12 julkkisnaista, jotka ovat turvautuneet kauneusleikkauksiin ja botoxiin – uskoisitko?

Julkaistu:

Kauneus
Kauneuskirurgia, pistoshoidot ja muut toimenpiteet eivät ole enää yhtä erikoinen asia kuin vielä muutama vuosi sitten. Yhä useampi julkkisnainenkin turvautuu kovempaan kauneudenhoitoon ilman, että sitä välttämättä edes tajuaa.
Good Housekeeping listasi julkkisnaisia, jotka ovat käyneet veitsen alla tai kokeilleet muita tavallista kauneudenhoitoa kovempia keinoja. Tässä heistä 12.

Lisa Kudrow

Näyttelijä Lisa Kudrow teetti nenäleikkauksen 16-vuotiaana. Hän kertoo The Saturday Evening Postille sen olleen elämää muuttava kokemus.


Dianna Agron

Glee-sarjan näyttelijä Dianna Agron on murtanut nenänsä kahdesti ja korjautti sen myöhemmin.


Gwyneth Paltrow

– Käytän luonnonkosmetiikkaa, mutta otan myös laserhoitoja. Olen kokeillut aivan kaikkea. Veitsen alle meneminen pelottaisi nyt, mutta kysykää uudestaa sitten, kun olen viisikymmentä. Ryhdyn mihin vain paitsi botoxiin, sillä se sai minut näyttämään kamalalta, Gwyneth Paltrow kertoi Harper’s Bazaarille vuonna 2013.


Robin Wright

– Kaikki ottavat botoxia. Ehkä ei ole viisasta painaa tätä lehteen, mutta minä en piilottele mitään, näyttelijä Robin Wright sanoi vuonna 2014 The Telegraphille.


Iggy Azalea

– Rakastan rintojani niin paljon, että minun oli pakko kertoa niistä. On paljon vapaampi olo, kun voin sanoa sen ääneen, eikä tarvitse huolehtia, että joku kaivaa asian esiin, rap-artisti Iggy Azalea sanoi E!:lle rintojen suurennusleikkauksestaan vuonna 2015.


Kelly Rowland

– Halusin ottaa rintaimplantit, kun olin 18-vuotias, mutta oma äitini ja Beyoncén äiti kehottivat harkitsemaan asiaa tarkemmin. Noudatin heidän neuvoaan ja odotin implanttien kanssa 10 vuotta, laulaja Kelly Rowland kertoo Shape-lehdessä.


Jane Fonda

– Bob Evans kehui uutta, lyhyeksi leikattua tukkaani. Kiitin ja vastasin, että minulle tehtiin äskettäin myös leuka-, kaula- ja silmäpussioperaatiot, joten päätin samalla leikkauttaa hiukseni, jotta ihmiset ajattelisivat, että uusi ilme johtuu hiuksista. Hänen mielestään se oli niin hauskaa, että hän kohotti maljan rehellisyydelleni, näyttelijä Jane Fonda kirjoitti vuonna 2010 blogissaan.


Kris Jenner

Kardashian-Jenner-klaanin äiti Kris Jenner dokumentoi oman kasvojenkohotusoperaationsa perheen elämästä kertovassa Keeping Up With The Kardashians -tv-ohjelmassa vuonna 2011.


Kourtney Kardashian

– Olen laittanut rintaimplantit, mutta se ei ole mikään salaisuus, enkä voisi välittää vähempää, Kourtney Kardashian kertoi Nightlinelle vuonna 2010.


Kaley Cuoco

Näyttelijä Kaley Cuocolle on tehty nenäleikkaus, rintojen suurennusleikkaus ja laitettu kasvojen täyteaineita.

– Niin paljon kuin haluankin rakastaa sisäistä minääni, olen pahoillani, mutta haluan myös näyttää hyvältä. Minun mielestäni kenenkään ei pidä tehdä operaatioita miestä tai muita ihmisiä varten, mutta jos se saa olosi itsevarmaksi, sehän on vain upeaa, hän kommentoi Women's Health -lehdelle.


Linda Evangelista

– Olin ensimmäinen ihminen koskaan joka myönsi ottaneensa botoxia. Äitini oli järkyttynyt, entinen huippumalli Linda Evangelista on kertonut Harper’s Bazaarille.


Jamie Lee Curtis

– Olen tehnyt kaiken. Minulle on tehty vähän plastiikkakirurgiaa, minulle on tehty rasvaimu, minulle on laitettu botoxia. Ja tiedättekö mitä? Mikään niistä ei toimi, ei mikään, näyttelijä Jamie Lee Curtis sanoi vuonna 2002 The Telegraphissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt