Muut lajit

NFL-tähden perhettä kohtasi jälleen hirvittävä tragedia – menetti kaksospojat vain vuosi edellisen lapsen kuoleman jälkeen

Julkaistu:

NFL
Marquise Goodwin ja hänen vaimonsa Morgan kertoivat videokanavallaan kaksospoikien menettämisestä.
San Francisco 49ersin tähtipelaaja Marquise Goodwin kertoi keskiviikkona, että hänen perheensä on joutunut jälleen kohtaamaan todellisen tragedian.

Goodwin ja hänen vaimonsa Morgan kertoivat omalla YouTube-kanavallaan, että perhe menetti kaksospojat kaksi kuukautta sitten. Morgan Goodwin ehti olla raskaana vain 19 viikkoa ennen kuin kovat supistukset alkoivat ja hänen lapsivetensä meni. Lääkärit eivät onnistuneet pelastamaan kaksospoikia.

Vain tasan vuotta aiemmin Goodwinien odottama esikoislapsi syntyi kuolleena raskauden aikana tapahtuneiden komplikaatioiden vuoksi.

Kuukausi lapsensa menettämisen jälkeen Marquise Goodwinin isä kuoli.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Goodwin vetäytyi 49ersin peleistä kuluvan kauden runkosarjan loppupuolella marras–joulukuussa. Syytä ei vielä 49ersin pelien ollessa kesken kerrottu julkisuuteen. Nyt Goodwinit kertoivat asiasta omilla ehdoillaan.

– Koimme jälleen traumaattisen asian, jonka yli olemme yrittäneet päästä. Se oli todella vaikea juttu siinä vaiheessa kautta, Marquise Goodwin kertoo YouTube-videolla.

Pariskunta sai viime kesänä tietää Morgan Goodwinin olevan uudelleen raskaana. He halusivat pitää asian salaisuutena, koska he pelkäsivät komplikaatioiden uusiutuvan.

– Viimein uskallan puhua asiasta. Aiemmin en todellakaan halunnut, Morgan Goodwin sanoo videolla.

– Heräsin kolmelta yöllä ja koin todella kivuliaita supistuksia. Minut kiidätettiin sairaalaan. Supistukset olivat niin rajuja, että lapsiveteni meni. Lääkäri sanoi, etteivät vauvat voi millään selvitä 19 viikon iästä loppuun saakka jos lapsivettä ei ole.

Molemmat poikavauvat kuolivat leikkausta seuranneiden komplikaatioiden vuoksi.

– Etenemme päivä kerrallaan ja lohdutamme toisiamme. Yritämme tehdä erilaisia asioita pitääksemme mielemme vilkkaina, Marquise kertoi.

– Arvostamme tukeanne todella paljon.

Goodwin löi läpi monen vuoden yrittämisen jälkeen 49ersissa kaudella 2017. Päättynyt kausi oli hänelle vaisumpi myös loukkaantumisten vuoksi.

Ennen uraa NFL:ssä Goodwin menestyi yleisurheilijana. Hän voitti urallaan kaksi nuorten MM-kultaa, yhden pituushypyssä ja toisen pikaviestissä. Goodwin oli mukana myös Lontoon 2012 kesäolympialaisten pituusfinaalissa. Hänen pituushyppyennätyksensä on 845.

TARJOUS: Urheilulehti puoleksi vuodeksi

49,00 €/6 kk * (norm. 87 €)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti viikoittain kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat, mm. Veikkausliiga

* Määräaikainen 6 kk:n tilaus, joka ei jatku automaattisesti.