Mitä miehen päälle talven juhliin? Ammattilainen paljastaa yksinkertaisen suosikkiasunsa

Julkaistu:

Miehen juhlapukeutuminen
Miesten pikkujoulu- ja juhlapukeutumisessa avainasemassa ovat mielenkiintoiset asusteet ja siisti kokonaisuus.
Keväällä alkavan Suomen Huippumalli haussa -ohjelman tuomari, hius- ja meikkialan agentti ja itsekin mallina työskentelevä Juri Silvennoinen antaa oman asuvinkkinsä kauden juhliin.


Pikkujouluihin voisi lähteä rennossakin lookissa, mutta ammattilainen luottaa takuuvarmaan valintaan.

– Vaikka olisikin kyse rennosta juhlasta, laittaisin päälle hyvin istuvan mustan puvun. Sillä ei mene koskaan vikaan, Silvennoinen sanoo.

– Pukua voi sitten asustaa mielensä mukaan joko t-paidalla tai kauluspaidalla. Paidan väri on persoonasta kiinni. Valkoinen paita on lyömätön, mutta jos haluat erottua joukosta, valitse jotain muuta, Silvennoinen vinkkaa.

Juri Silvennoinen neuvoo luottamaan vaate- ja kenkäostoksilla myös myyjän mielipiteeseen ja kokeilemaan rohkeasti uusia ehdotuksia.

Esimerkiksi kengissä turvallinen tie löytyy perinteisistä mustista tai ruskeista kengistä, mutta etenkin pikkujouluissa voi kokeilla jotain erikoisempaakin. Asun kruunaa juhlan henkeen sopiva taskuliinaviiva.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt