Seppo, 67, on juossut joka päivä vuodesta 1993 lähtien: raastava surukaan ei pysäyttänyt – ”Oli pakko istahtaa ojan pientareelle itkemään” - Muut lajit - Ilta-Sanomat

Seppo, 67, on juossut joka päivä vuodesta 1993 lähtien: raastava surukaan ei pysäyttänyt – ”Oli pakko istahtaa ojan pientareelle itkemään”

Edes vanhempien tai veljen kuolema ei ole pysäyttänyt Seppo Harjumaan lenkkiputkea.

Seppo Harjumaa on elämänsä aikana juossut yli 200000 kilometriä.­

16.1.2017 6:16

Seinäjokelainen Simo Nikula juoksi 1980-luvun puolivälistä lähtien joka päivä vähintään yhden kerran.

– Putki meni poikki viitisen vuotta sitten, kun jouduin putsauttamaan akillesjänteeni, Nikula kertoo yli 25 vuoden yhtämittaisen juoksemisen päättymisestä.

Ranualla syrjäkylässä asuva Seppo Harjumaa, 67, lähestyy Nikulan ennätystä, sillä hän on käynyt juoksemassa vähintään viisi kilometriä joka päivä yli 23 vuoden ajan. Poikamiehenä elelevää Harjumaata voidaan hyvällä syyllä kutsua maamme johtavaksi tietyöläiseksi.

– Päivämäärästä 27.10.1993 olen juossut joka päivä, Harjumaa kertoo hurjasta saldostaan.

Addiktio juoksemiseen

Jos mukaan lasketaan myös hiihtolenkit, ranualaisen maanviljelijän harjoitusputki kasvaa yli 31 vuoden mittaan.

– Maanantai 29. heinäkuuta 1985 oli kiireinen heinäntekopäivä, enkä ehtinyt lenkille, Harjumaa muisteli Juoksija-lehdessä syksyllä 2013.

Seuraavana päivänä hän ehti juoksemaan, kuten jokaisena päivänä sen jälkeen.

– Ranuan kunta otti vuonna 1985 käyttöön keltaisen kuntokortin, johon sai merkinnän vähintään viiden kilometrin juoksulenkistä ja kymmenen kilometrin hiihtämisestä.

Kortin täyttäminen synnytti addiktion.

– