Tutkintaraportti: painonnoston maailmanmestareiden dopingkäryt salattiin, liiton tileiltä pimitetty miljoonia euroja - Muut lajit - Ilta-Sanomat

Tutkintaraportti: painonnoston maailmanmestareiden dopingkäryt salattiin, liiton tileiltä pimitetty miljoonia euroja

Tamas Ajan johti kansainvälistä painonnostoliittoa vuosikymmeniä pelon ilmapiirillä.

Julkaistu: 4.6. 21:18

Torstaina julkaistu tutkintaraportti kertoo karuja paljastuksia IWF:n sotkuista.

Yli yhdeksän miljoonaa euroa hukassa, 40 dopingtapausta peiteltynä ja runsain määrin ääntenostoa liiton päätöksenteossa.

Siinä torstaina julkistetun tutkintaraportin tylyä kertomaa kansainvälisen painonnostoliiton IWF:n sotkuista. Tutkintaa johti kanadalaisjuristi Richard McLaren, joka on aiemmin tullut tunnetuksi Venäjän dopingskandaalin tutkijana.

Insidethegames-sivuston mukaan IWF:ää 44 vuotta johtanut Tamas Ajan pyöritti raportin mukaan liittoa autokraattisesti ja autoritäärisesti, loi pelon kulttuuria ja piti kontrollia pakkomielteenomaisesti. McLaren-raportti sai alkunsa, kun saksalainen ARD-televisiokanava paljasti vuoden alussa IWF:n mätäpaiseita. Ajan erosi liiton johdosta huhtikuussa.

– Ajanin autokraattinen ja autoritäärinen johto loi toimintahäiriöisen ja tehottoman valvonnan liiton hallituksen toimesta. Tähän päästiin erilaisilla kontrollimekanismeilla, ja lopulta Ajan oli ainoa, joka ymmärsi IWF:n kokonaistoimintaa, McLarenin raportti kuvaa.

Liiton kirjanpidosta puuttuu raportin mukaan 10,4 miljoonaa dollaria eli noin 9,2 miljoonaa euroa.

– Kerättyä rahaa, nostettua rahaa ja kirjaamatta jätettyä rahaa, jolle Ajan oli ainoa saaja. Merkittävimmät lähteet tälle rahalle olivat puheenjohtajalle suoraan maksetut dopingsakot ja suuret nostot liiton tileiltä, yleensä ennen arvokisoja tai IWF:n kongresseja. On täysin mahdotonta määrittää, kuinka suuri osa rahoista käytettiin laillisiin kuluihin.

Doping on ollut painonnoston riesana jo pitkään. Raportissa kerrotaan 40 positiivisesta testistä "kätkettyinä IWF:n tiedostoihin".

– Tuohon määrään sisältyy kulta- ja hopeamitalisteja, joiden näytteitä ei ole käsitelty. Tieto näistä on välitetty maailman antidopingneuvosto Wadalle lisätutkimuksia varten.

Ääntenosto oli puolestaan valloillaan kahdessa viimeisimmässä kongressissa. Ääniä ostettiin puheenjohtajalle ja liiton hallitukselle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?