MyStyle

Osaatko pukeutua pukukoodin mukaan? Muistilista ja esimerkkiasut kesän juhliin

Julkaistu:

Tyylit
Pukukoodit voivat hämmentää samankaltaisuudellaan. Selvitimme, mitä pukea juhliin, joissa pukukoodi on määritetty kutsussa.
Etiketin mukaan pariskuntien tulee pukeutua saman tasoisesti. Miehen pukeutuminen määrittää aina myös naisen asun – siksi kutsuissa mainitaan vain miehen asu.

Yksi pukukoodeihin vaikuttava seikka on kellonaika. Karkeasti pukukoodit voi jakaa alkamaan ennen tai jälkeen kello 18.
  • Katso videolta, millaisia asuja pukukoodit pitävät sisällään.

Rento smart casual

Smart casual on pukukoodi, joka antaa paljon vaihtoehtoja. Kuten nimikin kertoo, on kyseessä samaan aikaan rento ja skarppi asu. Parhaiten se onnistuu silloin, kun asuun yhdistelee erilaisia elementtejä. Parita esimerkiksi särmä bleiseri rentoihin chinohousuihin.


– Pukukoodiin kuuluvat irtotakki ja housuina chino-tyyliset tai jopa farkut, tilaisuudesta riippuen. Kauluspaidassa saa olla kuviota, ja yksityiskohtia voi olla esimerkiksi napeissa ja taskuliinana. Kengät voivat olla jopa siistit sneakerit, listaa Stockmannin miesten pukeutumisen muotineuvoja Pia Melander.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Naisten asussa materiaali saa olla juhlava, mutta muuten asun elementit ovat melko vapaita.

– Asu voi olla housupuku, yksiosainen mekko tai hame. Asuun tulee rennompi twisti, kun laittaa jalkaan vaikka makeat tossut eikä korkoja, kertoo naisten pukeutumisen muotineuvoja Kimi Nurmi.

Vaikka asussa saa olla rentoja elementtejä, huolehdi silti siitä, että asu on kokonaisuudessaan siisti. Suosi laadukkaita materiaaleja ja tunnista erot. Vaikka smart casual -asuun voi yhdistää lenkkarit, eivät ne ole samat, joilla juokset lenkkejä. Myös farkut ovat sallitut, mutta revityt ja kulutetut materiaalit eivät kuulu juhla-asuun. Smart casual -asuun ei tarvitse yhdistää kravattia.


Puku, tumma puku tai smokki

Perinteisimmät kesäjuhlien pukukoodit ovat tumma puku ja smokki. Niillä tarkoitetaan aina siistiä juhlapukeutumista.


Nämä pukukoodit toimiva sekä ennen että jälkeen kello kuuden. Yleensä juhlan alkamisaika määrittää sen, kuinka hienosti juhlaan pukeudutaan.

– Smokki puetaan yleensä kello 18 jälkeen. Smokin kanssa puetaan smokkipaita, valkoinen paita piilonapituksella tai jopa niin, että napit näkyvät. Smokki antaa enemmän tilaa kuin frakki – ei revitellä, mutta kokeillaan rajoja. Smokin kanssa tulee solmuke tai rusetti, joka on musta tai hopeanharmaa, Melander sanoo.

Tumma puku on väriltään musta tai yönsininen. Puvun kanssa puetaan yleensä hopeanharmaa solmio. Kengät ovat mustat.

Jos pukukoodi on tumma puku tai smokki, nainen pukeutuu iltapukuun, jonka pituus on maksimissaan jalkapöydän päälle. Iltapuku voi kuitenkin olla myös nilkka- tai polvipituinen tilaisuuden niin salliessa. Iltapuvun kanssa käytetään siroja avokkaita tai sandaaleja. Iltalaukku on siro ja kädessä kannettava.

– Puku on mielellään tumma, mutta joissain tilanteissa voi olla värikäskin.


Jos pukukoodi on selkeästi tumma puku, on syytä pukeutua sitä noudattaen. Monissa kesäjuhlissa, kuten esimerkiksi häissä, on kuitenkin sallitumpaa myös leikitellä enemmän väreillä ja kuoseilla, sekä miehen että naisen asuissa. Miehelle hauska yksityiskohta puvun kanssa voi olla esimerkiksi värikkäät sukat.

Frakki

Kaikkein juhlavin pukukoodi on frakki. Se puetaan pääsääntöisesti kello 18 jälkeen. Poikkeuksena ovat akateemiset tilaisuudet, häät sekä diplomaattiset tilaisuudet, jotka voivat alkaa jo aiemmin.

– Frakissa ei sävelletä. Pukukoodiin kuuluu frakki, frakkipaita ja frakkiliivi. Frakkisolmuke on valkoinen ja samalla lailla vohveloitu kuin paidan kuosi. Jalkaan mustat kiiltonahkakengät, Melander neuvoo.

Jos pukukoodi on frakki, tulee naisen pukeutua yksiosaiseen juhlapukuun, joka peittää jalat kengän kärkeä lukuun ottamatta. Puvun materiaalin tulee olla juhlava. Juhlapuvun kanssa käytetään umpikärkisiä siroja avokkaita. Iltalaukussa ei ole pitkää hihnaa. Jos juhlapuvun kanssa käytetään käsineitä, ne ovat aina pitkät. Käsineet eivät kuitenkaan ole pakolliset.


Poikkeuksena ovat tilaisuudet, joiden alkamisaika on ennen kello kuutta, mutta joissa pukukoodi on siitä huolimatta frakki. Silloin nainen pukeutuu lyhyeen asuun eli vierailupukuun.

– On tärkeää muistaa, että pukukoodit on aina tehty palvelemaan vieraita ja helpottamaan heidän elämäänsä, Nurmi muistuttaa.

Jutun asiantuntijat: Kimi Nurmi, naisten pukeutumisen muotiasiantuntija & Pia Melander, miesten pukeutumisen muotiasiantuntija, Stockmann.

Muut lähteet: tieroom.fi, pukeutumisopas.com, IS-arkisto