Kolumni: Urheiluväki parodioi jo itseään – keskeisenä syynä Olympiakomitean jakomielinen rooli - Muut lajit - Ilta-Sanomat

Kolumni: Urheiluväki parodioi jo itseään – keskeisenä syynä Olympiakomitean jakomielinen rooli

Urheiluväki on tehnyt itsestään karikatyyrin ihan omilla teoillaan – tai tekemättä jättämisillään, kirjoittaa Juha Kanerva.

Teatteri Takomossa on urheiltu ennekin. Kuva näytelmästä Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman vuodelta 2018.­

26.1. 7:40

Urheiluväki juhli viime viikon torstaina Urheilugaalassa. Samana päivänä Sellosalissa sai ensi-iltansa Ville Saukkosen ohjaama Jacques Offenbachin operetti Kaunis Helena, jossa alkuperäisteoksen tapahtumat antiikin Spartassa on siirretty tähän päivään ja kuvitteelliseen urheiluhulluun valtioon nimeltä Sportia. Suomea muistuttavassa maassa kilpaillaan urheilun lisäksi kauneudessa, rakkaudessa ja tv-visailuissa.

Samana torstaina Teatteri Takomossa oli ensi-illassa Ella Kähärän käsikirjoittama Liikunnan ilot, jonka näyttämönä on kuntosali. Esityksessä kysytään, treenaammeko me liikunnan ilosta vai tullaksemme joksikin. Onko kysymys siitä, että tarvitsemme pirstaloituneen ja prekaarin elämämme sekaan yhden luotettavan asian; oman kehomme, jota loputtomilla toistoilla kuntosalilla voimme vahvistaa ja tehdä lopulta kaikkivoipaiseksi?

***

Valitettavasti urheilun parodioimiseen ei tarvita esittävää taidetta. Urheiluväki on tehnyt itsestään karikatyyrin ihan omilla teoillaan – tai tekemättä jättämisillään. Suomalaisessa urheiluvalmennuksessa elää yhä uhrautumisen mentaliteetti.

1990-luvun puolivälissä filosofi Jyri Puhakainen yritti herätellä meikäläistä urheiluväkeä ansiokkailla kirjoillaan. Hänen mukaansa mekaaninen ja positivistinen tiedekäsitys dominoi urheilussa: liikunnan todellinen merkitys ihmisolennolle jäi tiedostamatta.

Sporttiporukan vastaus ”nuorelle vihaiselle miehelle” oli raivoisa. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen johtaja Heikki Rusko ilmoitti Puhakaisen olevan kommunisti, jonka kanssa urheiluväki ei halua olla missään tekemisissä.

Olisi kannattanut, sillä silloin olisimme välttyneet monilta kärsimyksiltä. Suomella olisi ehkä muutama arvokisamitali vähemmän mutta huomattavasti enemmän urheilu-urastaan kokonaisvaltaisesti nauttineita yksilöitä.

***

Jyväskylässä 1990-luvulla liikuntatieteitä opiskelleen Ulla Pappin mukaan hänen vuosikurssiaan koulutettiin autoritääriseen valmentamiseen. Kanadassa pitkään toiminut taitoluisteluvalmentaja olisi toivonut opetusta, jonka sisällössä olisivat korostuneet inhimillisyys ja ihmisten kohtaaminen.

Nykyinen valmennussysteemimme on Pappin sukupolven luomus. Seuraavan sukupolven ihmiskäsitys on avarampi, mutta vallitseva systeemi jarruttaa modernien ajatusten toteutumista käytännössä.

Keskeisenä syynä on Olympiakomitean jakomielinen rooli. Olympiakomitea on huippu-urheilumenestyksen nimiin vannova tuotantoyksikkö ja samaan aikaan miljoonien suomalaisten liikkumisesta vastaava organisaatio. Mahdoton yhtälö siis. Olympiakomitea on kuin une duche écossaise (skotlantilainen kylpy), jossa ihmistä yritetään parantaa vuorotellen jääkylmällä ja tulikuumalla vedellä.

Pitkäaikainen dopingasiantuntija Timo Seppälä arvioi joulukuussa HS:n Kuukausiliitteessä, ettei huipulle voi päästä ilman kiellettyjä konsteja. Samaan aikaan on käynyt ilmi, että eettisesti arveluttavat metodit ovat arkipäivää lasten ja nuorten valmennuksessa. Mitä meille jää? Taukoliikunta työpaikoilla.

Ja vielä...

Eläköitynyt piispa Eero Huovinen kertoi aiemmin HS:n haastattelussa painiotteluistaan veljensä kanssa 1950-luvun poikavuosina. ”Kun veljeni Matti huusi painileikissä ’tapa se’, äiti nauroi katketakseen.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?