamalla uutta, mutta tyyli näyttää vuosien tauon jälkeen jälleen uudenlaiselta.


Housut näkyvät jo tämän hetken katumuodissa. Muotiviikoilta napatuissa katutyylikuvissa vilahtelee vajaamittaisen mom jeans -massan joukossa myös pidempää ja hitusen alaspäin levenevää mallia.

Myös muotiguru Victoria Beckham on vilauttanut mahdollisuutta levenevän lahkeen paluusta.


Ketjuliikkeiden farkkuvalikoimiin kurkistaminen varmistaa asian.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lähes kaikki trendejä seuraavien shoppailijoiden suosikkiliikkeistä tarjoaa denimkokoelmissaan nyt pitkää ja suoraa sekä bootcut-mallia.

Kokeile tulevan kauden trendiä esimerkiksi näillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt