Moskovan olympialaiset 40 vuotta sitten olivat ”likaisimmat puhtaat kisat” – näin aikalaiset muistelivat propagandanäytöstä - Muut lajit - Ilta-Sanomat

Moskovan olympialaiset 40 vuotta sitten olivat ”likaisimmat puhtaat kisat” – näin aikalaiset muistelivat propagandanäytöstä

Leonid Brezhnev ja Miska-karhu tervehtivät kansaa Moskovan olympialaisten avajaisissa.

Julkaistu: 22.7. 6:35

Moskovan olympialaisissa 1980 yksikään urheilija ei kärähtänyt dopingista. Kulisseissa harrastettiin silti vilunkia ja reippaasti – propagandasyistä.

Tervetuloa aikamatkalle urheilun lähihistoriaan. Tarkemmin sanottuna tasan 40 vuoden päähän. Kesään 1980. Neuvostoliiton pääkaupunkiin Moskovaan. Ja niihin ikimuistoisiin olympialaisiin.

  • Artikkeli on julkaistu alun perin Urheilulehdessä heinäkuussa 2010, kun Moskovan olympialaisista oli 30 vuotta. Löydät vastaavia juttuja julkaisusta joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.

Jo avajaiset näyttivät mitä tuleman piti. Nykyolympiakisojen avajaisia katsoessa näemme urheilijoiden marssivan lippujensa takana epämääräisenä muodostelmana, heilumassa ja riehumassa yleisön sekä televisiokameroiden edessä.

Toista oli Moskovassa. Urheilijat kulkivat orjallisesti riveissä. Vain osa uskaltautui heiluttamaan niille onnellisille neuvostokansalaisille, jotka olivat onnistuneet saamaan pääsyliput urheilevan nuorison riemujuhlan avajaistapahtumaan Leninin stadionille.

– Avajaiset olivat todella hieno tapahtuma. Katsomossa kuubalaiset ryhtyivät laulamaan Alberto Juantorenalle (edellisten kisojen 400 ja 800 metrin kultamitalisti), kun joukkue tuli stadionille, katsomossa tapahtumaa seurannut Tapio Korjus muistelee.

Ja viimeisenä sisään marssi isäntämaa. Ryhdikkäästi jonossa, lähes armeijamaista tahtimarssia marssien. Ryhmän erotti Punaisen torin voiton päivän paraatista lähinnä siitä, että ne harvat lähikuvat, joita televisio marssivista urheilijoista näytti, löysi iloisia ilmeitä ja kääntyviä päitä. Sellaista ei olisi sotilasparaateissa Kremlin varjossa sallittu.

Nyt se oli mahdollista, vaikka marssi suoritettiin valtion päämiehen Leonid Brezhnevin valvovien silmien alla. Vaikka pääsihteeri todistetusti enemmänkin nuokkui avajaisten aikana.

– Meidän paikat olivat fanfaariorkesterin vieressä. Siinä oli kymmenen isoa miehenkokoista rumpua ja isoja lautasia. Kun Suuri ja mahtava kajahti ilmoille, niin se oli jotain ainutkertaista, Korjus sanailee.

Viisi rengasta oli saapunut sosialismin ihmemaahan.

Suomen joukkue Moskovan kisojen avajaisseremoniassa.

Moskovan kisat olivat vaakalaudalla, kun neuvostopanssarit olivat joulukuussa 1979 vyöryneet Afganistaniin. Karusta vuoristovaltiosta tuli hetkessä maailmanpolitiikan keskipiste, aivan kuin kolme vuosikymmentä myöhemmin.

Boikotit olivat uhanneet jo edellisenä talvena järjestettyjä Lake Pladicin talvikisoja, mutta tuolloin urheilu vielä ohitti propagandan ja talvilajien atleetit pääsivät kamppailemaan toisiaan vastaan olympiatulen loisteessa.

Yhdysvaltalaisten onneksi, sillä jenkkien yliopistopojat kukistivat jääkiekossa voittamattomana pidetyn Punakoneen ja näin vapaa markkinatalous sai merkittävän urheilupropagandavoiton suuresta ja mahtavasta Neuvostoliitosta.

Vaan seuraavana kesänä kaikki oli jo toisin. Huhtikuussa 1980 Yhdysvallat ja sen liittolaiset päättivät jättäytyä pois Moskovan olympiakisoista. Jälkikäteen on epäilty, että päätöstä venytettiin niin pitkään nimenomaan sen vuoksi, että Yhdysvalloissa järjestetyt talvikisat saatiin järjestettyä alta pois normaalissa tahdissa.

Läntisen suurvallan vasallit seurasivat jenkkejä perässä. Kaiken kaikkiaan peräti 65 valtiota jättäytyi kokonaan pois Moskovan kisoista. Osa maista lähetti normaalia pienemmän kisajoukkueen sekä osa marssi avajaisissa ja kilpailuissa olympialiikkeen tai kansallisen olympiakomiteansa lipun alla.

Muitakin rajoituksia osallistuvilla mailla oli. Esimerkiksi Italia ei sallinut maan armeijassa varsinaisen leipänsä ansaitsevien urheilijoiden lähteä lainkaan Moskovaan. Saman kohtalon kokivat useat sellaiset eteläamerikkalaisurheilijat, joilla oli tuplakansallisuuden johdosta jonkun boikottiin osallistuneen maan passi.

Avajaisissa boikotti näkyi muutoinkin kuin urheilijamarssilla. Edellisten kisojen isäntämaa Kanada oli yksi boikottiin osallistuneista maista, joten Montrealin pormestari ei tuonut olympialippua stadionille, vaan hänen sijastaan lippua kantoi kaksi kanadalaista urheilijaa, jotka oli lennätetty paikalle ainoastaan avajaisia varten.

Kulisseissa ja maailmalla politiikka oli esillä koko ajan: kisojen televisiointioikeudet Yhdysvalloissa omistanut NBC rajoitti kisalähetyksensä minimiin ja Iso-Britannian kuuluisa mailerikaksikko Steve Ovett ja Sebastian Coe kertoi jälkikäteen saaneensa paljon vihakirjeitä maanmiehiltään, jotka olivat pettyneitä kaksikon päätökseen osallistua kisoihin.

Kaksikko toi entiselle suurvallalle kaksi olympiakultaa.

– Itse kisapaikoilla politiikka ei suoranaisesti ollut läsnä. Kyllä se oli enemmän kulissien takaista toimintaa, Suomen olympiakomitean silloinen valmennuspäällikkö Kalevi Tuominen (1927–2020) kertoo nyt (toim.huom: Tuominen nukkui pois 92 vuoden ikäisenä tammikuussa 2020).

Sebastian Coe rikkomassa nimissään ollutta 800 metrin sisäratojen ME:tä ajallaan 1.44,91 vuonna 1983.

Boikotin ohella kisat muistetaan maailmalla kahdesta asiasta: Miskasta ja huijauksista.

Moskovan kisojen symboliksi muodostui kisamaskotti, venäjänkarhu Miska, jota esittäviä pehmoleluja myös suomalaisturistit kantoivat roppakaupalla takaisin härmään sukulaisten ja tuttavien ihmeteltäviksi.

Miskan ironia on siinä, että se oli ensimmäinen kisamaskotti, josta syntyi todellinen brändi aikana jolloin koko termi oli vielä lähinnä Yhdysvaltojen ivy-league-yliopistojen markkinointiprofessoreiden käyttämä.

Brändi, joka muistetaan vuosikymmentenkin jälkeen.

Neuvostoliitto onnistui sympaattisen karhunsa kanssa jossain, mihin yksikään kisajärjestäjä ei sitä ennen eikä sen jälkeen ole onnistunut. Miska-karhu jäi kaikkien mieleen.

Eikä vähiten haikeiden jäähyväisten aikana. Kun seuraavan isäntämaan Yhdysvaltojen lippu korvattiin kompromissihengessä viime hetkellä isäntäkaupungin Los Angelesin lipulla ja päättäjäiset saatiin vietyä riidoitta läpi, nähtiin päättäjäistapahtuma, joka jäi ikuisesti olympiahistoriaan.

Neuvostokansalaiset muodostivat katsomoon erivärisistä pahvipaloista jättikokoisen, koko katsomon korkuisen Miskan muotoisen kuvan, joka välittyi television välityksellä maailmalle. Lopulta kääntämällä pahvien puolia oikea-aikaisesti muodostui katsomoon animaatio, jossa kisojen päättymisestä pettynyt surullinen karhu tirautti ison kyyneleen, joka valui pitkin sen poskea.

Sympaattinen pikkukarhu oli lopullisesti valloittanut kaikkien sydämet.

Miska leijui pois.

Suomalaisille kisat ovat myös jääneet mieleen luonnollisesti Dainis Kulasta ja olympiastadionin porteista.

Kesken härmäläisille tuiki tärkeän keihäsfinaalin järjestäjät aukoivat stadionin portteja, jotta tuuli pääsi virtaamaan heittopaikalle. Ja luonnollisesti näin tehtiin vain silloin, kun vuorossa olivat isäntämaan heittäjät.

– Ihmettelin aina, että ykskaks alkoi tuuliviiri heilua. Eihän sitä porttien aukomista huomannut kesken kisan siellä kentällä, kisassa lopulta viidenneksi jäänyt Antero Puranen muistelee.

– Senaikaisille keihäille vastatuuli oli kaiken paras. Jos portit olivat kiinni, niin ei siellä kattilassa tuullut ollenkaan.

Erityisesti yleisurheilussa tapahtui paljon epäselviä mittausvirheitä ja muita kummallisuuksia. Kiekonheitossa neuvostokansalaisen suorituksen pituus mitattiin vasta toisesta pompusta. Eikä kansainvälisen yleisurheiluliiton tuomareita päästetty aina lainkaan kentälle tarkastamaan kisajärjestäjien toimitsijoiden työtä.

Antero Puranen kiskomassa Moskovan kisoissa 1980.

Keihään ohella yksi kuuluisimmista tapauksista sattui miesten kolmiloikassa.

– Olin hyppypaikan kohdalla katsomassa, kun brasilialainen Joao Carlos de Oliveira hyppäsi pitkälle, silmämääräisesti voittohypyn. Lippumies heilautti ensin valkoista, mutta sen jälkeen ihan kuin hän olisi katsonut katsomosta ohjeita ja väläyttikin lopulta punaisen lipun. Jalka oli kuulemma raapaissut maata väärässä kohtaa, valmennuspäällikkö Tuominen nauraa jälkeenpäin.

– Eihän ylimääräisestä kosketuksesta saa edes hyötyä, päinvastoin, tuumaa samaa tilannetta havainnoimassa ollut valmentaja-toimittaja Jouko Elevaara.

Yleisurheilussa väitettiin lisäksi valmentajien pukeutuneen toimitsijoiksi ja antaneen neuvoja ja apuja urheilijoille kesken kilpailun. Miesten seiväskisassa tästä saatiin jopa valokuvatodisteet.

Eivätkä arvonnatkaan aina vaikuttaneet täysin puolueettomilta. Yleisurheilun eräarvonnoissa arpa jostain syystä antoi mystisiä tuloksia. Jousiammunnassa venäläiset arvottiin paikkoihin, jonne osuisi tuuli kaikista epätodennäköisimmin. Ja jalkapallossa isännät pääsivät huippuhelppoon alkulohkoon.

Osansa vilpistä saivat myös toiset sosialistiset maat.

– Jostain kumman syystä DDR arvottiin kaikissa viesteissä aina ulkoradalle, Tuominen tuumaa.

 Neuvostoliittolaiset olisivat pärjänneet ilman vilppiäkin.

Kisoissa järjestettiin myös dopingtestit. Yhtä vaille kaikki kultamitalistit testattiin, mutta silti yksikään ei kärähtänyt.

Kaikki syntyi täysin järjestelmällisesti. Propagandavoitto piti varmistaa hyvissä ajoin. Ehkä mielessä oli Lake Placidin jääkiekon yllätystappio, joten mitään ei haluttu jättää sattuman varaan.

– Saimme ulkoministeriön kautta käsiimme kirjeen, jonka kisajärjestäjät olivat lähettäneet organisaation sisällä alemmille tahoille. Siinä muistutettiin, että jokaisen on tehtävä kaikkensa, jotta neuvostourheilijat menestyvät mahdollisimman hyvin. Näin näytetään sosialistisen järjestelmän ylivertaisuus, Tuominen paljastaa.

– Eikä sellaiseen olisi edes ollut tarvetta. Neuvostoliittolaiset olisivat pärjänneet ilman vilppiäkin.

Huijauksia tai ei, mutta boikotista huolimatta Moskovan olympialaisissa tehtiin enemmän maailmanennätyksiä kuin neljä vuotta aiemmin Montrealissa. Vaikka joukosta oli poissa moni urheilun suurvalta.

Urheiluvaikuttaja Kalevi Tuominen nukkui pois 92 vuoden ikäisenä tammikuussa 2020. Kuvassa Tuominen kotonaan Munkkiniemessä 2017.

Sosialismin ihmemaa halusi näyttää ylivertaisuutensa muuallakin kuin urheilukentällä. Kaikki järjestelyt oli viritetty huippuunsa. Kisakaupungit, päänäyttämö Moskova, jalkapallo-otteluiden isännät Kiova ja Minsk sekä purjehduskeskus Tallinnassa, oli laitettu paraatikuntoon ulkomaisia kisavieraita varten.

Nykyisillekin Moskovan turisteille tutut Izmailovon nelitorninen hotellikompleksi sekä jättihotelli Kosmos rakennettiin nimenomaan kisoja varten. Muutenkin kaupungilla tehtiin valtavia muutos- ja rakennustöitä.

Mitään ei jätetty sattuman varaan.

– Siellä oli selvästi havaittavissa, että alemman sosiaaliluokan ihmiset oli siirretty pois kaupungilta, pois ulkomaalaisten nähtäviltä, Tuominen sanoo.

Turvajärjestelyt ovat puhuttaneet olympialaisissa aina, mutta Moskovassa nähtiin siihen asti tiukimmat turvatoimet. Taustalla olivat kahdeksan vuoden takaiset Münchenin kisojen terroristi-iskut, mutta myös isäntien halu kontrolloida kaikkea.

– Ainahan kaikissa kisoissa kadut on olleet suljettuja olympiakuljetuksia varten, mutta nyt mentiin poliisisaattueessa joka paikkaan, Tuominen kertaa.

– Maratonreitillä oli miliisejä viiden metrin välein. Ja kaikki tuijottivat vain herkeämättä katsojia, Elevaara muistelee.

 Ikinä en ole nähnyt niin paljoa käteistä rahaa.

Kaikki turvallisuuteen liittyvä oli kisaisännillä hallussa organisaation koko tasolla. Olihan kisojen pääsihteeri, Aleksandr Gresko, heitetty 1971 ulos Iso-Britanniasta. Sikäläiset viranomaiset kun väittivät diplomaattina Lontoossa työskennelleen Greskon olevan vakooja.

Gresko nostatti jopa pienen kohun yhdessä boikottiin osallistuvassa maassa useita vuosia ennen kisoja. Moskovan kisajärjestäjät vierailivat Kanadassa tutustumassa Montrealin kisajärjestelyihin. Skandaali nousi turvajärjestelyjen pettämisestä, kun Britanniasta karkotettu vakooja pääsi tapaamaan Kanadan pääministeriä Pierre Trudeauta.

Myöhemmin venäläistoimittajat arvioivat, että järjestelmän kaatuessa 90-luvulla Gresko olisi saavuttanut lopulta KGB:ssä arvostetun everstin statuksen. Se ei menoa ole haitannut, sillä Moskovan kisojen jälkeen Gresko on tehnyt mittavan uran kansallisessa olympiakomiteassa. Niin Neuvostoliiton kuin Venäjänkin aikana.

Moskovassa yritettiin huhujen mukaan näpelöidä jopa säätä.

– Kisojen aikana kiersi huhu, että järjestäjät olisivat lentokoneista ja helikoptereista pudotelleet pilviin kemikaaleja, jotta niistä ei kertyisi sadepilviä. Kisojen alussahan oli todella hienot ilmat, sitten ihan viimeisinä päivinä satoi, keihäsmies Puranen kommentoi.

Eikä Neuvostoliitto olisi Neuvostoliitto, ellei siellä operoimiseen liittyisi omia seikkailujaan. Yhdessä asiassa olympialaiset eivät eronneet muusta neuvostoturismista millään tavalla. Rahanvaihto länsivaluutasta rupliksi oli aina oma operaationsa.

Eräs suomalainen toimittaja piti omaa pankkiaan hotellihuoneessaan lehdistöhotelli Rossijassa. Siellä kollegat kävivät vaihtamassa rahaa virallista paremmalla kurssilla.

– Antti Kalliomäki vihjasi eräästä rahanvaihtajasta kisakylässä. Menin sinne, ja siellä oli puolalaisen seiväshyppääjän organisoima rahanvaihto. Ruplat oli siististi pakattuina matkalaukussa. Ikinä en ole nähnyt niin paljoa käteistä rahaa, myös valmentaja-akkreditoinnilla operoinut Elevaara nauraa.

Länsimaisia toimittajia varten oli rakennettu isot lehdistökeskukset ja tiedonsiirtojärjestelmät. Isännät muistivat jopa mainita, että Kabuliin oli rakennettu riittävän iso tv-antenni, jotta kisaboikotin kiistakapulassa Afganistanissakin päästiin nauttimaan olympialaisten riemusta.

Silti länsimainen vapaus aiheutti tiettyjä ongelmia. Jo ennen kisoja.

– Edellisenä vuonna esikisojen aikana kävimme erilaisia ennakkoneuvotteluja kisoja ajatellen. Tulkkina ja apuna oli kenraali Matti Kopra, joka oli sotilasasiamiehenä Moskovassa. Halusimme tietää, voiko kisakylään tilata suomalaisia sanomalehtiä urheilijoille, kuten tapana oli, Tuominen kertoo.

– Vastapuoli rupesi keskustelemaan keskenään, kuten venäläisillä on tapana. Lopulta minulta meni hermot ja sanoin Matille, että sanoisivat nyt vain da tai njet. Ne varmaan ymmärsivät mistä on kyse ja suostuivat. Ulkoministeriön kuriiripostilla saatiin lehdet Moskovaan.

Yksi kisojen kohokohdista oli valtiovallan vierailu urheilijoiden luona. Entinen Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Urho Kaleva Kekkonen teki yhden valtakautensa lukuisista Moskovan-vierailuista olympialaisten aikana.

– Kekkonen oli tulossa kisakylään, ja toimittajat halusivat päästä kuvaamaan. Turvamies portilla esti toimittajien pääsyn sisälle. Minä sitten Kopran kanssa menin portille neuvottelemaan. Vasta sitten, kun sanoin, että siitä tulee kansainvälinen skandaali, jos lehdistö ei pääse sisälle, siellä joku iso herra myöntyi päästämään heidät mukaan, Tuominen nauraa.

– Sen muistan hyvin, että Kekkonen oli väsyneen näköinen. Urheilumies, kun jaksoi paikalle tulla, mutta ei ollut kyllä enää hyvässä kunnossa, edellisten kisojen kultamitalipainija Pertti Ukkola muistaa.

Pertti Ukkola (vas.) Montrealin olympialaisissa 1976. Ukkola riemuitsi, Frigic sai niellä tappiota.

Osa neuvostokansalaisistakin pääsi nauttimaan olympialaisten tuomasta länsimaisesta kulttuurista.

– Rossija-hotellin henkilökunta pääsi tiettyinä aikoina ostamaan länsitavaraa, jota oli tuotu maahan. Isossa hallissa ne asettuivat kiltisti jonoon. Yksi nainen oli jonottanut toista tuntia, kunnes hänen vuoronsa tuli. Myyjänä ollut maatuska päätti juuri silloin alkaa syömään eväitään. Kun tämä nainen vähän osoitti mieltään, niin maatuska käski hänet jonon perään, Elevaara nauraa.

– Ja hän meni kiltisti takaisin perälle! Me seurattiin tapahtumaa vierestä. Ja se jonotti uudestaan, vaikka jono eteni hitaasti, kun helmitaululla laskivat ostokset ja niiden summat. Ei olisi kyllä suomalainen jonottanut.

Vilpeistä ja politiikasta huolimatta monet urheilijat muistavat Moskovan olympiakisoja varsin positiivisesti. Kisat oli hyvin järjestetty, kaikki toimi, suoritus- ja majoituspaikat olivat kunnolliset.

Jotain pieniä ongelmia oli, oltiinhan Neuvostoliitossa.

– Yhtenä päivänä saunan ovi oli lukossa, vaikka sauna oli päällä. Ja se pysyi lukossa koko päivän, Ukkola sanoo.

– Vaikka kisat menivät itseltä penkin alle, niin hyvät muistot niistä jäi. Järjestelyt toimivat ja hyvä ystäväni Mikko Huhtala sai pronssia, painimestari kommentoi vuosikymmenten jälkeen.

Ihan kaikki ei sentään mennyt vanhaan tyyliin.

– Kaikenlaiset kunniakierrokset oli kielletty. Stadionilla oli maalin jälkeen kaarteen alkaessa tiivis rivi toimitsijoita ja turvamiehiä, jotka estivät ne, Jouko Elevaara sanoo.

Nykyään Merikievarin tanssipaikan isäntänä toimiva Elevaara oli tuolloin sanomalehti Pohjalaisen avustajana kisoissa. Hän myös toimi hopeaa ja pronssia voittaneen kestävyysjuoksija Kaarlo Maaningan valmentajana.

– Kun ensimmäinen mitali tuli, niin jotenkin pääsin sieltä lehdistökatsomosta kentälle. Siinä kohtaa niiden järjestelyt kyllä pettivät, Elevaara myhäilee.

– Kunniakierrosten kieltäminen liittyi järjestäjien haluun saada kaikki kulkemaan varmasti aikataulussa, ilman viivytyksiä, Tuominen arvioi.

Toinen syy saattoi olla puhtaasti propagandistinen. Järjestäjät eivät halunneet ylimääräistä epäjärjestystä, vaan muidenkin kuin neuvostovoittajien toivottiin ottavan mallia jääkiekkokaukaloista ja Boris Mihailovin jäyhistä tuuletuksista.

Kaarlo Maaninka (vas.) ja Lasse Virén 1980 kympin juoksun jälkeen.

Moskovan olympiakisoissa tapahtui myös sukupolven vaihdos, jonka merkitys valkeni vasta tulevina vuosikymmeninä.

KOK:ta johtanut irlantilainen lordi Killanin väistyi ja hänen paikkansa olympialiikkeen johdossa otti aiemmin sosialismin vastakkaiselle ääriliikkeelle oikeaa kättään auliisti suoristellut espanjalainen Juan Antonio Samaranch. Maansa Moskovan-suurlähettiläänä toiminut Samaranch voitti suoraan ensimmäisellä kierroksella toiseksi tulleen sveitsiläisen Marc Hodlerin.

Samaranchia kampanjassa tuki leveän lompakkonsa kanssa Adidaksen johtoon kuulunut Horst Dassler, jonka sukuyhtiön kolme raitaa oli jo tuolloin iso tekijä urheilubisneksessä, olympialaisissa ja itäblokin urheilijoiden varustajana.

Tukijoidensa avustuksella KOK:n johtoon päässyt Samaranch ryhtyi muuttamaan olympialiikettä. Hetkessä KOK:sta kasvoi upporikas järjestö, joka otti kaiken taloudellisen hyödyn viiden renkaan maagisesta maineesta. Amatööriyden aate heitettiin romukoppaan ja reilua vuosikymmentä myöhemmin kesäkisoihin astelivat NBA:n upporikkaat koripallotähdet.

Moskovan olympialaiset jäävät siis historiaan paitsi viimeisinä kisoina, joissa kukaan ei kärähtänyt myös viimeisinä kisoina, joissa raha ei näytellyt olennaisinta osaa.

Jos Moskovassa jylläsi sosialismi ja sen valtiojohtoinen propaganda, neljä vuotta myöhemmin Los Angelesissa kisat oli jo alistettu sponsoreille, liikemiehille, yksityisille voitontavoittelijoille ja televisioyhtiöille.

Ja siinä missä Moskovassa urheilu oli propagandan väline, Los Angelesissa se oli enää vain tekosyy järjestää mahdollisimman suuret kaupalliset markkinat.

Se, kumpi järjestelmä lopulta oli kisojen kannalta parempi, jääköön jokaisen itsensä arvioitavaksi.

Historia kuitenkin osoittaa, kuten kaikki tietävät, ettei edes kotikisojen jättimenestys auttanut Neuvostoliittoa ja sen järjestelmää voittamaan taistelua maailman herruudesta.

Kun Suuri ja mahtava kajahti ilmoille, niin se oli jotain ainutkertaista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?