Antidopingguru Timo Seppälä halvaantui kolme vuotta sitten – kertoo HS:ssa, kuinka kohtalokas onnettomuus tapahtui - Muut lajit - Ilta-Sanomat

Antidopingguru Timo Seppälä halvaantui kolme vuotta sitten – kertoo nyt HS:ssa ensimmäistä kertaa, kuinka kohtalokas onnettomuus tapahtui

Timo Seppälä palkittiin erikoispalkinnolla Urheilugaalassa alkuvuodesta 2019.

Timo Seppälä palkittiin erikoispalkinnolla Urheilugaalassa alkuvuodesta 2019.

Julkaistu: 7.12.2019 11:30

Suomalaisen antidopingtyön legendan Timo Seppälän elämä mullistui kolme vuotta sitten, kun hän halvaantui.

Timo Seppälä jäi virallisesti eläkkeelle Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEKin lääketieteellisen johtajan tehtävästä vuonna 2017. Siihen päättyi pitkä ja merkittävä ura suomalaisen antidopingtyön johdossa.

Farmakologian dosentti, lääketieteen ja kirurgian tohtori Seppälä aloitti työskentelyn antidopingin parissa jo vuonna 1988 silloisessa Kansallisessa dopingtoimikunnassa, joka tunnetaan nykyään Suomen antidopingtoimikuntana.

Kolmen vuosikymmenen ajan Seppälä oli Suomen ykkösasiantuntijoita kaikessa dopingiin liittyvässä. Muun muassa vuoden 2001 maastohiihdon Lahden MM-kisojen dopingsotkun aikaan Seppälä oli arvostettu ja suosittu asiantuntijaääni kaaoksen keskellä.

Kaikki muuttui kesällä 2016, kun mökkiviikonloppu vanhojen koulukavereiden kanssa sai traagisen käänteen. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa Seppälä kertoo astuneensa terassin reunalle, joka petti alta kohtalokkain seurauksin. Hän kaatui, löi päänsä kiveen ja halvaantui.

– En ole niin paljon selvitellyt, mitä tapahtui. Ei suoraan sanottuna kiinnosta. Mitä on tapahtunut, on tapahtunut. Mitä sitä miettimään, mitä olisi voitu tehdä, Seppälä toteaa HS:n haastattelussa.

Selkäydinvammaa kuntoutettiin pitkään helsinkiläisessä kuntoutuslaitoksessa, ja Seppälä jäi sivuun antidopingtoiminnasta keskittyäkseen totuttelemaan uuteen elämäntilanteeseen.

Timo Seppälän ura antidopingtoiminnassa oli pitkä ja merkittävä.

Timo Seppälän ura antidopingtoiminnassa oli pitkä ja merkittävä.

Seuraavan kerran hänet nähtiin julkisuudessa alkuvuodesta 2019, kun hänet palkittiin elämäntyöstään dopinginvastaisen työn eteen erikoispalkinnolla Urheilugaalassa. Pyörätuolin avulla liikkuva Seppälä sai lavalla palkinnon moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalaiselta.

Palkintoperusteissa Seppälän keskeistä työtä suomalaisen antidopingtoiminnan ja dopingvalvonnan kehittämisessä kehuttiin ”yhdeksi maailman parhaimmista”.

Vuosaaressa asuva 68-vuotias Seppälä viettää neliraajahalvauksesta huolimatta eläkepäiviään positiivisella mielellä.

– Mut on rakennettu sen verran omituisesti, että ei se ole mua kovasti hetkauttanut. Kun ajatellaan, että tässä olisi oikeastaan selväkin, että tulisi kaikennäköistä depressiota ja ahdistusta ja semmoisia asioita. Mutta ne on kaikki olleet multa pois, Seppälä sanoi HS:lle.

Seppälä kertoi tammikuussa IS:lle, että hän on pärjännyt niillä resursseilla, joita hänellä on.

– Onneksi olin eläkeiässä, kun onnettomuus tapahtui. Suuria vahinkoja ei kaiken kaikkiaan tapahtunut, Seppälä sanoi Urheilugaalassa.

– En voi sanoa pääseväni jaloilleni mutta vähän sinne päin. Haluaisin parantaa omaa toimintakykyäni, hän mainitsi tuolloin tavoitteekseen.

Tuoreimmat osastosta