Arvostatko mukavia ja käytännöllisiä vaatteita? Rakastat tätä muotivillitystä

Julkaistu:

Cosmopolitan
Kohta satavuotias huppari on taas cool. Tiedätkö sen historian?
Keskiajan munkkien mieleen tuskin juolahti, että heidän kaapujensa huput olisivat satoja vuosia myöhemmin keskeinen osa rap-skeneä. Hupullinen collegepaita liitetään nykypäivänä juuri räppäreihin, jengeihin sekä skeittarikulttuuriin.

Hupparin juuret ulottuvat vuoteen 1919, kun yhdysvaltalainen urheilumerkki Champion suunnitteli yläosan urheilijoita ja työläisiä varten, jotta he pysyisivät lämpimänä ulkona. 1990-luvulla huppari vaikutti vahvasti hip hop- ja rap-piireissä, mutta ysärisuunnittelijat Tommy Hilfiger ja Calvin Klein onnistuivat normalisoimaan vaatekappaleen ja tekemään siitä trendikkään. Muun muassa Facebookin luoja Mark Zuckerberg vannoo hupparin nimeen ja aiheutti vuonna 2012 kohua osallistumalla tärkeään kokoukseen sellainen yllään.

Etenkin Hollywoodin nuoret julkkikset ovat huppareiden vakiokäyttäjiä. Esimerkiksi Kardashianin siskokset ovat tuoneet ylisuuret Kanye Westin kiertuehupparit niin arki- kuin juhlapukeutumiseenkin. Jättihuppari yhdistettynä puoleen reiteen yltäviin saappaisiin oli myös look, joka nähtiin supersuositun Vetementsin FW16-näytöksessä.


Lue lisää:

Näistä trendeistä muistamme vuoden 2016 – kuinka moneen sinä hurahdit?

Haaveena näyttävät kulmakarvat? Näiden ohjeiden avulla onnistut

Nämä neljä kauneustrendiä voisi Kim Kardashianin luottomeikkaajan mielestä unohtaa – sopivat vain Instagramiin

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt