Suomeen kaksi muodostelma­luistelun MM-mitalia! Marigold IceUnity ja Helsinki Rockettes loistivat Helsingissä

Julkaistu: , Päivitetty:

Muodostelmaluistelu
Marigold IceUnity saavutti muodostelmaluistelun MM-kotikisoissa hopeaa. Helsinki Rockettes oli kolmas.
Helsingissä järjestetyt muodostelmaluistelun MM-kisat päättyivät venäläisjuhliin. Pietarilainen Team Paradise voitti maailmanmestaruuden huippupistein 234,38.

Puolustava maailmanmestari, helsinkiläinen Marigold IceUnity sijoittui toiseksi. Se oli toinen perjantaisen lyhytohjelman jälkeen ja piti paikkansa myös lauantaina vapaaohjelmassa, vaikka Transformers-ohjelmaan mahtuikin yksi harmittava kaatuminen.

Marigold IceUnityn kokonaispisteet olivat 228,70.

Vapaaohjelman kaatuminen tapahtui uudessa, artistic line –rivielementissä.

– Onneksi se tuli sellaisessa elementissä, joka pisteitä ajatellen ei ollut se korkein. Mutta elementissä kuitenkin, joten se tarkoitti isompaa pistevähennystä verrattuna esimerkiksi siihen, jos se olisi tapahtunut siirtymässä, valmentaja Anu Oksanen harmitteli.

– Meidän lajissa kaatumisesta rokotetaan paljon. Tulee pistevähennys ja se näkyy myös koko elementin pisteissä ja kokonaissuorituksessa. Sen takia kannattaa pysyä pystyssä.

Marigold IceUnity on historiansa aikana voittanut viisi maailmanmestaruutta. Viime vuonna Tukholmassa se nousi mestaruuteen oltuaan lyhytohjelman jälkeen kolmantena. Kotikisoista oli tavoitteena mestaruus, mutta virheettömästi molempina päivinä luistellut Team Paradise oli yksinkertaisesti liian kova vastus.

– Totta kai me lähdettiin voittamaan ja hakemaan sitä toista perättäistä maailmanmestaruutta, mutta näin kävi. Harmittaa totta kai, se on inhimillistä. Pitääkin harmittaa, eihän me haluttaisi maailmanmestaruutta tarpeeksi jos hopea ei harmittaisi, Marigoldin kapteeni Camilla Sundgren sanoi.

Pienestä hopeapettymyksestä huolimatta Sundgren tunnelmoi upeaa kotikisakokemusta. Helsingin jäähalli oli molempina kisapäivinä loppuunmyyty ja suomalaisjoukkueet saivat esiintyä hurjassa huutomyrskyssä.

Suomen toinen joukkue Helsinkin Rockettes nousi upeasti lyhytohjelman viidenneltä sijalta pronssille. Se keräsi loistavasti sujuneesta vapaaohjelmastaan pisteet 146,49 ja kokonaispisteet 228,61.

Suomalaisjoukkueiden ero loppupisteissä oli siis hyvin pieni. Marigold IceUnity vei hopean 0,09 pisteen erolla.

Rockettesin perjantaiseen lyhytohjelmaan oli mahtunut yksi kaatuminen, mutta lauantaina joukkue hyökkäsi Radio Waves –vapaaohjelmaansa nälkäisinä ja tarmoa täynnä. Se palkittiin.

– Ihan huikea veto! Kuuliaisesti suoritettuja elementtejä, huikeaa esittämistä, hyvä vauhti, valmentaja Kaisa Arrateig tunnelmoi.

Suomi on edellisen kerran saavuttanut MM-kisoista kaksi mitalia vuonna 2014. Tuolloin Marigold IceUnity voitti maailmanmestaruuden ja Rockettes oli kolmas.

Julkaistu aiempaa laajempi versio jutusta, johon lisätty muun muassa valmentajien kommentit kelo 19.05.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt