Anssi, Anselmi

Muut lajit

Milko Tokola, 25, haistatteli urheilupomoille – hänen vaimonsa pohtii oman uransa lopettamista: ”Ehkä Milko piti uhrata”

Julkaistu:

Painonnosto
Huippunostaja Milko Tokola ilmoitti yllättäen lopettavansa uransa. Myös hänen painonnostajapuolisonsa Anna-Maria Tokola pohtii jatkoaan.
Milko Tokola, 25, ilmoitti keskiviikkona lopettavansa yllättäen painonnostouransa. Hän ripitti Ilta-Sanomien haastattelussa poikkeuksellisen kovin sanoin Painonnostoliiton toimintaa ja saamaansa kohtelua.

– TERVEISET PAINONNOSTOLIITTOON: TUKEHTUKAA PASKAAN! oli Tokolan IS:lle lähettämän viestin loppukaneetti.

Tokola kertoi jääneensä ilman liiton taloudellista tukea, eikä huippu-urheilun jatkaminen ollut hänen näkemyksensä mukaan näin ollen enää mahdollista.

Tokolan puoliso, itsekin maan painonnostajien terävimpään kärkeen kuuluva Anna-Maria Tokola (os. Everi), 30, kertoo miehensä lopettamispäätöksen olleen jopa tietynlainen helpotus perheelle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Onhan se tietysti sillä tavalla helpottavaa, ettei enää tarvitse murehtia, tuleeko tukia vai ei ja miten tässä nyt pärjätään. Nyt voi keskittyä positiivisiin asioihin elämässä, Anna-Maria Tokola sanoo.

– Mutta on se myös harmittavaa, sillä painonnosto on ollut meille käytännössä koko elämä. Ehkä Milko piti sitten uhrata lajille, jotta siellä voitaisiin joskus myöhemmin tehdä parempia päätöksiä ja toimia oikein, hän jatkaa.


Tokola on vielä äitiyslomalla. Urallaan neljästi Suomen vuoden painonnostajaksi valittu huippu-urheilija kertoo, että oman uran jatko on vielä vaakalaudalla.

– Liiton toiminta ei hirveästi kutsu takaisin nostamaan, että se on vähän siinä ja siinä, hän sanoo viitaten jatkosuunnitelmiinsa.

Hän kertoo kuitenkin treenanneensa aktiivisesti myös äitiyslomansa aikana.

– Kroppa on hyvässä kunnossa, että siitä ei asia ole kiinni. Täytyy nyt vähän katsoa, mitä mieli sanoo.


Yllätys tuoreelle valmentajalle

Viime viikonloppuna miesten painonnoston vastuuvalmentajaksi valittu Arto Savonen, 57, yllättyi tähtinostaja Milko Tokolan yllättävästä lopettamispäätöksestä.

Vielä alkuviikolla hän oli yrittänyt tavoitella suojattiaan kyselläkseen tuoreita kuulumisia.

– Se (lopettaminen) tuli aivan puskista. Kun on itselleni vuosirenkaita kertynyt riittävästi, sanoisin tämän olleen aivan liian hätiköity päätös. Asiat korjaantuvat puhumalla, ja tässä ovat tainneet olla keskusteluyhteydet katki, Savonen sanoo.

– Minun on tietysti vaikea sanoa, mitä aiemmin on tapahtunut, hän jatkaa.


Tokola on kärsinyt polvivammasta. Savosen mukaan se on mahdollinen syy tukien epäämiseen.

– Olympiakomitealla oli tiedossa se asia, että Milko Tokola on loukkaantunut, mutta minun on vaikea ottaa kantaa näihin tukiasioihin. Painonnosto on yksinkertaisesti sellainen laji, että siinä ei paljon raha liiku, Savonen sanoo.

Tulevalle kaudelle olympiakomitean myöntämää tukea saivat painonnostajista ainoastaan Anni Vuohijoki ja Meri Ilmarinen. Yhteensä lajille myönnetty summa on 10 000 euroa.

Tokola kritisoi rajussa ulostulossaan myös Painonnostoliiton vuoden parhaan valintaa. Valmennusvaliokunta esitti häntä vuoden painonnostajaksi, mutta johtokunnan päätöksellä tittelin sai Eero Retulainen.

– Siinä tehtiin mielestäni kärpäsestä härkänen. Sen palkinnon rahallinen arvo on kaksisataa euroa, Savonen huomauttaa.


– Täytyy ottaa huomioon, että Milko ei ollut MM-kisoissa mukana, toisin kuin Retulainen. Lisäksi Retulainen oli universiadeissa nostamassa ja voitti myös Suomen cupin.

– Henkilökohtainen mielipiteeni oli, että se valmennusvaliokunnan esitys oli väärin. Ja näköjään myös johtokunta oli samaa mieltä.

– Mutta en usko, että se asia oli Milkon lopettamispäätöksen kannalta millään tavalla ratkaiseva, kun kyse oli 200 eurosta, Savonen pohtii.

Klo 19.52: Muokattu sitaattia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Aviciin ex-tyttöystävä rikkoi hiljaisuuden – julkaisi sydäntä särkevän tekstin edesmenneestä DJ:stä: ”Hän oli uskottuni”

    2. 2

      Hjallis Harkimo julkisti liikkeensä – he ovat mukana

    3. 3

      Pikkulapsen viaton piirustus herätti huolen hoitopaikassa – ”Jos päiväkodin täti olisi edes hetkeksi pysähtynyt kuuntelemaan lasta...”

    4. 4

      Harkimo paljasti Ylelle, miksi Jethro Rostedtin nimeä ei löytynyt uuden liikkeen listalta

    5. 5

      Palkkamurhaa, huumekauppaa, perätön ilmianto Juicesta... Tällaista oli surmatun palkkamurhaaja Raimo Anderssonin elämä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    2. 2

      Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

    3. 3

      Raju Temptation Island -kohtaus järkyttää somessa – oliko tämä paljastus pariskunnan yksityiselämästä liikaa?

    4. 4

      Aviciin rankka elämä: alkoholia ja paniikkikohtauksia – ”Ymmärsin jo varhain, että hän oli uppoamassa”

    5. 5

      Näistä esineistä maksetaan kirpputorilla hunajaa – hinnat jopa korkeammalla kuin uutena kaupassa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

    2. 2

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    3. 3

      Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

    4. 4

      Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

    5. 5

      Michael Jacksonin tytär julkaisi netissä kuvan, joka sai kuolleen laulajan fanit aivan sekaisin – selkäpiitä karmivaksi väitetty otos jakoi rajusti mielipiteet

    6. Näytä lisää