Arvi Savolainen hävisi EM-mitalin äärimmäisen niukasti - Muut lajit - Ilta-Sanomat

Arvi Savolaiselle niukkaakin niukempi tappio EM-pronssiottelussa – hävisi raskaan sarjan mitalin tasapistein

Suomen Arvi Savolainen kärsi äärimmäisen niukan tappion kreikkalais-roomalaisen painin raskaan sarjan EM-pronssiottelussa.

Arvi Savolainen otteli raskaan sarjan EM-pronssista Roomassa. Kuva tammikuun SM-paineista.­

11.2. 21:53

Saksan Jello Krahmer oli Suomen Arvi Savolaiselle liian sitkeä Roomassa painin EM-kisojen miesten raskaan sarjan pronssiottelussa. Vain hieman päälle satakiloista Savolaista selvästi painavampi Krahmer oli vaikea liikuteltava ja otti tiukassa kohtaamisessa täpärän 1–1-voiton.

Krahmerin voiton ratkaisi se, että hän teki ottelun viimeisen pistesuorituksen. Sen hän kuittasi toisella jaksolla, kun Savolainen sai huomautuksen.

Samalla tavalla Savolainen oli hankkiutunut ensimmäisellä jaksolla 1–0-johtoon.

Pistepaikat olivat pronssiottelussa vähissä. Ensimmäiset puolitoista minuuttia olivat pelkkää pystypainia.

Savolaisen tilaisuus koitti ensimmäisen jakson puolivälissä, kun erotuomari komensi Krahmerin mattoon. Saksalainen oli sen verran vahva junttura, että hän ei Savolaisen käsittelyssä juuri hievahtanutkaan paikaltaan.

Savolainen on 23- ja 20-vuotiaiden maailmanmestari. Hän joutui painimaan Rooman EM-matolla normaalia painoluokkaansa ylempänä, kun Elias Kuosmanen sai kisapaikan 97-kiloisiin.

– Arvi antoi kaikkensa, mutta väsyi nyt totaalisesti. Kun painii itseään 25 kiloa painavampaa vastaan, kyllä siinä poikki menee ihan kuka tahansa, painin päävalmentaja Marko Yli-Hannuksela sanoi.

Savolaisen saksalaisvastustaja Krahmer on hieman väläytellyt kansainvälisillä molskeilla. Vuonna 2017 hän paini Puolan Bydgoszczissa alle 23-vuotiaiden MM-pronssia. Tammikuussa hän oli ykkönen Thor Masters -turnauksessa Tanskassa.

Kuosmanen pyörityksessä

Moninkertainen arvokisavoittaja, Armenian Artur Aleksanjan oli alle 97-kiloisten välierissä liian väkevä väkevä Kuosmaselle. Olympiavoittaja ja kolminkertainen maailmanmestari Aleksanjan pyöritteli Kuosmasesta selvän 8–1-pistevoiton.

Kaksista edellisistä EM-kisoista pronssia vääntänyt Kuosmanen piti pystypainiottein tilanteen 0–0:ssa avausjakson toiselle minuutille, mutta sen jälkeen alkoi tapahtua. Aleksanjan vyörytteli jakson loppua kohti 7–0-johtoon ja oli lähellä sinetöidä ylivoimaisen pistevoiton jo ensimmäisellä jaksolla.

Molemmat aiemmat kohtaamisensa Aleksanjanille ennen täyttä aikaa hävinnyt Kuosmanen pystyi kuitenkin venyttämään ottelun loppuun saakka ja sai toisella jaksolla vaivansa palkaksi yhden suorituspisteen. Aleksanjan ei jaksanut parin viimeisen minuutin aikana enää lämmetä painimaan.

Ennen Aleksanjanin kohtaamista kaksi ensimmäistä otteluaan voittanut Kuosmanen, 24, ottelee keskiviikkona Roomassa painoluokkansa pronssimitalista.

Rooman EM-painien tuloksia

Kreikkalais-roomalaisen painin suomalaistuloksia:

Mitaliotteluita:

Miehet:

130 kg:

Pronssiottelu: Jello Krahmer Saksa–Arvi Savolainen Suomi 1–1 (Krahmer voitti EM-pronssia ottelun viimeisellä suorituspisteellä).

Alkukierroksien otteluita:

60 kg:

1. kierrosta: Juuso Latvala Suomi–Kristztian Kecskemeti Unkari 5–3.

2. kierrosta: Amiran Shavadze Georgia–Latvala 10–0.

Latvala putosi jatkosta.

67. kg:

Aljaksandar Ljavontshyk Valko-Venäjä–Elmer Mattila Suomi 2–1.

Mattila putosi jatkosta.

72 kg:

1. kierrosta: Mikko Peltokangas Suomi–Leos Drmola Slovakia 10–0.

2. kierrosta: Selcuk Can Turkki–Peltokangas 3–3 (Can voitti viimeisellä suorituspisteellä).

Peltokangas putosi jatkosta.

97 kg:

1. kierrosta: Elias Kuosmanen Suomi–Oleksandr Shyshman Ukraina 4–4 (Kuosmanen voitti viimeisellä suorituspisteellä).

2. kierrosta: Kuosmanen Revazi Nadareishvili Georgia 3–0.

Väierät: Artur Aleksanjan Armenia–Kuosmanen 8–1.

Kuosmanen ottelee keskiviikkona pronssimitalista.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?