Onnistu viimein silmänrajauksessa – helppo kikka, joka sopii kaikille silmille - MyStyle - Ilta-Sanomat

Onnistu viimein silmänrajauksessa – helppo kikka, joka sopii kaikille silmille

Julkaistu: 31.12.2016 12:49

Onnistunut silmänrajaus vaatii vain oikeat välineet ja hieman kärsivällisyyttä.

Silmänrajausta pidetään yhtenä vaikeimmista meikkaustaidoista, paljastui hiljattain Me Naisten tekemässä kauneuskyselyssä.

Rajaamisen vaikeus saattaa johtua osittain silmien ja silmäluomien muodosta. Esimerkiksi raskaat yläluomet voivat tehdä siipimäisen rajan piirtämisestä haastavaa, sillä rajaus katoaa ärsyttävästi silmäluomen poimun sisälle.

Yksi rajausvinkki kuitenkin helpottaa minkä tahansa muotoisten silmien rajaamista: apuviivan tekeminen ensin tummalla luomivärillä. Luomivärin muotoa on huomattavasti helpompi korjata kuin superkestävän ja -mustan neste- tai geelirajauksen.

Kun rajauksen muodon on hahmotellut ensin luomivärillä valmiiksi, rajauksesta saa sen jälkeen helposti intensiivisen levittämällä neste- tai geelirajauksen siihen päälle.

Youtuben rajausekspertti Desi Perkins esittelee luomiväritekniikkaa oheisella videollaan kohdasta 6:25 eteenpäin – tosin hänen tekemänsä meikki on niin nätti ja aika helppokin, ettei koko videon katsomisesta haittaakaan ole.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täällä.

Rajaaminen on siinä mielessä välineurheilua, että puhtaalla, hyvällä siveltimellä ja notkeasti levittyvällä värillä se vain on yksinkertaisesti helpompaa. Heivaa siis vanhentuneet ja huonolaatuiset tuotteet roskikseen.

Lopuksi päästään vielä vinkeistä tärkeimpään: pidä silmät auki suurimman osan ajasta ja katso vähän väliä peilistä suoraan edestä, miltä rajaus näyttää silmät auki. Harjoittelemalla hyvä tulee!

Lue myös:

7 yllättävää tapaa tehdä hieno silmämeikki helposti

Menikö silmänrajaus taas tuhraukseksi? Etsi silmien muodolle oikea tyyli

Vinkit, joilla saat meikkisi näyttämään ammattilaisen tekemältä

10 kauneusmokaa, jotka vanhentavat sinua – ja näin korjaat ne

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?