Muut lajit

Donald Trumpin tiedottajan kommentit Yhdysvaltojen olympiamatkasta hämmensivät – puheiden sävy muuttui nopeasti

Julkaistu:

Talviolympialaiset 2018
Valkoisen talon tiedottaja Sarah Huckabee Sanders kertoi valtiojohdon kannan yhdysvaltalaisurheilijoiden osallistumisesta Pyeongchangin talviolympialaisiin.
Heinäkuussa Valkoisen talon tiedottajaksi siirtynyt Sarah Huckabee Sanders hämmensi yhdysvaltalaismediaa torstaina pitämässään lehdistötilaisuudessa.

Sanders otti kantaa viime aikoina puhuttaneeseen aiheeseen eli siihen, lähettääkö Yhdysvallat joukkueen helmikuussa Etelä-Korean Pyeongchangissa pidettäviin talviolympialaisiin.

Syynä olympiamatkaa koskeviin kysymyksiin ovat Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean kireät ulkopoliittiset välit. Maiden nokkamiehet Donald Trump ja Kim Jong-un ovat käyneet jo pitkään tulista sananvaihtoa. Olympiakaupunki Pyeongchang sijaitsee vain noin 80 kilometrin päässä Pohjois-Korean rajalta.

Sanders sanoi tiedotustilaisuudessa, ettei olympialaisiin osallistumisesta ole tehty päätöstä. Tiedottajan mukaan lopullinen ratkaisu tehdään vasta lähempänä kisoja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Asiaan otti aiemmin kantaa myös USA:n YK-lähettiläs Nikki Haley, joka sanoi Yhdysvaltain osallistumisen kisoihin olevan vielä kysymysmerkki.

Joitain minuutteja kommenttinsa jälkeen Sanders julkaisi kuitenkin Twitter-tilillään erisävyisen viestin.
– Yhdysvallat odottaa osallistumista Etelä-Korean talviolympialaisiin. Yhdysvaltalaisten suojeleminen on prioriteettimme. Olemme sitoutuneita turvaamaan eteläkorealaisten ja muiden kumppanimaiden kanssa tapahtumapaikat, twiitissä luki.

Aiemmin päivällä Yhdysvaltain olympiakomitean tiedottaja Mark Jones julkaisi tiedotteen, jonka mukaan komitea ei ole harkinnut jäämistä pois Etelä-Korean kisoista. Tiedotteen mukaan asiasta ei ole myöskään keskusteltu olympiakomitean sisällä tai valtiojohdon kanssa.

Pyeongchangin talviolympialaiset järjestetään 9.–25. helmikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt