Muut lajit

Iivo Niskanen on Vuoden urheilija!

rac

Julkaistu:

Urheilugaala
Maastohiihtäjä Iivo Niskanen on valittu Suomen Vuoden urheilijaksi 2018.
Suomen Vuoden urheilijaksi 2018 on valittu kaksinkertainen olympiavoittaja, maastohiihtäjä Iivo Niskanen.

Valinta julkistettiin Hartwall-areenassa torstaina pidetyssä Suomen Urheilugaalassa.

Niskanen, 27, voitti helmikuussa 2018 olympiakultaa 50 kilometrin yhteislähtökisassa Pyeongchangin olympialaisissa.

Hänet valittiin Vuoden urheilijaksi nyt toista kertaa perättäin. Viime vuonna hän sai kyseisen kunnian voitettuaan 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan MM-kultaa ja parisprintin MM-pronssia Lahden MM-kisoissa 2017.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Uskomatonta päästä nyt toista kertaa putkeen tänne valittuna Vuoden urheilijaksi. On tietysti aina älyttömän hienoa, että me onnistumme laajalla rintamalla eri lajeissa ja laitetaan sitä myöten toisiamme tiukoille täällä gaalassa, mutta vaikea vertailla mikä on paras, Niskanen sanoi kiitospuheessaan.

– Olen erittäin tyytyväinen viime kauteen ja ennen kaikkea siihen, että onnistuin voittamaan sen itselle kaikkein suurimman yksittäisen saavutuksen, jonka voi minun lajissa saavuttaa. Yksilöurheilussa Vuoden urheilijasta on aika lyhyt ja hiuksenhieno raja Vuoden murheilijaksi, joten koetan nyt tänä iltana nauttia tästä saavutuksesta.

Niskanen kiitti puheessaan valmentajiaan, perhettään, vaimoaan, tukijoukkojaan ja yhteistyökumppaneitaan.

– On niin lukematon määrä ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua saavuttamaan tämän, Niskanen kiitteli.

Kaiken kaikkiaan Niskanen on ollut Vuoden urheilija kolmesti. Hänet valittiin Vuoden urheilijaksi myös 2014. Tuolloin Niskanen jakoi kunnian yhdessä Sami Jauhojärven kanssa. Kaksikko voitti vuoden 2014 Sotshin olympialaisissa parisprintin olympiakultaa.

Toiseksi äänestyksessä sijoittui maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski ja kolmanneksi ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen.

Vuoden Urheilijan valitsevat Urheilutoimittajain liiton jäsenet. Niskanen sai äänestyksessä 4470 pistettä ja 358 ykkössijaa.

Pärmäkoski sai pisteitä 3206 (ykkössijoja 13) ja Mäkäräinen 3058 (ykkössijoja 31).

Iivo Niskasen 50 kilometrin olympiakultahiihto valittiin myös Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Tästä valinnasta vastasi yleisö.

Vuoden urheilija -äänestystulokset:

1) Iivo Niskanen (maastohiihto) 4470 pistettä (358 ykkössijaa)

2) Krista Pärmäkoski (maastohiihto) 3206 (13)

3) Kaisa Mäkäräinen (ampumahiihto) 3058 (31)

4) Petra Olli (paini) 3057 (33)

5) Lauri Markkanen (koripallo) 2379 (39)

6) Lukas Hradecky (jalkapallo) 1505 (29)

7) Leo-Pekka Tähti (yleisurheilu) 1293 (4)

8) Enni Rukajärvi (lumilautailu) 802

9) Pekka Rinne (jääkiekko) 786 (3)

10) Kimi Räikkönen (autourheilu) 733 (3)

TARJOUS: Urheilulehti puoleksi vuodeksi

49,00 €/6 kk * (norm. 87 €)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti viikoittain kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat, mm. Veikkausliiga

* Määräaikainen 6 kk:n tilaus, joka ei jatku automaattisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt