Zakarie Ali, 19, löydettiin vain hetki sitten Alepasta – nyt suomalainen mallilupaus poseeraa jo Voguessa

Julkaistu:

Tyypit
Zakarie Ali, 19, kävi vielä vuosi sitten työharjoittelussa Sörnäisten Alepassa ja harjoitteli viime kesänä mallikävelyä helsinkiläisen kerrostalon sisäpihalla. Nyt hän on valloittanut maailman muotinäytöslavat ja poseeraa arvostetuimman muotilehden kuvissa.
Kun muotiviikot ovat ohi, Zakarie Alia, 19, työllistävät muotikuvaukset. Voguelle, Burberrylle ja Benettonille, Ali luettelee, kun vihdoin tapaamme Helsingissä.

Zakarie Ali kuvattiin juuri Voguelle. Suomalaislupaus kuvassa keskellä.



Suomen kenties suurinta mallilupausta on ollut lähes mahdotonta tavata. Ilmoitukset työkeikoista tulevat Alille päivän tai kahden varoitusajalla, ja sitten hän lentää kuvauksiin. Tämän vuoden aikana Ali on käynyt jo monesti esimerkiksi Lontoossa, Pariisissa ja Italiassa ja viettänyt Suomessa maksimissaan kolme päivää kerrallaan.

Tammikuun miesten muotiviikoilla 19-vuotias suomalaismalli käveli yhteensä 17 näytöksessä Lontoossa, Milanossa ja Pariisissa. Vogue nosti hänet kymmenen suosituimman kävelijän joukkoon, vaikka Alin ensimmäisestä muotinäytöksestä ei ollut kulunut edes vuotta – Ali käveli ensimmäistä kertaa kansainvälisessä muotinäytöksessä viime kesänä Lontoon miesten muotiviikoilla huippumuotimerkki Burberrylle.

Sitä edelsi tapahtumasarja, joka kuulostaa ennemmin elokuvan juonelta kuin kenenkään oikealta elämältä.

Alepasta muotipääkaupunkien catwalkeille

Zakarie Ali suoritti työharjoittelujaksoa Sörnäisten Alepassa keväällä 2017. Asiakkaaksi sattui Jasmin Islamovic, mallien metsästäjä. Hän kysyi Alilta tietä kahvihyllylle, mutta palasi pian Alin luo. Hän kysyi, olisiko Ali kiinnostunut mallintöistä.

Ali vastasi heti myöntävästi, antoi miehen napata pari valokuvaa kaupan ulkopuolella ja sai kuulla viiden minuutin päästä ihastuneita kommentteja Ruotsista.


Ruotsalainen mallitoimisto olisi halunnut Alin tapaamiseen välittömästi, mutta Ali ei hötkyillyt – koulupäivä meni Tukholmaan lentelyn edelle. Lopulta hän matkusti Ruotsiin saman viikon perjantaina.

– Äitini oli todella huolissaan. Hän pelkäsi, että minua huijataan, ja varmisteli kaikkia mahdollisia asioita moneen kertaan.

Toimistolla kaikki olivat kuitenkin todella mukavia, ja Alille selitettiin nopeasti, kuinka homma toimii.

– Tiesin heti ensimmäisestä päivästä lähtien, että tästä voi tulla jotain suurta.

Ali lähetettiin maailmalle heti seuraaville muotiviikoille vain parin kuukauden jälkeen sopimuksen kirjoittamisesta. Töitä tuli välittömästi, ja kesällä hän käveli Burberryn lisäksi esimerkiksi huippumuotimerkkien Balenciagan ja Lanvinin näytöksissä.

– Olin new born babyface, joka heitettiin keskelle Pariisia, Ali muistelee.


Vaikka mallitoimistot järjestävät lennot ja hotellit, mallien täytyy hoitaa castingit ja töiden hankkiminen itse. Näytösten buukkaaminen on ratkaisevaa, sillä toimiston ei kannata lähettää maailmalle taloudellisesti kannattamatonta mallia.

Nyt, jo toista muotiviikkorupeamaa myöhemmin, Zakarie Ali on avannut Cottweilerin show’n ja kävellyt muun muassa Marnin, Fendin, Off Whiten ja Alexander McQueenin näytöslavoilla. Mukana on monia suurelle yleisölle tuntemattomampiakin nimiä, mutta Ali ei arvota töitä asiakkaan suuruuden perusteella.

– Jokainen show jonka tein, oli upea. Sillä ei ole merkitystä, onko kyseessä iso muotitalo vai pienempi merkki. Kaikki näytökset ovat yhtä merkityksellisiä.

Ei liikaa lukemista

Zakarie Ali kertoo maailmalla olevansa suomalainen. Hän syntyi Somaliassa ja tuli Suomeen 3-vuotiaana. Ali on perheen kymmenestä 11–31-vuotiaasta lapsesta kolmanneksi nuorin. Kaikki työelämässä jo olevat sisarukset ovat keskenään eri aloilla, ja nuorimmat opiskelevat tai käyvät vielä koulua.

Alin isä on eläkkeellä. Hän on työskennellyt yli 20 vuotta Saudi-Arabiassa arkkitehtinä. Äiti on lastenhoitajana päiväkodissa.

– Äitini ja isäni ovat yhdet positiivisimmista ihmisistä, jotka tiedän. Perheeni on suurin energianlähteeni. He ovat samanlaisia kuin minä, kaikki nauravat ja ovat sosiaalisia.


Pienenä Ali haaveili jalkapalloilijan urasta. Hän oli niin hyvä, että sai treenata seurassa ilmaiseksi. Ali joutui kuitenkin lopettamaan, kun hän joutui auto-onnettomuuteen ja satutti polvensa niin pahasti, ettei sillä enää juostu.

– Olin koulussa aina tosi ahkera, mutta numeroni eivät olleet koskaan hyviä. Vain liikunnasta sain kymppejä. Arvosanoista huolimatta kaikki opettajat rakastivat minua. Olin tosin liian puhelias ja se luokan koomikko yläasteella. En paljon keskittynyt opintoihin.

Ali kävi kymppiluokan, koska ei päässyt lukioon. Silloin hän tajusi, ettei pelkkä lukeminen ollut hänen juttunsa. Mies päätyi Suomen Liikemiesten Kauppaopistoon ja opiskelee siellä nyt merkonomiksi.

– Se on varmaan fiksuinta, mitä olen tehnyt. Eikä vain siksi, että päädyin kouluun liittyvän harjoittelun kautta malliksi. Se on myös hyvä koulu, jossa viihdyn. Opinnot sujuvat hyvin, ja koulu joustaa mallin töiden kanssa.

Positiivinen puurtaja

Energia, hymy ja tanssimuuvit, Ali luettelee, kun häneltä kysyy omia vahvuuksiaan.

– Näen talentin itsessäni, mutta en tiedä, mikä on juuri se juttu, miksi minusta pidetään. Luulen, että positiivisuuteni vaikuttaa. Jokaisella mallilla on hyvät kasvot, mutta pakettiin täytyy tuoda muutakin.

Ali saa kehuja töissä siitä, että hän tekee hommansa aina ilolla.

– En koskaan valita mistään. Päivät voivat venyä pitkiksi, ja ulkokuvauksissa saattaa olla kylmä, mutta ei se oikeasti ole niin kamalaa. Toiset mallit vain valittavat ja valittavat, mutta minusta työ on hauskaa.

Kovaa duunia se silti on, hän lisää.

– Ei todellakaan pelkkää lentelyä paikasta toiseen ja kuvien napsimista. Kuvaukset ovat kymmenentuntisia ja muotiviikoilla päivät alkoivat aamukuudelta ja loppuivat yöllä yhdeltä.


Kävelyä Alin piti harjoitella, sillä kävelytyyli oli miehen omien sanojen mukaan ”liian swag”. Ali harjoitteli ravaamalla edestakaisin kotipihaansa, Helsingin Sörnäisissä sijaitsevan kerrostalon sisäpihaa.

– Naapurit katsoivat oudosti, että mitä tää yks tekee, kävelee edestakaisin muttei mene mihinkään, Ali nauraa.

Vaikka kävely on nyt hallussa, virheitä ja mokia on käynyt.

– Satatuhatta!

Ali on unohtanut esimerkiksi passin kotiin, pakannut liian vähän tavaraa mukaan, ja joutunut ostamaan reissusta lisää.

– Pahinta oli silti se, kun Pariisissa casting-kierroksella puhelimestani loppui akku, unohdin hotellini nimen enkä muistanut, mikä oli lähin asema. Silloin päätin vain lähteä johonkin suuntaan, kävelin kaupungilla hirveässä helteessä kaksi tuntia ja suunnistin hotellille kiertäen ja kysellen kaupungin eri kirkkoja. Muistin vain hotellini vieressä olevan mäkkärin ja kirkon.

Suomi-mallien supermies

Kevään kuvaustöiden jälkeen odottavat jälleen kesän miesten muotiviikot. Alilla on niitä varten kaksi haavetta: Hän haluaisi päästä Lontoon, Pariisin ja Milanon lisäksi New Yorkin muotiviikoille ja sulkea näytöksen.

– Lautanen on nyt aika täynnä. Koko ajan tulee lisää tilaisuuksia, mutten voi ottaa mitään poiskaan. Yritän pysyä perässä ja huolehtia, ettei mene liian lujaa. Mutta ei huolta, mä oon supermies.