Pelottava sattuma – hain kanssa tapellut surffari joutui taas kuumottavaan tilanteeseen

Julkaistu:

Surffaus
Mick Fanningilla ei vaikuta olevan tuuria mitä tulee kohtaamisiin haikalojen kanssa.
Australialaisen ammattisurffarin Mick Fanningin nimi tuli pari vuotta sitten tunnetuksi niillekin, jotka eivät surffausta seuraa. Kolminkertainen maailmanmestari Fanning päätyi otsikoihin ympäri maailmaa jouduttuaan kesällä 2015 pelottavaan tilanteeseen hain kanssa.

Fanning kilpaili tuolloin Etelä-Afrikan Jeffreys Bayssa. Televisiokamerat tallensivat tilanteen, kun vedessä olleen Fanningin viereen ilmestyi yhtäkkiä hai. Kala seurasi surffaria hetken aikaa ja hyökkäsi hänen kimppuunsa.

Fanningin ja hain yhteenoton voi katsoa alla olevalta videolta.



Laudaltaan pudonnut surffari kamppaili hetken hain kanssa ja onnistui lyömään eläintä selkään. Fanning selvisi tilanteesta lopulta ilman vakavampia fyysisiä vammoja.

Fanning kertoi tapauksen säikäyttäneen pahasti. Australialainen oli lähes kaksi vuotta sivussa kilpailuista, kunnes palasi tämän vuoden keväällä kisaamaan.


Fanning oli viime viikolla mukana samassa World Surf Leaguen kisassa Etelä-Afrikassa, jossa hän kohtasi hain kaksi vuotta sitten. Fanning, 36, kilpaili Jeffreys Bayssa puolivälierissä brasilialaista Gabriel Medinaa vastaan, kun kisan järjestäjät havaitsivat ison hain lähestyvän surffareita.

Surffareille ilmoitettiin tilanteesta hälytyssignaaleilla ja heidät haettiin vesijeteillä veneisiin. Ilmasta otettujen kuvien perusteella selvisi, että line-upissa ui noin kolmemetrinen valkohai.

– Se on valtava, vedestä noussut Fanning kommentoi ABC Newsin mukaan.

– Katsokaa sitä, se on peto. Olen iloinen, että meidät haettiin vedestä.

Läheltä piti -tilanteen voi katsoa alla olevalta World Surf Leaguen YouTube -videolta.



Fanning ei joutunut sanojensa mukaan paniikkiin, vaikka hain kohtaaminen oli jälleen lähellä. Surffari kiitteli järjestäjiä valppaudesta ja nopeasta reagoinnista tilanteeseen.

Valkohai ui hetken aikaa kisapaikan läheisyydessä, kunnes lähti kauemmas. Kilpailua jatkettiin, kun hain katsottiin olevan turvallisen välimatkan päässä.

Itse kilpailussa Fanning joutui lopulta tunnustamaan Medinan paremmakseen.

Etelä-Afrikan Jeffreys Bay eli J-Bay on tunnettu lukuisista haihavainnoista. Tänä vuonna WSL:n kilpailu keskeytettiin kaksi kertaa hain uitua lähelle suorituspaikkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt