Peli suomalaisen urheilun ykköspestistä kuumenee – Tapio Korjusta juntattiin kalkkiviivoilla mukaan - Muut lajit - Ilta-Sanomat

Peli suomalaisen urheilun ykköspestistä kuumenee – Tapio Korjusta juntattiin kalkkiviivoilla mukaan

Tapio Korjus

Tapio Korjus

Julkaistu: 29.3.2018 17:37

Uusia käänteitä huippu-urheiluyksikön johtajahaussa.

Olympiakomitean kulisseissa on viime viikkoina käyty tiukkaa valtataistelua, urheilupäättäjien sisäistä poliittista peliä. Pöydällä on ollut vääntö Olympiakomitean alaisen huippu-urheiluyksikön (HUY) tulevasta johtajasta.

Pesti oli avoimessa haussa ja hakuaika siihen päättyi hiljattain. Samaan aikaan joukko eturivin urheiluvaikuttajia on pyrkinyt tekemään kaikkensa juntatakseen tehtävään oman suosikkinsa, joka ei ollut edes aikeissa jättää hakupapereita sisään – Tapio Korjuksen, Kuortaneen urheiluopiston rehtorin.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Korjuksen puolesta ovat liputtaneet muun muassa Olympiakomitean hallituksen jäsenet, ex-huippu-urheilijat Olli-Pekka Karjalainen ja Sari Multala. Korjusta tukeva ryhmä katsoo, että keihäänheiton vuoden 1988 olympiavoittaja olisi ylivoimaisesti paras henkilö tehtävään ennen kaikkea kokemuksensa ja monipuolisen asiantuntemuksensa vuoksi.

– Muutamat vaikuttajat tekivät kaikkensa saadakseen Korjuksen jättämään hakupaperit määräaikaan mennessä. He ovat myös etsineet keinoja, joilla Korjuksen voisi saada takaportin kautta kalkkiviivoilla mukaan kisaan, IS:n sisäpiirilähde kertoo.

Päätös huippu-urheiluyksikön johtajasta syntyy lähiaikoina. Viime vaiheessa vahvoilla uudeksi johtajaksi ovat ainakin HUY:n nykyinen varajohtaja Leena Paavolainen, Tanskassa hyvin menestynyt Michael Andersen sekä Olympiakomitean ex-valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola. Jotkut ovat myös olleet valmiita äänestämään paikalle koripallomaajoukkueen päävalmentajaa Henrik Dettmannia.

Näistä vaihtoehdoista erityisesti Paavolainen ja Niemi-Nikkola istuisivat hyvin Olympiakomitean ykkösjohtajien pirtaan – nimenomaan yksikön puheenjohtajan Timo Ritakallion ja toimitusjohtaja Mikko Salosen. Joku suunnistustaustaisen kaksikon toive-ehdokkaista joka tapauksessa valittaneen, koska valtapelissä Korjusta ajaneiden on ollut pakko nostaa kätensä pystyyn.

Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät he ole saaneet Korjuksen päätä käännettyä. Korjus itse puhui samaa kieltä torstaina.

– Minua on kyllä pyydetty hakemaan huippu-urheiluyksikön johtoon. Tehtävä kiinnostaa minua, mutta en ole käytettävissä. Sillä päätöksellä mennään, Korjus linjasi IS:lle.

– Ensimmäinen syy päätökseeni on se, että olen perheeni kautta asemoitunut tiukasti Pohjanmaalle eikä ajatuksissa siinnä muutto Helsinkiin. Toiseksi olemme juuri aloittaneet Kuortaneen urheiluopistolla niin isot investoinnit ja kehitysaskeleet, että haluan olla vetämässä niitä loppuun.

Vastaavanlaista valtapeliä nähtiin noin vuosi sitten Olympiakomitean uutta toimitusjohtajaa valittaessa. IS:n tietojen mukaan Salonen oli loppusuoralla jo pudonnut pelistä, mutta hänet kuitenkin valittiin tehtävään ohi viimeiseen vaiheeseen selvinneiden kärkinimien.

Huippu-urheiluyksikön nykyinen johtaja Mika Kojonkoski ilmoitti maaliskuun alussa, ettei hae jatkokaudelle. Samaan aikaan kisasta vetäytyi muun muassa HUY:n huippu-urheiluvaiheen johtaja Mika Lehtimäki.

Tuoreimmat osastosta