Heimo

Muut lajit

Putinin suojelema läheinen liittolainen on selkä seinää vasten – presidentti saattoi tehdä karkean arviointivirheen

Julkaistu:

Talviolympialaiset 2018
Venäjän varapääministeri Vitali Mutko on ollut viime vuosina skandaalien keskellä. Silti presidentti Vladimir Putin on pitänyt hänet vallassa.
Tuskin kukaan haluaa olla nykyhetkellä Vitali Mutkon saappaissa. Venäjän entinen urheiluministeri, nykyinen varapääministeri suljettiin tiistaina KOK:n päätöksellä loppuiäksi kaikesta kansainvälisestä olympiatoiminnasta.

Mutkoa, 58, pidetään Venäjällä paljastuneen jättimäisen dopinghuijauksen pääarkkitehtina. Dopingohjelmaa pyörittänyt Moskovan antidopinglaboratorion entinen johtaja Grigori Rodtshenkov on kertonut olleensa vastuussa työstään urheiluministeriölle – toisin sanoen Mutkolle ja silloiselle varaurheiluministerille Juri Nagornyhille.

Koko tämä tilanne johtuu ainoastaan Mutkon ja hänen joukkonsa lahjattomuudesta.

Paljastusten myötä KOK teki kovan ratkaisun ja sulki Venäjän olympiakomitean, Mutkon ja muita keskeisiä päättäjiä olympialaisista. Venäläisurheilijat saavat kilpailla helmikuussa Etelä-Korean talvikisoissa ainoastaan ns. neutraalin urheilijan statuksella. Se tarkoittaa, ettei kisoissa nähdä Venäjän kansallistunnuksia tai kuulla maan kansallishymniä.

Mutkon nimi on pyörinyt epäiltyjen listalla jo pitkään. Hän on kuitenkin selvinnyt vuosien aikana skandaaleista kuin koira veräjästä. Tilanne on herättänyt oleellisen kysymyksen: miksi presidentti Vladimir Putin on pitänyt Mutkon vallassa ja lähipiirissään niin pitkään?

Kun Venäjän dopingskandaali puhkesi vuonna 2015, moni urheilupäättäjä sai väistyä tehtävästään. Mutko pysyi huippuvirassa ja käytännössä samoissa tehtävissä, vaikka titteli vaihtui urheiluministeristä varapääministeriksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Merkittävä syy suosioon on ollut, että Mutkon johdolla venäläisurheilijat ovat menestyneet – olkoonkin että hinnalla millä hyvänsä. Menestyminen urheilurintamalla on taas vaikuttanut positiivisesti presidentin kannatuslukemiin, mikä nähtiin etenkin Sotshin talviolympialaisten jälkeen.

– Putin luottaa Mutkoon. Putin tietää voivansa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan, molempien vallanpitäjien kanssa 1990-luvulla työskennellyt oppositiopoliitikko Mihail Amosov kertoi Reutersille vuonna 2016.

Kovaa kritiikkiä venäläisiltä

Viimeisimpien käänteiden myötä jopa Putinin kelkka uhkaa kääntyä. Maailman antidopingtoimiston Wadan ja Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n nimittämät tutkijat ovat vahvistaneet Mutkon johtaneen dopingohjelmaa. Tunnetut venäläiset urheilunimet ovat puhuneet ministeristä koko ajan tylympään sävyyn.

– Ennustin jo 10 vuotta sitten, että dopingskandaali tapahtuu. Koko tämä tilanne johtuu ainoastaan Mutkon ja hänen joukkonsa lahjattomuudesta, politiikassa vaikuttava ampumahiihdon olympiavoittaja Aleksandr Tihonov sanoi hiljattain.

Poliitikko Valeri Rashkin meni vielä pidemmälle ja ilmoitti haastavansa Mutkon oikeuteen Venäjän imagon heikentämisestä.

