Makwan Amirkhani muutti elämänsä, kieltäytyi Selviytyjistä ja TTK:sta – kertoi houkutuksista, jotka haittasivat urheilua

Julkaistu:

ufc
Makwan Amirkhani uhkuu itseluottamusta.
Makwan Amirkhani, 30, saapui maanantaina suomalaislehdistön eteen muuttuneena miehenä.

UFC:ssä häkkiin kesäkuun alussa asteleva Amirkhani (14–3) myönsi, ettei hän ole aiemmin elänyt täysin urheilun ehdoilla.

Nyt hän on elämänsä kunnossa fysiikkavalmentaja Viljo Niemeläisen avulla. Kaksikko sanoi suoraan, että Amirkhani on aiemmin urallaan ollut huonokuntoinen urheilija. Hän otteli viimeksi vuosi sitten toukokuussa ja voitti amerikkalaisen Jason Kinghtin Liverpoolissa hajaäänituomiolla.

Nyt aamuisin 8–10 kilometrin lenkkejä juokseva Amirkhani harjoittelee eläimellisesti ja on uudella tasolla. Vapaaottelusalilla hän ei ole käynyt aikoihin. Ottelutauko vapaaottelusta on mennyt mm. nyrkkeilyn parissa.

– En olisi 1–2 vuotta sitten ikinä pystynyt tekemään niitä treenejä. Ei mitään mahdollisuutta. Nyt teen ja nauran. Se kertoo, millaisessa fyysisessä kunnossa olen. En aiemmin edes ymmärtänyt, että ihminen voi päästä tälle tasolle, Amirkhani kertoi lehdistötilaisuudessa maanantaina.


Amirkhani sanoi, että hänellä ei ole enää kiire salille tai salilta pois. Pleikkarin pelaaminen ja muu viihde on jäänyt vähemmälle. Avainasemassa ovat hänen mukaansa harjoittelun ohella lepo, ravinto ja psyykeen pitäminen kasassa.

– Joku nainen saattoi soittaa, että tuletko tänne. Minulla saattoi olla kiire lähteä treeneistä nauttimaan elämästä. Frendit tulivat hakemaan johonkin. Aina oli kiire tehdä jotain. Tein paljon haastatteluita ja olin ties missä kissanristiäisissä.

– Minua pyydettiin joka paikkaan, ja sanoin aina ”joo”.

Amirkhani sanoo opetelleensa kieltäytymään pyynnöistä.

– Oli pakko miettiä, mitä haluan elämältä. Kaikki tämä loppuu, jos en ole valmis tekemään töitä. Onneksi heräsin. Olen 30-vuotias, ja jos elän näin urheilijamaisesti, urani voi jatkua hyvin, hyvin pitkään, Amirkhani vakuutti.

Kuinka paljon joudut antamaan ”ei”-vastauksia?

– On niitä ollut. Selviytyjät, Tanssii tähtien kanssa... Melkein joka päivä tulee jotain pyyntöjä.

– Se on ihan sama, mitä ihmiset ajattelevat, jos en vastaa sähköposteihin. Antaa ihmisten pahoittaa mielensä, Amirkhani sanoi.

Hän sanoi unelmoivansa omasta salistaan ja nuorten urheilijoiden valmentamisesta tulevaisuudessa.

– Jotta lasten usko minuun olisi kova, minun on ensin menestyttävä omassa lajissani, Amirkhani painotti.

Haaveissa siintää UFC:n höyhensarjan mestaruusvyö.

”Syön hänet elävältä”

Maku Amirkhani ottelee 1. kesäkuuta Tukholmassa, jolloin hän kohtaa 26-vuotiaan Chris Fishgoldin (18–2–1) Tukholmassa.

Amirkhani oli selvästi pettynyt vastustajansa tasosta ja ilmoitti leikittelevänsä Fishgoldilla. Hän myös painotti moneen kertaan, että kyse ei ole ylimielisyydestä tai PR-mielessä uhoamisesta.

– Nyt loppuu pelleily. Olisin odottanut top 10 -vastustajaa, mutta tästä kaverista pitää nyt tehdä esimerkki, että kuulun kärkijoukkoon. Syön hänet elävältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt