Suoristava hiusharja, markettirasva ja maailman ihanin puuteri – kauneus­toimittajan 6 uutta suosikkia - MyStyle - Ilta-Sanomat

Suoristava hiusharja, markettirasva ja maailman ihanin puuteri – kauneus­toimittajan 6 uutta suosikkia

Julkaistu: 16.3.2017 19:00

Tässä kuussa lempituotelistalta löytyy niin luksuskosmetiikkaa kuin halpislöytöjäkin.

1. Maailman ihanin puuteri

Kuukauden ehdottomasti syvin ihastus löytyy luonnonkosmetiikan puolelta. Dr. Hauschka lanseerasi maaliskuun alussa uuden meikkisarjansa, jonka 83 tuotteen joukosta löytyi puuterirakkaus.

Pintakuiva ihoni on taistellut puutereita vastaan jo pitkään, ja luovuin jopa T-alueen puuteroinnista, kun hyvää puuteria ei vain tuntunut löytyvän. Luonnonkosmetiikka näyttää kuitenkin toimivan – kuten muissakin merkin tuotteissa, myös meikeissä vaikuttavat rohtokasvit ja niiden hoitavat ominaisuudet.

CC-puuteri tasapainottaa ihon sävyeroja. Pistaasin sävy häivyttää punaisuutta, vanilja pehmentää kasvojen varjokohtia, aprikoosi tuo raikkautta ja ruskean sävy korjaa värieroja. Plussaa siitä, että puuteri tuoksuu taivaalliselta!

Dr. Hauschka Colour Correcting -puuteri 45,30 €, mm. Stockmann ja Sokos.

2. Suomen edullisin peitevoide?

Kolmen euron hinnalla Essencen peitevoide on takuulla yksi Suomen edullisimmista jos ei edullisin peitevoide. Se eksyi meikkipussiini sattumalta, kun edellinen puteli piti korvata nopeasti uudella – ja mitä ihmettä, halpismerkki toimiikin täydellisesti.

Väri on hyvä, kesto vielä parempi ja koostumus mitä voidemaisin. Tuote peittää tummat silmänaluset ja pienet näpyt helposti. Muutaman euron luottotuote, kyllä kelpaa!

Essence stay all day 16h long-lasting -peitevoide 3,09 €, mm. Tokmanni, Citymarket ja pretty.fi.

3. Halpaa luksusta

Kauneustoimittajana kuukauden suosikkilista olisi ihana kuorruttaa pelkillä ylellisillä ja kauniisti pakatuilla kosmetiikkatuotteilla, jotka näyttäisivät ihanilta kylppärin hyllyllä ja tuoksuisivat unelmilta.

Viime aikoina luksusta on kuitenkin ollut naurettavan halpa markettirasva. Lidlin uusi hajusteeton, väriaineeton, parabeeniton ja Allergia- ja astmaliiton hyväksymä perusvoide on kaikkea sitä, mitä iho pitkän talven jälkeen kaipaa. Purkin ulkonäkö ei hivele silmiä, mutta sisältö miellyttää sitäkin enemmän.

Cien Sensitive -vartalovoide 275 ml 1,99 €, Lidl.

4. Puhtain iho ikinä

Löytyy purkkien joukosta luksustakin: ZO Skin Health ja ZO Medical ovat yhdysvaltalaisen huippuihotautilääkäri Zein Obagin kehittämiä ihonhoitosarjoja, joihin kuuluu iho-ongelmia hoitavia ja ehkäiseviä sekä ihon kuntoa ylläpitäviä ja suojaavia tuotteita ja hoitoja kaikille ihotyypeille, iästä riippumatta. Obagi on alan uranuurtaja ja kuuluisa luomastaan terveen ihon konseptista, ja hänen klinikkansa asiakkaisiin kuuluu joukko hyvinvoivasta ihosta tunnettuja kansainvälisiä supertähtiä.

Moinen myyntipuhe epäilyttää, mutta tuotteet vakuuttavat, sillä mikään muu aine ei ole koskaan saanut aikaan vastaavaa oloa. Sarjoihin kuuluvan syväpuhdistavan ja talineritystä tasapainottavan puhdistusaineen ja magnesiumkiteillä ja vitamiineilla varustetun kuorintavoiteen jäljiltä iho tuntuu epätodellisen sileältä ja puhtaammalta kuin koskaan. Jos tapanasi on panostaa ihonhoitoon, kokeile näitä.

ZO Medical Foamacleanse Gentle Foaming Cleanser 240 ml 69,90 € ja ZO Skin Health Offects Exfoliating Polish -kuorintavoide 65 g 87,90 €, valtuutetuilta kosmetologeilta ja lääketieteen ammattilaisten vastaanotoilta, mm. Skinmed-klinikalta Helsingissä.

5. Uutta hiusrintamalla

Remington lanseeraa uuden hiustensuoristusraudan, joka onkin harja. Suoristusharja sekä silottaa että suoristaa – keraaminen pinnoite on antistaattinen, hiusten pintaa silottava ja niiden pörröisyyttä vähentävä.

Harjan käyttö on nopeaa ja vaivatonta, ja se suoristaa yllättäen yhtä hyvin kuin hiukset väliinsä litistävä suoristusrautakin. Harjan saa säädettyä joko 150-, 190- tai 230-asteiseksi, ja sillä käsitellään hiukset osio kerrallaan harjaamalla ne tyvestä latvaan kuljettaen hiussuortuvia rauhallisesti harjasten läpi. Hauskaa (ja aamuja hitusen nopeuttavaa) vaihtelua hiustenlaittoon!

Remington Straight Brush 59,95 €, tulossa myyntiin huhtikuussa.

6. Vaatteet nätisti siistiksi

Viimeisenä kuukauden kauneuslistalla on arjen välttämätön apuri, teippirulla. Perinteinen parin euron möhkälerulla vaihtui tässä kuussa kuitenkin kauniiseen ja kompaktiin versioon, Flintin käsilaukkukokoiseen ja kiinni rullattavaan teippirullaan.

Idea on sama kuin vanhassa tutussa kahvallisessa versiossa, mutta hylsyn sisään rullattavan teippiosan ansiosta pieni putkilo kulkee näppärästi mukana – tai näyttää nätimmältä lojuessaan eteisen pöydällä joka-aamuista puhdistushommaa odottaessaan.

En kuitenkaan olisi innostunut teippirullasta, ellei se olisi myös verrokkejaan tehokkaampi. Yhdellä supertahmealla tarralla saa rullailtua empiirisen tutkimukseni mukaan ainakin kaksinkertaisen määrän kangasta verrattuna halpisversioiden tarroihin.

Flint-teippirulla metallinhohtoinen 14,90 €, tavallinen 12,90 € ja vaihtoteippirulla 3,90 €. Flint-teippirullat tulevat myyntiin huhtikuussa 2017 & Other Stories -liikkeeseen, Moda Bronco -myymälöihin, Silja Linen myymälöihin sekä Pretty.fi -verkkokauppaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?