Mutkon ympärillä vellova keskustelu on Putinille äärimmäisen kiusallinen. Presidentin maine on saanut urheiluskandaalin myötä kolhuja, eikä Mutkon pitäminen vallankahvassa ole parantanut tilannetta. Asiantuntijoiden mielestä Putin on tehnyt Mutkon kanssa pahan arviointivirheen.

Jalkapallon MM-kisojen nokkamiehenä

KOK:n tuomion jälkeen keskustelua on herättänyt myös Mutkon johtava asema Putinille tärkeässä projektissa. Venäjän jalkapalloliiton puheenjohtajana vaikuttava Mutko häärii MM-kisajärjestelyjen nokkamiehenä. Venäjällä pelataan jalkapallon arvoturnaus kesällä 2018.

Moni on ihmetellyt, miten KOK:n dopingpannaan asettama Mutko voi olla jalkapallomaailmassa arvostetussa tehtävässä.

– (Kansainvälinen jalkapalloliitto) Fifa varmaan harkitsee nyt Mutkon asemaa uudelleen, oikeustieteen tohtori, Helsingin yliopiston siviili- ja urheiluoikeuden professori Heikki Halila sanoi Ilta-Sanomille.

Harva yllättyisi, jos vuosia Putinia uskollisesti palvellut liittolainen jättäisi pian nykyisen pestinsä vähin äänin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelosolut tulossa ruokakauppoihin

    2. 2

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    3. 3

      Nuori nainen käveli puistotiellä, kun 15-vuotias poika lähestyi takaa ja puukotti kaulaan: ”Joku koski selkääni...”

    4. 4

      Tuore dopingkäry raivostutti hiihtotähti Justyna Kowalczykin – vihjaileva viesti Marit Björgenistä

    5. 5

      SVT: Epäilty ampuminen ruotsinlaiva Viking Gracella – yksi kuljetettiin ambulanssihelikopterilla hoitoon

    6. 6

      91-vuotiasta leskirouvaa uhkaa joulun alla häätö ja kodittomuus: ”Ei minulla ole paikkaa, mihin menen”

    7. 7

      Asema-aukion pahoinpitely: hovioikeudessa todisteena yli puoli vuotta pimennossa ollut lausunto

    8. 8

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    9. 9

      Näin kuningatar Elisabet matkustaa – 6 poikkeuksellista yksityiskohtaa: verta ja wc-paperia

    10. 10

      Tänään äänestetään alkoholilaista ja prosenttirajasta – 3 skenaariota jäljellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    2. 2

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    3. 3

      Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

    4. 4

      Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

    5. 5

      91-vuotiasta leskirouvaa uhkaa joulun alla häätö ja kodittomuus: ”Ei minulla ole paikkaa, mihin menen”

    6. 6

      Anna: Räppäri Redrama, 40, seurustelee 18 vuotta nuoremman opiskelijan kanssa: ”Olen rakastunut”

    7. 7

      Video poliisivankilan tapahtumista: Poliisi vei keskisormea näyttäneen putkaan ja aiheutti vakavan vamman

    8. 8

      Töitä vältellyt sähkömies huijasi työnantajaansa 180 vuotta vanhan keksinnön ja juustonaksupussin avulla

    9. 9

      Kirurgi tunnusti kirjoittaneensa omat nimikirjaimensa kahden potilaansa maksaan

    10. 10

      Ruotsin prinsessa Désiréen aviomies ei jättänyt penniäkään tyttärilleen – poika peri yli 56 miljoonan euron omaisuuden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    3. 3

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    4. 4

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    5. 5

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    9. 9

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    10. 10

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelosolut tulossa ruokakauppoihin

    2. 2

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    3. 3

      Nuori nainen käveli puistotiellä, kun 15-vuotias poika lähestyi takaa ja puukotti kaulaan: ”Joku koski selkääni...”

    4. 4

      Tuore dopingkäry raivostutti hiihtotähti Justyna Kowalczykin – vihjaileva viesti Marit Björgenistä

    5. 5

      SVT: Epäilty ampuminen ruotsinlaiva Viking Gracella – yksi kuljetettiin ambulanssihelikopterilla hoitoon

    6. Näytä lisää