MyStyle

Kermakakkuhattaroiden aika on ohi - Nämä ovat kesän kuumimmat häätrendit

Julkaistu:

Häätrendit
Tämän hetken häätrendit ovat pitsiä, korkeaa korkoa, kimallusta ja kultaa.
IS kokosi kahdeksan tämän hetken kuuminta häätrendiä.
1. Maalaisromantiikan nousu

Vanhahtava ja maalaisromanttinen pukeutuminen kasvattaa suosiotaan. Valkoisen ohella morsiuspuvuissa nähdään myös antiikin sävyjä.

2. Pukuihin halutaan pitsiä

Pitsissä on luonnonvalkoisen ohella esimerkiksi kultaa tai pientä kimmeltävää hilettä. Kävellessä ne kimaltavat kauniisti.

3. Elokuvamaailman säihkettä

Pukuihin kaivataan kimallusta ja loistoa. Etenkin isokokoiset strassi- ja lasikivikoristeet ovat suosittuja, kun tavoitellaan elokuvamaailman säihkettä.

4. Metallit haastavat valkoisen

Kullan, hopean ja pronssin sävyt ovat nousussa. Ensi kesänä morsiamilla nähdään esimerkiksi kokonaan kultaisia pukuja.

5. Uudet materiaalit

Joustavan satiinin ja pitsin avulla luodaan vartalonmyötäisiä, hyvin valuvia ja eteerisiä pukuja.

6. Keveys ja konstailemattomuus

Kermakakkuhattaroiden aika on ohi - nyt halutaan kevyitä, eteerisen kauniita pukuja.

7. Hupputyyliset hunnut

Huntua ei laiteta enää vain kammalla kiinni. Uusinta uutta ovat hupputyyliset hunnut.

8. Designkenkiin satsataan

Morsiamilla on yleensä kahdet kengät: näyttävät ja korkeammat kirkkoon ja hääjuhlaan, ja iltaa varten matalammat ja mukavammat. Suomessa ei käytetä kovin korkeita korkoja, mutta häihin on alettu etsiä enenevissä määrin designkorkokenkiä.

Asiantuntijat: Hääsuunnittelija Anu Beadle Lily Dream Wedding -liikkestä, Susanna Hannén-Isoaho Morsiuspukuliike Josefiinasta ja Ritva Taanila Morsiuspukuliike Glamourista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Meri Turunen, 21, on Fitnessmalli 2017!

    2. 2

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Mehutölkkipommi, itsemurha-auto ja smurffi – tällaista tavaraa häädetty Isis on hylännyt tukikohtiinsa

    5. 5

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    6. 6

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    7. 7

      Autot roihusivat Vantaan yössä, kuvat näyttävät tuhon – poliisi epäilee: Yksi ja sama sytyttäjä

    8. 8

      Katri Sorsa julkaisi totuudenmukaisen kuvan synnytyksestään – söi samalla viisi suklaapatukkaa, kaksi paninia ja joi limua

    9. 9

      Usean poliisipartion operaatio Torniossa – yksi henkilö otettiin kiinni

    10. 10

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    7. 7

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    8. 8

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    9. 9

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    10. 10

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    7. 7

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    10. 10

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Meri Turunen, 21, on Fitnessmalli 2017!

    2. 2

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Mehutölkkipommi, itsemurha-auto ja smurffi – tällaista tavaraa häädetty Isis on hylännyt tukikohtiinsa

    5. 5

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    6. Näytä lisää