”Hämähäkkimies” syytettynä tuplamurhasta – vapaaottelijan entinen tyttöystävä löytyi haudattuna

Julkaistu:

Vapaaottelu
Syyttäjät vaativat entiselle ammattilaisvapaaottelijalle Cedric Marksille kuolemantuomiota kaksoismurhasta.
Entistä ammattilaisvapaaottelijaa Cedric Marksia, 45, syytetään kahdesta murhasta sekä ruumiiden hautaamisesta. Teksasin osavaltion syyttäjät vaativat Marksille kuolemantuomiota.

CBS News kertoo, että Marksia epäillään entisen tyttöystävänsä Jenna Scottin, 28, sekä hänen miespuolisen ystävän Michael Swearinginin, 32, murhista. Entisen vapaaottelijan epäillään murhanneen uhrinsa tammikuun 3. päivänä Teksasin osavaltiossa Killeenissä sijaitsevassa asunnossa.

Scottin ja Swearinginin ruumiit löydettiin viikon päästä surmatyöstä Clearview´stä Oklahomasta, joka sijaitsee 350 mailin eli noin 536 kilometrin päässä murhapaikasta. Ruumiit oli haudattu löytöpaikalle.

Myös Marksin nykyinen tyttöystävä Maya Maxwell on syytettynä murhaoikeudenkäynnissä. Maxwellia syytetään kaksoismurhaan liittyen sekä todistusaineiston kätkemisen takia. Viranomaisten mukaan Maxwell on myöntänyt olleensa paikanpäällä murhapaikalla sekä ruumiiden kätkemispaikalla.

The Sunin mukaan Marksin entinen tyttöystävä Scott oli syyttänyt entistä miestään hänen asuntoonsa murtautumisesta viime vuoden elokuussa. Scott kertoi Marksin kuristaneen hänet tajuttomaksi murtautumisen yhteydessä.

Brittilehden mukaan Marksin 26-vuotias tyttöystävä on ollut raskaana tutkintavankeudessa sekä synnyttänyt poikalapsen kaltereiden takana.


Lempinimellä ”Spiderman” (Hämähäkkimies) tunnetun Marksin vapaaottelu-ura alkoi vuonna 1999. Hänen viimeiseksi ottelukseen jäi viime vuoden syyskuussa käyty ottelu Mike Sealia vastaan. Marks voitti tuolloin yksimielisellä pistetuomiolla. Hänen viimeistä otteluaan edelsi kuuden ottelun mittainen tappioputki. Marks otteli urallaan 58 kertaa, joista hän voitti 31 ja hävisi 27.

Marksin kerrotaan työskennelleen paikallisella kuntosalilla valmentajana useiden vuosien ajan.