Elektronisen urheilun suosio varsinkin nuoren yleisön silmissä kasvaa kaiken aikaa, mutta kansainvälisen olympiakomitean KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach ei tuntuisi olevan e-urheilun ylin ystävä.
Bach vaatii torstaina, etteivät väkivaltaiset tietokonepelit olisi koskaan osa viiden renkaan kisoja. Bachin mukaan e-urheilua voidaan verrata perinteiseen urheiluun, mutta lajin on ensin osoitettava arvopohjansa.
– E-urheilua ei voida koskaan tunnustaa osaksi olympialiikettä, koska se olisi vastoin periaatteita. Peleissä tapetaan, Bach totesi.
E-urheilu on hyväksytty mitalilajiksi vuoden 2022 Aasian kisoihin, eivätkä Pariisin vuoden 2024 olympialaisten järjestäjät ole ainakaan vielä liputtaneet e-urheilua ulos mahdollisten uusien lajien joukosta.