MyStyle

”Koira repi yöllä laahuksen” – Jaakko Selin paljastaa Linnan juhlien karmeimmat muotipaniikit

Julkaistu:

Linnan juhlat
Kuten muissakaan juhlissa, Linnassakaan ei säästytä kömmähdyksiltä ja viime hetken paniikilta.
Toimittaja Jaakko Selin on tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän vastaanoton televisiolähetyksessä muotitoimittajana. Selin paljasti Radio Aallon Keskipäivän Suvi Hartlinille minkälaisia viime hetken muutoksia ja virheitä monet tekevät valitessaan pukua juhliin.

Selin paljastaa myös ikävimmät sattumukset.

– Olen esimerkiksi kuullut, että aamukahvit ovat kaatuneet puvulle tai koira on repinyt yöllä laahuksen, Jaakko Selin kertoo.

Inhimillisten vahinkojen lisäksi Selin tietää varastetusta juhlamekosta. Viime hetken paniikkikaan ei ole tuntematon käsite.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Saattaa myös olla, ettei ollakaan tyytyväisiä kampaukseen, ja viime hetkellä Linnan aulassa avataan tukka, Selin paljastaa.

Videolla Selin kertoo juhlavieraiden pahimmista koettelemuksista ja vinkkaa, mikä on paras ratkaisu tilanteessa, jossa puku tai kampaus alkaa epäilyttää juuri ennen h-hetkeä. Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!

Radio Aalto ja Ilta-Sanomat ovat osa samaa Sanoma-konsernia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    2. 2

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    3. 3

      Nora Mörkin alastonkuvat levinneet kiekkojuniorien käsiin – joukkue joutui puhutteluun

    4. 4

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    5. 5

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Woody Allenin tytär astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa – syyttää isäänsä seksuaalisesta hyväksikäytöstä: ”Puhun totta”

    8. 8

      Lumi peitti liikennemerkin – kuka maksaa ylinopeussakon?

    9. 9

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Suomeen saapuneet pandat esittäytyivät yleisölle Helsinki-Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    4. 4

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    5. 5

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    6. 6

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    7. 7

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    8. 8

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    2. 2

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    3. 3

      Nora Mörkin alastonkuvat levinneet kiekkojuniorien käsiin – joukkue joutui puhutteluun

    4. 4

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    5. 5

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    6. Näytä lisää