Raimo ”Höyry” Häyrinen on kuollut - Muut lajit - Ilta-Sanomat

Raimo ”Höyry” Häyrinen on kuollut

Urheiluselostaja Raimo Häyrinen menehtyi kotonaan.

­

15.5. 7:45

Suomalaisen urheilun ääni, tunnettu urheiluselostaja Raimo Häyrinen on kuollut 79-vuotiaana.

Omaisten mukaan Häyrinen menehtyi rauhallisesti kotonaan keskiviikkona Alzheimerin taudin heikentämänä. Hän oli syntynyt 31. heinäkuuta 1940 Savonlinnassa.

”Höyry” Häyrinen työskenteli Ylellä vuosina 1965–1997.

Raimo Häyrinen jääkiekon MM-kisoissa Puolassa huhtikuussa 1976.­

Häyrinen oli aikansa suosituimpia radioääniä, joka oli selostamassa Ylelle yhdeksät talviolympialaiset ja yhdeksät kesäolympialaiset. Hän sai kansan äänestämänä Telvis-patsaan parhaasta radioäänestä 13 kertaa vuosina 1977–1990. Häyrinen valittiin 24 kertaa vuoden suosituimmaksi urheiluselostajaksi.

Ateenassa 1997.­

Eläkkeelle jäätyään hän teki töitä freelancerina. Häyrinen oli tunnettu etenkin puhenopeudestaan, ja Turun yliopistossa hänen puhenopeudekseen on mitattu parhaimmillaan yli 440 sanaa minuutissa.

Häyrisellä oli laaja urheilun tuntemus, ja hän selosti lukuisia lajeja. Parhaiten hän tunsi jääkiekkoa ja nyrkkeilyä, jossa nousi myös kehään urheilijana.

Juttua päivitetty kello 10.28.

Selostajalegenda kotonaan Helsingissä 2012.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?