Voimistelijan epäiltiin menettäneen neitsyytensä – pudotettiin maajoukkueesta - Muut lajit - Ilta-Sanomat

Voimistelijan epäiltiin menettäneen neitsyytensä – pudotettiin maajoukkueesta

Telinevoimistelussa ei ole etua neitsyydestä.

Telinevoimistelussa ei ole etua neitsyydestä.

Julkaistu: 1.12.2019 6:22

Indonesialainen voimistelija määrättiin neitsyystestiin.

Indonesia tavoittelee suurta salista lauantiana alkavista Kaakkois-Aasian kisoissa, mutta ennen tapahtuman alkua huomio on keskittynyt kisoista rannalle jääneeseen urheilijaan.

Telinevoimistelija Shalfa Avrila Siani, 17, pudotettiin kisajoukkueesta viime metreillä. Syystä on olemassa kaksi eri versiota.

Shalfan äiti Ayu Kurniawati kertoi Tempo-lehdelle, että Shalfa oli saamassa poliorokotetta kisoja varten kaksi viikkoa sitten, kun kaksi valmentajaa kyseli voimistelijalta tämän suhteesta nuoreen mieheen. Äiti sanoo tyttären kiistäneen suhteen edenneen ”niin pitkälle”, mutta valmentajien jatkaneen painostusta.

Toinen valmentajista kanteli asiasta voimistelujoukkueen päävalmentajalle ja väitti Shalfan myöntäneen menettäneen neitsyytensä. Äiti pyydettiin noutamaan tyttärensä valmennuskeskuksesta. Äidin mukaan syyksi sanottiin Shalfan immenkalvon puhkeamisen, jonka valmentajat olivat havainneet voimistelijan ryhdistä.

Joitain päiviä myöhemmin eräs apuvalmentajista pyysi Shalfaa palaamaan valmennuskesukseen mutta käymään sitä ennen sairaalassa neitsyystestissä. Shalfa teki työtä käskettyä, mutta valmennusjohdon mukaan testi tehtiin väärässä sairaalassa. Tässä vaiheessa Shalfa ja hänen äitinsä päättivät luovuttaa.

Tapaus eteni aina urheiluministeri Zainudin Amalin pöydälle asti. Hän korosti, että neitsyydellä ei ole mitään tekemistä urheilusuoritusten kanssa. Ministerin mukaan valmentajat perustelivat Shalfan pudottamista kurinpidollisilla syillä.

– Hänet vaihdettiin toiseen urheilijaan, jonka ranking on paljon korkeampi, Zainudin sanoi Detik Newsin mukaan.

Tuoreimmat osastosta