Heikki, Henna

Muut lajit

Kova dopingrangaistus langetettiin suljettujen ovien takana – Karoliina Lundahl: ”Se oli vaativa mutta hieno päätös”

Julkaistu:

Painonnosto
Viimeaikaiset käryt ja pelko olympiapannasta saivat painonnoston ryhtymään kovaan dopingin vastaiseen taisteluun.
Syyskuun viimeisenä päivänä yhdeksän painonnostomaata sai vuoden kilpailukiellon vuoden 2008 ja 2012 olympialaisten aikana kerättyjen näytteiden uusinta-analyyseissä paljastuneiden positiivisten tulosten takia. Pannassa ovat muun muassa lajin mahtimaat Venäjä ja Kiina.

Lajin dopinginvastaisen taistelun uusista kovista otteista saatiin esimakua jo Rion olympialaisissa, josta puuttuivat Venäjän ja Bulgarian nostajat.

Painonnostolla on nyt viimeinen hetki reagoida. Kansainvälinen olympiakomitea KOK on uhannut poistaa lajin vuoden 2024 olympialaisista, mikäli se ei tee jotain jatkuville käryille.

Kansainvälisen painonnostoliiton IWF:n hallituksen jäsen, kaksinkertainen maailmanmestari Karoliina Lundahl myöntää, että yhdeksän maan sulkeminen kisoista oli kova mutta tarpeellinen päätös.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Olemme menossa oikeaan suuntaan. Se oli vaativa mutta hieno päätös. Harmi vain, että se tehtiin vasta selkä seinää vasten.

Lundahl, 49, valittiin historian toisena naisena IWF:n hallitukseen viime keväänä.

Tbilisin komitea, joka käsitteli yhdeksän maan asiaa, oli perustettu jo vuosi aiemmin. Lundahl oli kuitenkin mukana tekemässä kovaa päätöstä, joka koski myös kahden hallituksen jäsenen kotimaata. Toinen niistä oli Venäjä.

– He saivat pitää omat puheenvuoronsa, jonka jälkeen he poistuivat huoneesta. Venäjä koki, että he ovat jo kärsineet rangaistuksensa viime olympialaisissa. Suljettujen ovien takana pidetyn keskustelun jälkeen johtokunta päätti yksimielisesti vuoden kilpailukielloista.

Rangaistuilla mailla on vielä mahdollisuus tehdä vetoomus, ja virallinen päätös asiasta saadaan lokakuun 20. päivän tienoilla. Marraskuussa Anaheimissa järjestettävissä MM-kisoissa kyseisten maiden edustajia ei nähdä.

Dopingtapaukset ovat jo vaikuttaneet lajin asemaan negatiivisesti.

– KOK:lla on oma agendansa modernisoida olympialaisia. Useat lajit ovat menettäneet kiintiöpaikkojaan uusien lajien tieltä. Seuraavissa olympialaisissa painonnostolla on 196 urheilijapaikkaa aiemman 264:n sijaan, Lundahl kertoo.

– Tilanne olisi eri, jos meillä ei olisi käryjä. Me olemme helppo kohde, josta poistaa kilpailijoita. Pekingin ja Lontoon käryt ovat asettaneet lajimme huonoon valoon.

Myös toinen, ehkä vielä suurempi muutos on tulossa. KOK:n päätöksestä seuraavissa olympialaisissa kilpaillaan miehissä vain seitsemässä painoluokassa nykyisen kahdeksan sijaan.

IWF pohtiikin parhaillaan, miten muutos toteutetaan: poistetaanko yksi painoluokka vai muutetaanko painoluokat kokonaan.

– Meidän täytyy antaa KOK:lle päätös 30. marraskuuta. Olen mukana työryhmässä, joka on lähdössä Lausanneen keskustelemaan KOK:n kanssa heidän toiveistaan. Emme halua tehdä väärää päätöstä.

Aiemmin käryistä on annettu kilpailukielto, jonka kärsittyään urheilija on saanut palata kilpailemaan. Yhdeksän maan kilpailukielto on kuitenkin poikkeuksellinen.

– Maiden täytyy täyttää tietyt ehdot, jotta ne voivat palata. Olemme perustaneet itsenäisen valvontaryhmän, joka tekee tarkastuskäyntejä näihin maihin kerran kuussa. Mailta vaaditaan muun muassa tarpeeksi laajaa antidopingtyötä.

Lundahlin mukaan tarkoitus ei ole vain puhdistaa lajia vaan vaikuttaa koko maan urheilukulttuuriin. Koska kilpailukiellossa oleva maa joutuu muuttamaan toimintatapojaan, se auttaa myös muita lajeja.

– Urheilukulttuurin muuttaminen on vaikea ja pitkä prosessi. Koen, että olemme tässä edelläkävijöitä. On hienoa olla mukana vaikuttamassa ja suojelemassa puhdasta urheilijaa.

– Ei ole sama asia saada mitalinsa jälkikäteen, kun joku toinen urheilija on saanut nousta palkintopallille ja saada sponsorirahat, Lun­dahl sanoo.

Suomen huiput valovoimaisia

Vuosina 1994 ja 1998 maailmanmestaruutta juhlinut Lundahl, toimii Suomen painonnostoliiton koulutussuunnittelijana.

Lajin kansainvälisiin elimiin hän omien sanojensa mukaan ajautui.

– Kun liitosta kyseltiin kiinnostustani, sanoin ensin, että eihän minulla ole aikaa. Työskentelen opettajana, ja minulla on 10- ja 12-vuotiaat lapset, joita pitää kuskata.

Ruotsin Upplands Väsbyssä asuva Lundahl valittiin viime keväänä IWF:n hallitukseen ja tänä syksynä Pohjoismaiden painonnostoliiton varapuheenjohtajaksi.

– Toimintaan on haettu naisia, mutta en lähtenyt sinne siksi, että olen nainen. Haluan parantaa toimintaa, ja minulla on annettavaa erityisesti valmennuksen puolelle, neljää kieltä sujuvasti puhuva entinen nostaja painottaa.

Vaikka Itä-Euroopassa kuohuu, Suomen painonnosto voi Lundahlin mielestä hyvin.

– Huiput ovat valovoimaisia, ja meillä on vahva joukkue. Kukaan ei voi olla varma voitostaan, mikä on oikein hyvä tilanne.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    5. 5

      Prinssi William edusti muuttuneessa lookissa – internetillä oli vastaus valmiina: ”Tervetuloa kaljutiimiin!”

    6. 6

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    7. 7

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    8. 8

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    9. 9

      Kauhunhetki joella tallentui videolle: Kalastajat pelastautuivat viime hetkellä päälle ajaneen ökyveneen alta

    10. 10

      Kahta puukotettiin kaulaan Tukholman keskustassa – motiivi vielä avoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    8. 8

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    9. 9

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    10. 10

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    5. 5

      Prinssi William edusti muuttuneessa lookissa – internetillä oli vastaus valmiina: ”Tervetuloa kaljutiimiin!”

    6. Näytä lisää