Lumilautatähti häpäisi kuolleina syntyneiden lasten muistomerkin – kuvasi mainosvideota hautausmaalla Kempeleessä - Muut lajit - Ilta-Sanomat

Lumilautatähti häpäisi kuolleina syntyneiden lasten muistomerkin – kuvasi mainosvideota hautausmaalla Kempeleessä

Nimettömänä haudattujen muistomerkki on ollut Kokkokankaan hautausmaalla Kempeleessä lokakuusta 2015 lähtien.

Julkaistu: 5.4.2018 13:48

Jesse Augustinus ei osoittanut kunnioitusta vainajia kohtaan Kempeleessä.

Hollantilainen lumilautailija Jesse Augustinus, 22, on ollut kuvaamassa välinevalmistajan mainosvideoita Oulun kupeessa Kempeleessä.

Eräässä kohtauksessa hän lautailee Kokkokankaan hautausmaalla Kempeleessä. Hän on julkaissut Instagramissa kuvia videon tekemisestä jo viime vuoden marraskuussa.

Augustinus osoittaa piittaamattomuutta vainajia kohtaan liukuessaan erään muistomerkin päällä. Kyseessä on nimettömänä haudattujen muistolle pystytetty hautamuistomerkki.

Muistomerkki on ollut Kokkokankaan hautausmaalla lokakuusta 2015 lähtien. Augustinus oli viime viikolla julkaissut Instagram-tilillään kuvan, jossa hän liukui lumilaudallaan muistomerkin päällä.

Augustinus poisti kuvan Instagramista torstaina, vain muutamia minuutteja Ilta-Sanomien uutisen julkaisemisen jälkeen.

Augustinuksen kuvaamista videoista löytyi versio YouTubesta. Torstain aikana video poistettiin.

Jesse Augustinus on hollantilainen lumilautailija.

Välinevalmistaja Burton hehkutti Augustinuksen videota Twitterissä huhtikuun ensimmäisenä sunnuntaina.

– Videon opetuksena on, että älä päästä Jesseä irti naapurustossasi. Tai tee ja katso, mitä tapahtuu, Burton täräyttää.

Hautausmaan lisäksi Augustinus temppuilee monien muiden rakennusten kaiteilla. Sosiaalisessa mediassa on useita kuvia, joissa hän temppuilee kaupunkimaisemissa.

Hollantilaislautailija kuuluu maailmanlaajuisesti tunnetun energiajuomajätin urheilijoihin.

Klo 14.13: lisätty tieto, että Augustinus poisti kuvan Instagram-tililtään.

Klo 15.54: lisätty tieto, että Augustinuksen video poistettu YouTubesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?