Muut lajit

Palloliitto ei rangaissut oman joukkueensa tappiosta isoa vetoa lyönyttä pelaajaa – Veikkaus ällistyi: ”Sietämätön tilanne”

Julkaistu:

Futsal
Palloliiton kurinpitovaliokunnan mukaan futsalin liigapelaaja ei rikkonut sääntöjä, kun hän löi vetoa oman joukkueensa pudotuspelitappiosta.
Futsal-liigan maajoukkuetason pelaajaa tutkittiin viime keväänä sattuneesta tapauksesta, jossa hän pelasi nelinumeroisella summalla oman joukkueensa tappiota puolivälierässä.

Hänen joukkueensa hävisi, ja pelaaja voitti merkittävän rahapotin.

Asiasta tutkintapyynnön keväällä poliisille tehnyt Veikkaus yllättyi ja pettyi Palloliiton päätöksestä, jonka mukaan pelaaja ei syyllistynyt rikkomukseen.

– Palloliiton kurinpitovaliokunta käyttää itsenäistä päätösvaltaa, mutta olemme kuitenkin yllättyneitä sen tekemästä päätöksestä, Veikkauksen laki- ja hallintojohtaja Pekka Ilmivalta sanoi Ilta-Sanomille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kurinpitomenettelyn kohteena ollut pelaaja on vedonnut siihen, että on lyönyt meille vetoa toisen henkilön puolesta, millä seikalla ei ole ottelumanipulaatioiden ehkäisemisen kannalta mitään relevanttia merkitystä. Pelaaja on kuitenkin jättänyt itse vedon sisään omaa joukkuetta vastaan, pelannut ottelussa, nostanut tappiosta saadun vedonlyöntivoiton ja myöntänyt tämän toiminnan, kun asiaa on alettu selvittää.

– Tällaiset tilanteet ovat sietämättömiä. On ilmeistä, että kurinpitosäädöksiä pitäisi tarkentaa.

Palloliiton kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja Markus Manninen ei perustellut päätöstä julkisesti.

– Viittaan Palloliiton tiedotuspolitiikkaan, joka on se, että niistä päätöksistä annetaan tietty tiivistelmä, joka julkaistaan Palloliiton sivuilla.

Palloliiton päätöstä kommentoi myös Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK ry) tutkintapäällikkö Jouko Ikonen Twitterissä.

– Odotusarvoni kurinpitopäätöksestä oli päinvastainen, Ikonen kirjoitti.
Palloliiton nettisivuilla julkaistu ​päätöslauselma oli kymmenen sanan mittainen: ”Someron Voiman pelaaja Arber Istrefin ei ole havaittu rikkoneen kilpailumääräyksiä.”

Poliisi lopetti esitutkinnan asiasta aiemmin syyskuussa. Turun Sanomien mukaan poliisi tutki asian ja esitti syyttäjälle esitutkinnan päättämistä, koska ei uskonut todisteiden riittävän tuomioon.

LUE LISÄÄ: Oman joukkueen tappiosta vetoa lyöneen pelaajan epäily eteni Palloliiton kurinpitoon

LUE LISÄÄ: Veikkaus epäilee: futsalpelaaja löi vetoa oman joukkueensa tappiosta pudotuspeleissä ja voitti – tutkintapyyntö poliisille

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt