Muut lajit

Tässä on Suomen sata parasta urheilijaa – katso koko lista ja perustelut

Julkaistu:

Urheilulehti
Urheilulehti valitsi Suomen sata parasta urheilijaa kolmatta kertaa peräkkäin.
Kyseessä ei ole Vuoden urheilijan valinta, vaikka kuluneen vuoden saavutuksilla onkin suuri painoarvo. Kyseessä on pyrkimys arvioida urheilijoiden absoluuttista tasoa ottamalla huomioon kunkin lajin taso Suomessa ja maailmalla.

Listan laatimiseen ovat osallistuneet eri lajien asiantuntijatoimittajat, jotka listasivat omien erikoisalojensa urheilijat järjestykseen ennen lopullisen listan kokoamista. Listaa olivat koostamassa Mikko Marttinen, Lari Vesander, Sami Hoffrén, Pekka Holopainen, Janne Aittoniemi, Juha Kanerva, Terho Vuorinen, Jari Perkiö, Ilkka Kittilä ja Timo Kankaanpää.

1. Iivo Niskanen, maastohiihto

Hiihti 50 kilometrin massalähdön (p) olympiakultaan Etelä-Korean Pyeongchangissa kerta kaikkiaan vakuuttavan esityksen päätteeksi.

– Viime talvena tein tietysti jotain sellaista, mistä on itsekään enää paha laittaa paljon paremmaksi, Niskanen sanoi kuultuaan Urheilulehdeltä valinnastaan tämän listauksen ykkössijalle.

2. Aleksander Barkov, jääkiekko

Suomen paras jääkiekkoilija kuuluu nykyisin myös maailman kymmenen parhaan pelaajan joukkoon. Loistava pelinäkemys, monipuolisen korkea taitotaso sekä viimeisen päälle hiottu fysiikkapuoli yhdistettynä nöyrän työmiehen asenteeseen tekevät Barkovista NHL-seurojen kuolaaman franchise-sentterin. Pelaa NHL:n kaikista hyökkääjistä eniten, eikä taso juuri heittele. Nimettiin 23-vuotiaana Florida Panthersin kapteeniksi. (2.)

3. Lauri Markkanen, koripallo

Kolmossija ei tarkoita, että vuosi sitten Urheilulehden Suomen ykkösurheilijaksi rankattu Chicago Bullsin avainpelaaja olisi taantunut. Markkasella, 21, on eväät nousta jopa supertähtien luokkaan. Vastuuta on ainakin lähivuosina luvassa, kiitos NBA:n pohjasakkaan kuuluvan Bulls-organisaation. On jo ottanut johtajan roolia kopissa, mutta heittäjänä hän kaipaisi rinnalleen pätevämpiä pelimiehiä. (1.)

4. Kaisa Mäkäräinen, ampumahiihto

Kun Mäkäräisen vuotta 2018 miettii, onkin vaikea päättää, mihin katseen tarkentaisi. Onnetonta floppia olympiakisoissa, nyt uran viimeisissä, seurasi lähestulkoon käsittämätön nousu jo kolmannen kerran maailmancupin kokonaiskilpailun voittajaksi. Mäkäräinen ei myönnä, että vaihtaisi yhtäkään kokonaiscupiaan yhteen olympiakultaan. Mäkäräinen on saavuttanut loistokkaalla urallaan vain yhden MM-kullan. Tänä talvena voi olla lisää tulossa. (10.)

5. Mikko Rantanen, jääkiekko

Rakettimainen nousu NHL:n tähtitaivaalle. Colorado Avalanchen 22-vuotias laitahyökkääjä murtautui viime kaudella huipulle rikkomalla 80 pisteen rajan vasta NHL-historian neljäntenä suomalaisena. Kuluvalla kaudella Rantanen on ottanut seuraavan askeleen nuorella urallaan dominoimalla NHL:n pistepörssiä koko syyskauden ajan. Raamikas taituri on merkittävä osa NHL:n dynaamisinta ketjua, joka on parhaimmillaan pysäyttämätön. (54.)

6. Petra Olli, paini

Olli, 24, on pystynyt Rion olympiapettymyksen jälkeen nousemaan uudelle tasolle painijana. Viime vuoden aikana hän nappasi kultaa sekä EM- että MM-molskilta. Hänen tärkein ominaisuutensa on henkinen vahvuus. Siitä kertoi paljon erityisesti MM-kisojen suoritus. Olli voitti neljästä ottelustaan kaksi tasapistein ja finaalin yhden pisteen erolla. (51.)

7. Kimi Räikkönen, formula 1

On edelleen tunnetuin suomalaisurheilija. Lokakuussa 40 vuotta täyttävä Räikkönen oli kolmas autourheilun kuninkuusluokan MM-sarjassa. Hän ajoi parhaan F1-kautensa Ferrarille paluunsa jälkeen. Yli viisi ja puoli vuotta odotettu voitto tuli lokakuussa Yhdysvaltain GP:ssä Austinin radalla. Loppukaudella Räikkönen ajoi virheettömämmin kuin Ferrarin ykköskuskin asemasta nauttinut tallikaveri Sebastian Vettel. (17.)

8. Lukas Hradecky, jalkapallo

Bundesliigan paras maalivahti kaudella 2017–18. Jo tuo suuren yleisön tekemä valinta kertoo, minkä tason torjujasta on kyse. Hradecky täyttää ensi marraskuussa 30 vuotta. Eletään siis turkulaismolarin uran huippuvuosia iän puolesta. Hradeckyn uran kannalta on mielenkiintoista, että hänellä on nyt myös tilaisuus loistaa tiiviisti koko joukkueena puolustavan A-maajoukkueen paidassa moniin edeltäjiinsä verrattuna. (4.)

9. Krista Pärmäkoski, maastohiihto

Kun Pärmäkosken tempun viime talven olympiakisoissa laittaa perspektiiviin, se alkaa näyttää todella kovalta. Kolmen olympiamitalin saalis oli hänelle täyttä realismia, mutta se, ettei niistä yksikään tullut viestikilpailusta, oli jo huomattavasti epätodennäköisempää. Edellinen suomalainen olympiakisoista kolme henkilökohtaista mitalia saavuttanut hiihtäjä oli Marja-Liisa Hämäläinen 1984, toki vielä merkittävästi suppeamman matkavalikoiman aikakaudella. (5.)

10. Sebastian Aho, jääkiekko

Modernin jääkiekkoilijan ihanne. Ahon ominaisuudet sopivat täydellisesti nykyisen NHL:n vaatimuksiin. Carolina Hurricanesin 21-vuotiaan hyökkääjän vahva pelipohja ja veitsenterävä pelipää ovat erottaneet lahjakkaan pelaajan harmaasta massasta nuoresta lähtien, mutta viime vuosina kehittynyt fysiikka ja voimatasojen nousu ovat mahdollistaneet nousun seuraavalle tasolle NHL:ssä. Teknisiltä ja taktisilta ominaisuuksiltaan maailman eliittiä. Eväät nousta tulevaisuudessa Suomen parhaaksi pelaajaksi. (41.)
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

11. Enni Rukajärvi, lumilautailu

Rukajärvi nappasi Pyeongchangin slopestylesta uransa toisen olympiamitalin, pronssin. Myös tämä kausi käynnistyi hienosti Dew Tourin osakilpailun kolmossijalla. Taakse jäi muiden muassa olympiavoittaja Jamie Anderson. (27.)

12. Nico Rönnberg, käsipallo

Karjaalaisen handissuvun kasvatti loisti Riihimäen Cocksin riveissä syksyn Mestarien liigassa voittaen alkulohkojen maalikuninkuuden. Viihtynee Suomessa enää kevään, sillä hyvät esitykset ovat herättäneet kiinnostusta maailmalla. (80.)

13. Teemu Pukki, jalkapallo

Mystisiä ovat maalintekijöiden tiet. Se on nähty Pukinkin esityksissä, kun Norwichissa hyökkääjälle kaikki on helppoa. Moni ajatteli, että Pukki hajoaa fyysiseen Championshipiin, mutta tilaa löytyy, kun pää on kunnossa. (33.)

14. Valtteri Bottas, formula 1

MM-sarjan viides sija oli huono tulos samanlaisella autolla, jolla voitettiin mestaruus. Palkintosijoja tuli kahdeksan mutta voittoja ei yhtään. Vähän paremmalla tuurilla olisi voinut voittaa 2–3 kisaa. Joutui loppukaudella apukuskiksi. (3.)
15. Mira Potkonen, nyrkkeily

Voitti kesällä EM-kultaa, mutta 50 ottelun voittoputki katkesi syyskuussa Australian Anja Stridsmania vastaan. Kuittasi tappion MM-kisoissa, joissa tie katkesi puolivälierätappioon Thaimaan hopamitalistille Sudaporn Seesondeelle. (18.)

16. Elina Gustafsson, nyrkkeily

Kultajuhliin päättyneen EM-turnauksen jälkeen loukkaantumiset vaivasivat. MM-kisoissa tuli tappio avauskierroksella mutta ei turhalle naiselle. Taiwanilainen Chen Nien-chin voitti sarjan 69 kiloa maailmanmestaruuden. (uusi)

17. Lauri Kerminen, lentopallo

Vasta 25-vuotias maajoukkuelibero luo komeaa uraa Kemerovossa. Neljäs kausi menossa, ja taso on noussut vuodesta toiseen. Kemerovo on hivuttautunut sinä aikana Zenit Kazanin ykköshaastajien joukkoon Venäjällä. (22.)

18. Mikael Granlund, jääkiekko

Suunnannäyttäjä Minnesota Wildissa. Lunastaa nyt isoja odotuksia laitahyökkääjänä. Tasaisen varma ykkösketjun pelaaja. Monipuolisuus ja tunnollinen 60 metrin pelaaminen erottavat hänet monista muista pistenikkareista. (13.)

19. Pekka Rinne, jääkiekko

Voitti viime kaudella ensi kertaa urallaan NHL:n parhaan maalivahdin Vezina Trophyn. Runkosarjassa omaa luokkaansa. Nashville Predatorsin seurahistorian merkittävin pelaaja ei osoita hiipumisen merkkejä 36-vuotiaana. (15.)

20. Patrik Laine, jääkiekko

NHL:n uuden polven supertähtiä. Tykitti uransa toisella NHL-kaudella maalipörssin toiseksi 44 maalillaan. Noussut pikavauhtia maailman parhaiden maalintekijöiden joukkoon. Vasta 20-vuotias. Opittavaa riittää, mutta niin myös aikaa. (14.)

21. Nico Salo, salibandy

Erittäin kokonaisvaltainen urheilija, joka on lajinsa kovinta eliittiä. Maailmanmestaruuden voittaneen maajoukkueen ja Salibandyliigassa dominoivan Classicin ykkössentteri. Todellinen johtohahmo kentällä ja sen ulkopuolella. (30.)

22. Eva Wahlström, nyrkkeily

Wahlströmin vuosi päättyi tappioon, mutta se ei laskenut hänen osakkeitaan. Katie Taylor on kovin mahdollinen vastustaja, ja Wahlström yritti rohkeasti haastaa hänet. Tasoero oli selvä, mutta Wahlström kuuluu yhä lajinsa eliittiin. (24.)

23. Marika Teini, suunnistus

29-vuotias liikunta-aliupseeri kannattelee Suomen hiipuvaa suunnistusmainetta. Kesän EM-kisoista tuli kultaa ja MM-kisoista hopeaa, molemmat keskimatkalla. Tähtää ensi kesänä MM-kisoissa sijoituksensa parantamiseen. (uusi)

24. Edis Tatli, nyrkkeily

Puolusti elokuussa EM-titteliään Frank Urquiagaa vastaan muttei vakuuttanut. Osoitti urheilullista lahjakkuuttaan voittamalla television tanssikisan. Koska haastaa itsensä Wahlströmin tavoin sarjan huippuja vastaan? (34.)

25. Oliver Helander, yleisurheilu

Huikea läpimurto ja ennätys nyt 88,02. Suomalaisen keihään mitaliperinteen jatkaja arvokisoissa, kunhan 21-vuotias nuorukainen saa lisää kokemusta isoista kisoista. Epäonnistuminen EM-kisoissa laskee hiukan kokonaiskuvaa. (uusi)

26. Topi Raitanen, yleisurheilu

Kauden ehdottomia läpimurtourheilijoita. Juoksi itsensä upealla esityksellä esteiden EM-finaaliin ja teki unohtumattoman juoksun Ruotsi-ottelun päätöslajissa 1500 metrillä nostaen Suomen maaotteluvoittoon. (uusi)

27. Juha Puhtimäki, pesäpallo

Joensuun Mailan mestaruuden takuumies on noussut lajinsa kirkkaimmaksi tähdeksi. Läpilyönneillään finaalit ratkaissut Puhtimäki nosti lukkaripelaamisensa Suomen kärkitasolle. Nauttii tähtiloistostaan myös kentän ulkopuolella. (63.)

28. Krister Savonen, salibandy

Maailman yksi parhaista, ellei jopa paras puolustaja lajissaan. Äärimmäisen taitava pelaaja, jolla on samanlainen kyky hahmottaa ja hyödyntää tiloja kentällä kuin Sebastian Aholla kaukalossa. Maajoukkueen ja Classicin kulmakiviä. (100.)

29. Lotta Lepistö, pyöräily

Espanjasta Vantaalle muuttaneen Lepistön kausi oli vaihteleva. Kauden päätavoite Glasgow’n EM-kisojen maantieajossa oli pettymys. Tilille kertyi yksittäisiä voittoja, mutta UCI-ranking putosi viime vuoden sijalta 11 sijaan 33. (12.)

30. Niklas Moisander, jalkapallo

Ei yltänyt A-maajoukkueessa korkeimmalle tasolleen, mutta on näyttänyt Werder Bremenissä, että pärjää eurohuipulla. On arvostettu pelaaja Bundesliigassa – niin kuin kapteenin pitääkin olla. Ikää 33, pari hyvää vuotta ainakin jäljellä. (29.)

31. Jari-Matti Latvala, ralli

Heikon alkukauden jälkeen pystyi parantamaan suorituksiaan selvästi. Tallikaveri Ott Tänakin varjoon jäänyt suomalaiskuski saavutti kauden neljässä viimeisessä kilpailussa yhden voiton ja kaksi kakkossijaa. MM-sarjan neljäs. (16.)

32. Tuomas Määttä, jääpallo

Teki maalin Ruotsin bandyliigan finaalissa viime keväänä, kun Edsby voitti Sandvikenin 4–0. Kärsinyt tämän kauden alussa loukkaantumisesta, mutta on pääsemässä jälleen huippuiskuun. Vasta 22-vuotiaana varaa vielä kehittyä. (23.)

33. Veera Kauppi, salibandy

Maailman paras naispelaaja salibandyssa. Keikkuu maailman kovimman sarjan, Ruotsin Superliigan pistepörssin kärkitriossa ja kerää hehkutusta länsinaapurissa. On loistava rakentamaan peliä, mutta myös ratkoo pelejä lähes yksin. (49.)

34. Mimosa Jallow, uinti

Nousi Suomen ykkösuimariksi kauden tärkeimmässä tapahtumassa pitkän radan EM-kisoissa. Ui siellä kolme SE-aikaa ja kaksi finaalipaikkaa, kruununa 50 metrin selkäuinnin pronssi. Lyhyen radan MM-kisoissa kaksi välierää. (61.)

35. Antti Ruuskanen, yleisurheilu

Ruuskanen palasi pitkän ja järkevän kuntoutuksen jälkeen heittopaikalle. Paransi kilpailu kilpailulta ja runnoi itsensä aina EM-finaaliin asti. Jos kroppa kestää, uran päätavoite Tokion olympialaisissa 2020 voi hyvin toteutua. (uusi)

36. Tuomas Jussila, pesäpallo

Vuoden pesäpalloilija sai päättää pitkän pronssiputkensa Joensuun kultajuhliin. Kapteeni johtaa joukkojaan esimerkillä niin sisä- kuin ulkopelissä. Monipuolisen Jussilan hyvän ja huonon päivän ero on minimaalinen. (uusi)

37. Petteri Koponen, koripallo

Koponen tuo Euroliigaan satsaavan ja hyvin menestyvän Bayern Münchenin peliin energiaa penkiltä, mutta vastuu pallosta on suurempi kuin Barcelonassa. Ikää 30, joten ihmeloikkia uralla tuskin enää odotettavissa. (31.)

38. Monika Mikkola, purhehdus

MM-kilpailujen neljäs sija laser radialissa nosti 22-vuotiaan Mikkolan Suomen parhaaksi purjehtijaksi ja käynnisti taistelun Tokion olympiapaikasta kokeneen Tuula Tenkasen kanssa. Herkullinen asetelma Suomi-purjehdukselle. (uusi)

39. Satu Mäkelä-Nummela, ammunta

Orimattilalainen ampui keväällä kaksi peräkkäistä voittoa trapin maailmancupissa, mutta kauden päätapahtumassa Etelä-Korean MM-kilpailuissa ei irronnut finaalipaikkaa. Olympiatoiveet korkealla myös parikilpailussa. (39.)

40. Ristomatti Hakola, mMaastohiihto

Jatkoi olympiakisoissa sprintin finaalitasolla, jolle ylsi Lahden MM-kisoissa 2017. Maailmancupissa lopullinen läpimurto, vaikkeivät viisi finaalipaikkaa tuoneet palkintosijaa. Hampaankolossa sairastuminen kesken olympiakisojen. (35.)

41. Ari-Pekka Liukkonen, uinti

Kauhoi pitkän radan EM-kisoissa Suomen parhaan sijoituksen olympiamatkalla. 50 metrin vapaauinnista irtosi seitsemäs sija selkävaivoista huolimatta. Lyhyen radan MM-kisat menivät penkin alle, vaikka niitä ennen syntyi kaksi SE:tä. (9.)

42. Nooralotta Neziri, yleisurheilu

Paluu eurooppalaiselle kärkitasolle todella vaikeiden aikojen jälkeen. Kauden paras 12,86 jää vain viisi sadasosaa SE:stä. Jäi EM-finaalista vain neljä tuhannesosaa. Ehjä vuosi Petteri Jousteen ohjauksessa, ja ajat painuvat 12,70-tasolle. (uusi)

43. Viveca Lindfors, taitoluistelu

Olympiapaikan valuminen käsistä oli raju pettymys, mutta Lindfors on tänä vuonna tarttunut tiukasti Suomen ykkösluistelijan valtikkaan. Finlandia Trophyn kolmossija irtosi komeilla ennätyspisteillä 187,19. (68.)

44. Benedek Olah, pöytätennis

”Koko kansan Pena” paransi peliään vaikean vuoden jälkeen. Erityisen vahvassa vireessä Budapestissa asuva pingistähti oli Ranskan liigan peleissä, joissa hänen joukkueensa pelaa mestaruudesta. EM-kisoissa sijoitus oli 32:n joukossa. (71.)

45. Virpi Hukka, pesäpallo

Jyväskylän monipuolisuusihme hallitsee naispesäpalloa rautaisella fysiikallaan. Hukka on nopea, vahva ja kovalyöntinen huippu-urheilija, joka on pystynyt kehittymään loukkaantumistaan huolimatta. Vuoden naispelaaja. (uusi)

46. Eemi Tervaportti, lentopallo

Porras portaalta kohti Euroopan kärkeä. Hienot esitykset avasivat passarille portit kreikkalaiseen suurseuraan Olympiakosiin. Takuuvarmaa työtä sekä omassa sarjassa että CEV-cupissa. Sitä ennen Suomen tukipilari MM-kisoissa (56.)

47. Aku Partanen, yleisurheilu

Käveli keväällä Dudincessa 50 kilometrillä huimat ennätyslukemat 3.44,43. Tulos jäi kauden päätteeksi Euroopan tilaston kakkoseksi. EM-kilpailussa sortui suomalaisten kollektiiviseen nesteen imeytymismokaan. (uusi)

48. Sasu Salin, koripallo

Takakentän täsmäaseen ja puolustuksen lukon merkitys kasvanut Malagassa joukkueen jäätyä ulos Euroliigasta. Vakuuttavan uran luonut Salin on täydellinen roolipelaaja, joka kykenee myös tähtisuorituksiin. Korvaamaton Susijengille. (43.)

49. Anni Vuohijoki, painonnosto

Nosti maaliskuussa EM-pronssia ja paransi vielä tulostaan marraskuun MM-lavalla. 95+118=213 tarkoitti SE:tä sekä työnnössä että yhteistuloksessa. Sijoitus kovassa seurassa 19:s. Jokainen käry parantaa asemaa. (uusi)

50. Noora Räty, jääkiekko

Tienaa naiskiekossa ennennäkemättömiä rahoja Kanadan ammattilaisssarjassa pelaavassa kiinalaisjoukkueessa Shenzenissä. Pronssijuhliin päättyneissä olympialaisissa Suomen Naisleijonien lukko maalinsuulla. (64.)

51. Emmi Peltonen, taitoluistelu

Luisteli olympialaisissa sijalle 20 mutta menetti kisojen jälkeen Suomen ykkösluistelijan aseman Viveca Lindforsille. Luisteli kuitenkin syksyn Finlandia Trophyssa oman ennätyksensä 172,02. Miten valmentajanvaihto vaikuttaa? (57.)

52. Robin Lod, jalkapallo

Parantaa koko ajan. Liikkuu laajalla säteellä, jakelee palloa, katkoo. La Voz de Asturias -sanomalehti julisti hänet jopa »Pohjois-Haagan Messiksi». Ainoa vaara on se, että hautautuu Espanjan kakkosliigaan, jos Sporting ei nouse keväällä. (65.)

53. Henri Kontinen, tennis

Nelinpelin entinen maailman ykkönen löytyy nyt rankingsijalta 26. Yhteistyö australialaisen John Peersin kanssa on ajautunut pahaan karikkoon. Kaksikon viimeinen otteluvoitto on elokuulta US Openinen avauskierrokselta! (7.)

54. Tim Sparv, jalkapallo

Vaikka loistaa kentän ulkopuolella moderneilla mielipiteillään ja elämän opiskelullaan, lukee lakia ennen kaikkea vihreällä veralla. Pelaa vahvuuksillaan, mikä on pelimiehen merkki. Ehtiikö huipentaa uransa Huuhkajien arvoturnauspaikkaan? (uusi)

55. Kaisa Sali, triathlon

Kahden viidennen sijan jälkeen tämän vuoden suoritus Havaijin Ironmanissa – kipeytyneellä jalalla hankittu seitsemäs sija – oli pieni pettymys. Toisessa pääkilpailussa Saksan Rothissa Sali oli kolmas ennätysajallaan 8.46. (25.)

56. Miro Heiskanen, jääkiekko

Noussut pikavauhtia Suomen ykköspuolustajaksi NHL:ssä. Vasta 19-vuotias mutta pelaa kuin vanha tekijä. Dallas Starsin tulevaisuuden kulmapala. Eleettömän varmaa ja tehokasta pelaamista illasta toiseen. (uusi)

57. Mikko Kanala, pesäpallo

Vimpelin ruutitynnyrissä on aineksia pesäpallokenttien suvereeniksi hallitsijaksi. Kanalan fysiikka on valtakunnan huipputasoa kaikki lajit huomioiden, mutta kroppa ei ole vielä kestänyt täyttä kautta. Etenijätilaston suvereeni voittaja. (uusi)

58. Mikko Esko, lentopallo

Kun seuraa Sastamalaan asettuneen pelintekijän mestarillisia otteita, häntä on vaikea kuvitella 40-vuotiaaksi. Niin nätisti passari jakaa palloja irtiolevistakin nostoista. Miten pitkälle tahdittaa VaLePan kovassa CEV-cupissa? (38.)

59. Elias Kuosmanen, paini

Kesällä kulki mainiosti: Kuosmanen paini EM-pronssia sekä sotilaiden MM-kultaa ja voitti kaksi venäläistä arvokisamitalistia. Lokakuun MM-kisat menivät penkin alle osin polvivamman takia. Arvi Savolainen kirittää samassa sarjassa. (uusi)

60. Antti Aalto, mäkihyppy

Suomalaisen mäkihypyn arkunnaulat jouduttiin kiskomaan irti, kun arkun sisältä kuului koputusta. Aalto on ollut suomalaisen talviurheilukauden sensaatio ja väijyy aivan kansainvälisen läpimurron kynnyksellä. (uusi)

61. Perparim Hetemaj, jalkapallo

Keskity siihen, missä olet hyvä ja jätä muut asiat joukkuetovereillesi. Hetemaj on pelannut tällä tinkimättömällä periaatteella reilusti yli 200 sarjaottelua Serie A:ssa. Huikea suoritus tahtopelaajalta, joka on ollut jopa Chievon kippari. (26.)

62. Rasmus Ristolainen, jääkiekko

NHL:n eniten pelaavia puolustajia viime kausina. Buffalo Sabresin ykköspuolustaja pelaa uransa parasta kautta tällä hetkellä. Tekee tasaisesti yli 40 pistettä kaudessa ja kantaa isoja minuutteja. NHL:n kovakuntoisimpia pelaajia. (uusi)

63. Annemari Hyryläinen, yleisurheilu

Tammikuussa Dubaissa komea maratonennätys 2.28,53. Olisi taistellut EM-kilpailuissa kärkiporukassa. Loukkaantuminen esti kuitenkin kisamatkan. Kehityspotentiaalia on edelleen, vaikkei kyse olekaan nuoresta urheilijasta. (uusi)

64. Esapekka Lappi, ralli

Pieksämäkeläinen ylsi kolmessa MM-rallissa kolmanneksi ja oli etenkin alkukaudella usein nopein suomalaiskuski. Oli lopulta viides MM-sarjassa. Lapin päätös loikata Toyotalta Citroënille oli yksi rallivuoden suurimmista yllätyksistä. (59.)

65. Jenna Laukkanen, uinti

Pitkän radan EM-kisat elokuussa menivät täysin pipariksi, mutta Laukkanen päätti vuotensa pirteästi lyhyen radan MM-altaassa. Kainuulainen ylsi finaaliin kolmella matkalla ja jäi 50 metrin rintauinnissa pronssista vain 0,09 sekuntia. (19.)

66. Mikko Koivu, jääkiekko

Suomi-kiekon kaikkien aikojen parhaita keskushyökkääjiä. Mittarissa jo 35 vuotta, mutta on edelleen NHL:n parhaita puolustavia hyökkääjiä. Kovaluonteinen huippu-urheilija pitää kropastaan erityistä huolta. Armoton kilpailija. (76.)

67. Alexander Ring, jalkapallo

Kyllästyi lentämään rapakon yli maajoukkuetehtäviin ja päätti keskittyä uraansa MLS:ssä. Löi läpi heti avauskaudellaan New York Cityn riveissä. Kerää siellä kehuja ennen kaikkea puolustustyöstään mutta osaa myös luoda peliä. (67.)

68. Susanna Tapani, jääkiekko

Oli vuosi sitten tällä listalla ringetenpelaajana, mutta lajissa ei ollut arvokisoja 2018. Jääkiekossa pelattiin olympiamitaleista, ja sellaisen Tapani myös otti. Suomen tehokkaimpia pelaajia Pyeongchangin olympiaturnauksessa. (70.)

69. Simo Lipsanen, yleisurheilu

Euroopan tilaston kymmenes tuloksella 16,84. Lappeenrantalainen ei päässyt edellisen kauden huipputasolleen mutta oli EM-finaalin yhdeksäs. Vasta 23-vuotiaalla kolmiloikkaajalla on potentiaalia rutkasti edelleen. (28.)

70. Kaisa Alanko, lentopallo

Suomen EM-paikan takuunainen. Siirtyi viiden Saksan-kauden jälkeen ranskalaiseen huippujoukkueeseen Nantesiin. Noussut Euroopan passarieliittiin heittotarkkuutensa ja pelinlukutaitonsa ansiosta. (uusi)

71. Anna Westerlund, jalkapallo

Suomen paras naisjalkapalloilija jahtaa norjalaisen seurajoukkueensa Lilleströmin kanssa Mestarien liigan voittoa. 29-vuotias puolustaja on nostellut Norjan mestaruuspokaalia viidesti peräkkäin. Pallollisena taitava. (uusi)

72. Eero Kosonen, salibandy

Monesti maailman parhaaksi salibandymaalivahdiksi valittu kolossi on yksi tärkeimmistä yksittäisistä pelaajista Suomen maajoukkueessa. Todella ammattimainen SPV:n torjuja on osoittanut tasonsa niin Suomessa kuin Ruotsissa. (uusi)

73. Wilma Murto, yleisurheilu

Palasi isojen vaikeuksien jälkeen kovalle tasolle seiväspaikalla ylitettyään 460, kauden päätteeksi Euroopan tilaston yhdeksäs. Lähti ennakkoluulottomasti ulkomaille etsimään parasta valmennusta ja harjoitusryhmää. (uusi)

74. Kristiina Mäkelä, yleisurheilu

Hyppäsi kolmiloikkaennätyksensä 14,31, EM-mitalitasolle matkaa on 15 senttiä. Suorapuheinen urheilija pääsi EM-finaaliin ja oli yhdeksäs, mikä oli tason mukainen suoritus. Enää yksi askel puuttuu nousuun absoluuttiselle huipulle. (55.)

75. Janette Lepistö, pesäpallo

Lapualainen murskasi kaikkien aikojen kotiutusennätyksen naisten Superpesiksessä lyömällä peräti 95 juoksua. 22-vuotias Lepistö on sarjan vaarallisin sisäpelaaja, jonka vasemmalta lähtevät iskut kylvävät kauhua vielä pitkään. (uusi)

76. Eero Remes, enduro

Kahdesti E1-luokan maailmanmestaruuden voittanut Remes puolusti jälleen mainiosti Suomen enduromainetta. Hän nappasi kolmannen MM-tittelinsä E2-luokasta. Kolmen eri luokan yhteisessä EnduroGP-sarjassa tuli kolmas sija. (93.)

77. Fedor Ivanov, lentopallo

Vasta 18-vuotias huippulupaus on harpannut humauksessa Suomen huipulle. Toisen polven lentopalloilija nousi syksyn aikana Savo Volleyn ykköspassariksi ja valtasi paikan myös A-maajoukkueeseen. Vain taivas rajana. (uusi)

78. Mikko Korhonen, golf

Eniten veroäyrejä Suomeen maksava suomalaisurheilija kokosi Euroopan kiertueelta uransa kovimman palkintopotin, lähes miljoona euroa. Oli vuoden päättyessä maailmanlistalla sijalla 110, parannusta viime vuoteen 136 sijaa. (uusi)

79. Paulus Arajuuri, jalkapallo

Pärjää alakerran johtohahmona niin Bröndbyssä kuin Huuhkajissa. Taklaa itseään säälimättä, pärjää erikoistilanteissa, uskaltaa puolustaa etupuoleltakin. Kolmekymppisellä lähtee viimeinen sopimusvuosi Tanskaan – mitä seuraavaksi? (92.)

80. Meri Ilmarinen, painonnosto

Saavutti pronssia kevään EM-kilpailuissa. MM-kisoissa hän nosti parhaan suomalaissijoituksen (13:s), tosin heikommalla tuloksella kuin kaksi sarjaa kevyempi Anni Vuohijoki. 94+116=210 oli kuitenkin Suomen ennätys. (uusi)

81. Jorma Kontio, raviurheilu

Voitti Ruotsin kansallisradan Solvallan ajajaliigan kolmatta kertaa urallaan. Keräsi 65-vuotiaana uransa ennätysmäärän palkintorahaa, noin 3,1 miljoonaa euroa. Voittoprosentti raju: maaliin ykkösenä joka seitsemännessä lähdössä.(83.)

82. Antti Raanta, jääkiekko

Nousi viime kaudella uudelle tasolle, kun sai näyttöpaikan NHL-seuran ykkösvahtina. Kalenterivuoden 2018 aikana NHL:n parhaita pelipaikallaan. Arizona Coyotesin arvokkain pelaaja. Teknisiltä ominaisuuksiltaan taalaliigan eliittiä. (uusi)

83. Kim Koivu, golf

Räväkkä nousukas murtautui kesken kauden Euroopan-kiertueelle voittamalla kolme haastajakiertueen kilpailua. Päätti vuoden maailmanrankingin toiseksi parhaana suomalaisena sijalla 199. Vuosi sitten sijoitus oli 1925. (uusi)

84. Kaarle Tapper, purjehdus

Hankki Suomelle maapaikan Tokion olympialaisiin sijoittumalla 12:nneksi laser standard -luokan MM-regatassa. Muutenkin vahva kausi toi 23-vuotiaalle helsinkiläiselle useita kärkipään sijoituksia kansainvälisissä kilpailuissa. (uusi)

85. Sani Mäkelä, voimistelu

Helsinkiläinen lahjakkuus ylsi 16-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi sijalle 15 telinevoimistelun MM-kisojen hypyssä. Se on suomalaisnaisten kaikkien aikojen paras sijoitus lajin MM-kisoissa. Jo EM-kisoissa sijalla 12. (uusi)

86. Glen Kamara, jalkapallo

Moni luuli, että hautautuu Arsenalin hyvästien jälkeen Englannin liigan ulkopuolisiin sarjoihin, mutta mitä vielä: ura kukoistaa Skotlannissa. Pärjää molempiin suuntiin, ei hötkyile eikä hermoile, suojaa ja rakentaa. (uusi)

87. Teuvo Teräväinen, jääkiekko

Saavutti nuorena paljon joukkuemenestystä, mutta vasta viime vuosina on alkanut tosissaan ulosmitata potentiaaliaan. Virtuoosimainen hyökkääjä on Ahon kanssa kaikki kaikessa Carolina Hurricanesille. Pistelingon vikaa. (90.)

88. Awak Kuier, koripallo

Konkari Taru Tuukkanen saattaa vielä lyödä 17-vuotiaan PeKa-kasvatin senttereiden yksi–yksi-väännössä, mutta tulevaisuus on 194-senttisen Kuierin. Nyt jo vahvaa tulosta Korisliigassa. Monipuolinen, taitava, pitkäkätinen. (uusi)

89. Tuula Tenkanen, purjehdus

Oli Laser radialin EM-regatassa kuudes ja MM-vesillä 14:s. Kokenut kaksinkertainen olympiakävijä joutuu taistelemaan Laser radialin Tokion kisalipusta tiukasti Monika Mikkelän kanssa. Rautahermoinen kilpailija. (88.)

90. Erik Murphy, koripallo

Susijengissä vaikeaa, mutta löytänyt »suomalaisseura» Frankfurt Skylinersissa sopivan ympäristön. Noussut kolmosillaan joukkueen ykköspyssyksi ja kamppailee Eurocupin pistekuninkuudesta. Pehmeät kädet. (uusi)

91. Robert Helenius, nyrkkeily

Palautti osan uskottavuudestaan yhdellä iskulla, kun tyrmäsi Erkan Teperin vieraskehässä syyskuussa. Sitä edelsi pari onnetonta esitystä kehäraakki Juri Bihautsouta vastaan. Mikä on todellinen taso ja motivaatio? (uusi)

92. Eero Hirvonen, yhdistetty

Ilman viimekeväistä, mäkiharjoittelun kuukausiksi pilannutta ja sitä yhä rajoittavaa polvivammaa olympiakisoissa kolmesti kuudenneksi sijoittunut Hirvonen olisi maailmancupin kärkinimiä. Elämänsä hiihtokunnossa nytkin. (20.)

93. Makwan Amirkhani, vapaaottelu

Amirkhani jatkaa Suomen vapaaottelun keulakuvana. Lajin suurimmassa promootiossa UFC:ssä on tilillä nyt 4 voittoa ja 1 tappio. Suurta himoa huipulle ei kuitenkaan näytä olevan: käynyt viime vuosina kilpahäkissä vain kerran vuodessa. (uusi)

94. Esa Lindell, jääkiekko

Kehittynyt kaikessa rauhassa kärkiparin yleispuolustajaksi NHL:ssä. Ei paistattele otsikoissa mutta hoitaa tasapainottavan puolustajan roolinsa takuuvarmasti. Jaksaa luutia kovia minuutteja vastustajan parhaita vastaan. (uusi)

95. Teemu Tamminen, käsipallo

Jos Riihimäelle pystytetään joskus käsipalloaiheinen patsas, mallina toiminee värikkäästä habituksestaan tunnettu Tamminen. Kokenut heittolinko on tärkeä lenkki sekä Cocksissa että maajoukkueessa, johon palasi tauon jälkeen. (uusi)

96. Jere Uronen, jalkapallo

24-vuotias pakki on jäämässä belgialaiseen Genkiin (tuore jatkosopimus vuoteen 2022). Kova menemään laitaa pitkin, mutta erityisesti Huuhkajissa on paljastunut, että vielä kehitettävää mies miestä vastaan puolustamisessa. (uusi)

97. Tuukka Rask, jääkiekko

NHL:n pitkäaikaisimpia ykkösvahteja. Boston Bruinsin kokenut ja kovissa liemissä keitetty runkopelaaja. Taso on heitellyt rajusti kuluneen vuoden aikana, mutta parhaimmillaan yhä liigan kärkivahteja, joka osaa voittaa kovia otteluita. (58.)

98. Ida Hulkko, uinti

Maavoimien komentajan Petri Hulkon tytär hätyyttelee Jenna Laukkasta taistelussa Suomen parhaan rintauimarin asemasta. Pitkän radan EM-kisoissa pikamatkan viides, lyhyen radan MM-kisoissa kahdeksas. (72.)

99. Peter Kotilainen, salibandy

Pelaa välillä itsekeskeisesti mutta rautaisella itseluottamuksella ja ratkoo pelejä kovissakin paikoissa. Tekee parhaimmillaan kentällä mitä tahtoo. Ammattimaisuudessa vielä tekemistä, mutta pelitaidot poikkeuksellisella tasolla. (66.)

100. Anton Kaisti, sulkapallo

Tasaisen sulkapallokaartin pirtein yksilö juuri nyt. Kaisti on lopettanut kaksinpelaamisen mutta on sen sijaan kerännyt kansainvälisiä voittoja nelinpelissä ja sekanelurissa, jossa hän on naisparinsa mentori. (uusi)

(Alla olevassa äänestyksessä voi äänestää listan kymmentä parasta urheilijaa.)

Ota kantaa

Kuka on mielestäsi Suomen paras urheilija?

Iivo Niskanen, maastohiihto 21% Aleksander Barkov, jääkiekko 7% Lauri Markkanen, koripallo 12% Kaisa Mäkäräinen, ampumahiihto 16% Mikko Rantanen, jääkiekko 7% Petra Olli, paini 8% Kimi Räikkönen, formula 1 7% Lukas Hradecky, jalkapallo 5% Krista Pärmäkoski, maastohiihto 2% Sebastian Aho, jääkiekko 4% Joku muu 11%
Ääniä yhteensä 1884

TARJOUS: Urheilulehti puoleksi vuodeksi

49,00 €/6 kk * (norm. 87 €)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti viikoittain kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat, mm. Veikkausliiga

* Määräaikainen 6 kk:n tilaus, joka ei jatku automaattisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt