MyStyle

”Naurettavaa käännyttää ovelta reisitaskujen takia” puhahtaa baarietiketistä pöyristynyt mies – juo mieluummin kotona kuin vaihtaa housut

Julkaistu:

Yökerhoetiketti
Se, mikä päällä yökerhoihin pääsee ja ei pääse, herättää runsaasti keskustelua.
Nostimme tällä viikolla puheenaiheeksi yökerhojen pukukoodit. Vaikka Suomessa klubeja on perinteisesti totuttu pitämään varsin rentoina paikkoina, on täälläkin omat rajansa sille, missä asussa pääsee bilettämään.

Esimerkiksi reisitaskuhousut ja verkkarit ovat kiellettyjen vaateparsien listalla helsinkiläisessä Skohanissa ja turkulaisessa Aalto-yökerhossa.

Aiheesta kertovan juttumme yhteydessä olleen kyselyn mukaan 61 prosenttia lähes 40 000 vastaajasta pukeutuu yökerhoon paremmin kuin terassille. Yökerhojen pukukoodit herättivät Ilta-Sanomien lukijoiden kesken myös eloisaa keskustelua. Alla muutama ote keskustelusta:

Syksyllä 2007 Sedu Koskinen oli juuri saapunut Kotkaan Onnelansa kanssa, ja oltiin tulossa Hartwall Arenalta katsomasta Suomen peliä. Onnelan poke ei päästänyt sisään, koska päälläni oli Suomen maajoukkueen pelipaita, kun en viitsinyt sitä käydä välissä vaihtamassa. Kysyin, mikä juttu tämä on, kun ollaan just pelistä tulossa, ja Suomi vielä voitti 2–1. ”Nämä eivät ole mitkään lätkätreenit”, vastasi poke. Muutama vuosi myöhemmin, kun se lafka kitui viimeisiään, sisälle olisi varmaan päässyt vaikka kalsareissa.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Baariin/terassille/yökerhoon/discoon meno on yhtä arkista kuin ratikalla, metrolla, bussilla, lautalla, laivalla, lentokoneella, junalla, pyörällä ja autolla kulkeminen. Eli ei tarvitse pukeutua muuta kuin arkikuteisiin. Michelin-tähden ravintola on sitten eri juttu, ja niissä onkin myös parempi palvelu. Nuo tanssijuottolat ovat niin hikisiä ja likaisia paikkoja, ettei niihin kannata mennä likaamaan ja rikkomaan juhlapukuja.”

Ei käydä miehen kanssa yhdessä missään. Aina tulee hirveä riita pukeutumisesta, kun pitäisi luopua rakkaasta t-paidasta (ja niitähän riittää!) ja huonosti istuvista, lököttävistä housuista.”

Pori on näköjään aivan poikkeuskaupunki: täällä juuri puvuntakki on se, joka päällä ei sisään pääse. Minut on heitetty pihalle Kinosta kerran, kun en suostunut takista luopumaan. Mielestäni se kuuluisi klubeille, mutta Porissa takki on kielletty, syytä en tiedä. Pori on Pori.”


Jotka pyrkii collegehousuissa/shorteissa hienompaan yökerhoon ja kiljuu täällä miksei pääse sisään menee varmasti myös häihin mankineissa ja raksalle alasti pelkkä pipo päässä. Ei ole hei vaikea ymmärtää miten pukeudutaan tarpeen mukaan.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Käykää vaatekaupassa katsomassa miten surkea tarjonta niissä on miehille naisiin verrattuna! Ei ole ihme jos kulkevat collegehousuissa.”

Minusta on naurettavaa käännyttää miehiä baarin ovella siksi, että heillä on reisitaskushortsit näin kesäilmoilla. Aivan älytön ajatus, että pitäisi terassikaljojen jälkeen piipahtaa kotona vaihtamassa vaatteita, kun tiettyihin baareihin ei päivävaatetuksessa pääse sisään. On tullut herkästi mentyä terassilta vaan jonkun kotiin juomaan tästä syystä.”


Onpa pinnallista ja jokseenkin sydämetöntä touhua, jos vaatteet merkitsevät noin paljon. Tietysti vaatteet pitää olla puhtaat, ja joku roti on siinä, kuinka paljon ne vartaloa paljastavat. Edullisestikin voi pukeutua ihan yhtä siististi. Onko ne yökerhot niin hienostuneita ja useinkaan niin rehellisten tyyppien paikkoja?”

Kaveri asui vastapäätä yhtä baaria. Yksi talvi katsottiin ikkunasta, että mennään vähän bailaamaan, kun ei näytä olevan baariin jonoakaan. Ovella portsari ilmoitti, ettei päästä meitä sisään, kun meillä ei ole ulkotakkeja. Selitettiin, että tultiin tuosta kadun toiselta puolelta, niin ei otettu takkeja mukaan, vaikka olikin hieman vilpoista. Olisi kuulemma pitänyt hakea ne takit, tulla takaisin ja maksaa narikkamaksu, jotta päästään sisälle. Ei sitten menty koskaan kyseiseen baariin.”

En menisi esimerkiksi tennareissa ja hupparissa mihinkään yökerhoon. Sellaiset rock-klubit ovat tietysti asia erikseen. Kyllä pitäisi naisten ja miesten osata pukeutua!”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt