Juonikkaat rosvot peittivät valvontakamerat ja murtautuivat golf-klubeille Satakunnassa – ”Aalto taitaa olla liikkeellä”

Julkaistu:

Golf
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Satakunnassa murtauduttiin kolmelle golf-klubille. Yyteri Golfin toimitusjohtaja Markus Björlin ihmettelee varkaiden motiivia.
Yyteri Golf, Rauma Golf ja Nakkila Golf saivat keskiviikon ja torstain välisenä yönä kutsumattomia vieraita. Murtovarkaat iskivät kaikkien kolmen tiloihin.

– Tällainen aalto taitaa nyt olla liikkeellä. Aamupäivästä ollaan selvitelty tilannetta ja putsailtu paikkoja, ja nyt palvelut taas toimivat, Yyteri Golfin toimitusjohtaja Markus Björlin kertoi Ilta-Sanomille.

Murtovarkaat olivat peittäneet Yyterissä osan golf-radan turvakameroista ennen klubitiloihin tunkeutumista.

Björlin ihmettelee vorojen motiivia teolle, sillä heidän haltuunsa saaman käteisen määrä oli todella pieni.

– Voi sanoa, että nämä olivat ihan turhia tuhotöitä. Ihmiset maksavat nykyään pankkikorteilla, ja käteiskaupan osuus on minimaalista. Tuntuu vähän turhauttavalta tämmöinen, Björlin päivittelee.

Vauriot klubilla olivat Björlinin mukaan vähäiset.

– Ikkunasta oltiin menty sisään, siitä on tullut pieniä vaurioita. Lisäksi tavaroita oli levitelty, mutta saimme nopeasti paikat kuntoon.

Björlin kertoo, että poliisi tutkii parhaillaan yön tapahtumien kulkua.

– Turvakameroita ja muita nauhoja käydään läpi. Me koitamme auttaa poliisia sen, minkä pystymme.

Yön ikävistä tapahtumista huolimatta päivä Yyterissä sujuu jo tavallisesti.

– Kaikki on palautunut normaaliin, kenttä on täynnä väkeä. Aamupelaajille aiheutui pientä haittaa, kun emme pystyneet päästämään heitä klubille, mutta pidimme palvelutoimistoa pystyssä pihalla.

Murtautumisista kertoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt