Amatöörien Suomen mestaruus, Euroopan mestaruus ja maailmanmestaruus.
Ja nyt ammattilaisena kolme ottelua, joista kolme voittoa. Espoolaisen Abdul Husseinin, 20, vapaaottelu-ura etenee todella vakuuttavasti.
Lajipiireissä ”Abbasta” on tullut jo ilmiö. Sen todisti Kulttuuritalon yleisö, joka repesi liitoksistaan Husseinin astuttua kehään. Koko yleisö eli ottelussa äänekkäästi mukana, ei ainoastaan suuri ”Team Abba” -kannustusjoukkio.
”Abba” otti omansa jo ensimmäisessä erässä, jossa hän iski todella vakuuttavasti. Ilkhom Alievin pyristely loppui ajassa 3.18 giljotiiniin.
– Tämä voitto on omistettu äidille. Hän oli ensimmäistä kertaa katsomassa, Hussein sanoi häkissä heti ottelun jälkeen.
Ruokailtuaan ensin juhli Hussein voittoa ystäviensä ja perheensä keskellä.
– Tämä on ihanaa. Odotan vain, että pääsen moikkaamaan kaikkia, Hussein sanoi IS:lle.
Kulttuuritalon yleisö teki vaikutuksen.
– Yleisö oli hemmetin kova. Kun tulin sisään, en odottanut niin paljoa ääntä, vaikka minulla oli paikalla omat fanijoukkoni. Oli ihan sairasta. Meni kylmät väreet.
Hussein oli aiemmin sanonut päättävänsä ottelun toisessa erässä, mutta lopetus tuli vieläkin nopeammin.
– Se varmaan odotti alussa, että tulen oikeakätisenä, mutta tulin vasurina. Vastustaja otti etäisyyden tosi hyvin pois, mutta potki kolme kertaa heti alussa ohi minusta. Peli oli siinä.
Abdul Hussein (oik.) juhli voittoa veljensä Akramin kanssa.
Ohjelmassa on tänä vuonna vielä yksi matsi Suomessa, mutta ensi vuonna Hussein toivoo pääsevänsä ulkomaille ottelemaan.
– Mikään ei ole varmaa, mutta se olisi kivaa.
Suomalaisittain huono alku
Cage 40 -ilta alkoi suomalaisittain mollivoittoisesti, sillä Cagen uusin kiinnitys, lappeenrantalainen Edward Walls jäi varsin aseettomaksi venäläistä Artur Alievia vastaan. Parilla lyönnillään hyvin osunut Walls hävisi täyden ajan jälkeen yksimielisellä tuomaripäätöksellä.
Myös toisessa ottelussa suomalainen koki tappion. Hienosti otellut ranskalainen Zarah Fairn dos Santos löi Suvi Salmimiehen, hänkin yksimielisellä tuomaripäätöksellä.
Tuukka Repo sen sijaan tarjoili Kulttuuritalon kotiyleisölle herkkua. Uransa kaikki kuusi aiempaa koitosta voittanut Vitezslav Rajnoch putosi suomalaisen käsittelyssä nopeasti.
Tuukka Repo otti komean tyrmäysvoiton.
Repo osui täydellisesti 1. erässä nyrkillään Rajnochia kupoliin ja otti tyrmäysvoiton ajassa 2.12.
Aleksi Toivonen otti uransa viidennen voiton vakuuttavasti takakuristuksella. Toivonen löi ukrainalaisen Oleg Mihailivin ajassa 4 minuuttia ja 18 sekuntia. Voitto oli tärkeä Toivoselle, joka koki viime keväänä uransa ensimmäisen tappion.
Odotetussa suomalaiskohtaamisessa Patrik Pietilä ja Mikael Nyyssönen kävivät todella rajun ja viihdyttävän kamppailun, jonka lopussa molemmat olivat aivan puhki. Todella tasainen vääntö tuomittiin hajaäänin Nyyssösen voitoksi.
Mikael Nyyssönen pääsi tuulettamaan voittoa Patrik Pietilästä.
Salovaara vei pääottelun
Illan huipentanut pääottelu käytiin catchweight-painoluokassa 69 kiloa, sillä Joni Salovaaran vastustaja vaihtui viime hetkillä. Kokeneella espoolaiskonkarilla ei ollut helppo iltapuhde Aleksei Oleinikia vastaan, mutta voitto irtosi lopulta viimeisessä erässä luovutuksella. Oleinikin oli jättää ottelun kesken jo kahden erän jälkeen.
– Oli vaikeaa, vastustaja oli sellainen kouhottaja. Hankalaa oli. En ole tyytyväinen iltaan, Salovaara myönsi, vaikka oli tyytyväinen voitosta.
– Onneksi sain hänet tulemaan vielä viimeiseen erään. Häneltä loppuivat sitten kuitenkin paukut. Kiitos yleisölle!
Joni Salovaara otti uransa 18. voiton.
Otteluilta käytiin samaan aikaan SM-liigakierroksen ja Susijengin jatkopelin kanssa, eikä Kulttuuritalo ollut aivan täynnä. Illan yleisössä istuivat muun muassa ex-jääkiekkoilijat, kamppailulajeja jonkin aikaa harrastanut Jere Karalahti ja vapaaottelua viime vuosina harrastanut Raimo Summanen.