Poliisi nappasi kuusi miestä – epäilee urheilutähden joutuneen 8 000 euron palkkatappajan uhriksi

Kolme World Series -mestaruutta voittanut David Ortiz oli Dominikaanisen tasavallan poliisin mukaan palkkamurhan kohteena.

David Ortiz kuvattuna vuonna 2017. Baseball-tähti voitti urallaan kolme World Series -mestaruutta.

Boston Red Soxia edustanutta entistä baseball-tähteä David Ortizia ammuttiin selkään sunnuntai-iltana Dominikaanisessa tasavallassa.

Paikallisen poliisijohtajan mukaan tapahtumapaikka oli Dial Bar and Lounge -baari Santo Domingon kaupungissa.

Viranomaisten mukaan miespuolinen ampuja oli noussut moottoripyörän selästä ja ampunut Ortizia lähietäisyydeltä.

Sairaalaan kiidätetylle Ortizille on tehty kaksi leikkausta, joista hän on toipumassa. Ensimmäinen niistä tapahtui Abel Gonzalezin sairaalassa Dominikaanisessa tasavallassa.

Baseball-sarja MLB-sivuston mukaan jälkimmäinen leikkaus suoritettiin maanantaina Massachusettsin osavaltion aluesairaalassa Bostonissa.

David Ortiz siirrettiin maanantaina Bostonissa lentokoneesta ambulanssiin, joka vei hänet leikattavaksi Massachusettsin aluesairaalaan.

Tähtipelaajan vaimo Tiffany Ortiz kertoi keskiviikkona miehensä voinnista Boston Red Soxin verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa.

– Eilen ja tänä aamuna David kykeni istumaan ja ottamaan muutamia askeleitakin. Hän jää tuleviksi päiviksi teho-osastolle. Hänen kuntoutumisensa edistyy hyvin, Ortizin vaimo kertoi keskiviikkona.

Uutistoimisto AP:n mukaan Ortiz oli palkkamurhan kohteena.

Uutistoimiston mukaan sunnuntaina nähtyyn veritekoon sekaantumisesta epäillään kuutta miestä, jotka on pidätetty. Epäilty ampuja on yksi heistä. Poliisi on korjannut talteen myös hänen käyttämänsä käsiaseen.

Dominikaanisen tasavallan poliisijohtajan Ney Aldrin Bautista Almonten mukaan Ortizin ampumisesta tarjottiin mieshenkilölle 400 000 Domikaanisen tasavallan pesoa (8 000 euroa), kertoo New York Times.

Poliisijohtaja ei sanonut medialle mitään teon motiivista.

Ortiz löi urallaan MLB-baseball-sarjassa peräti 541 kunnaria 20:lla kaudella, joista hän pelasi 14 Red Soxissa.

Hän voitti Bostonissa kolme World Series -mestaruutta ja lopetti uransa kauden 2016 jälkeen. Ortiz pelasi tähdistöottelussa 10 kertaa. Hänet valittiin World Series -loppuottelusarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi kaudella 2013.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?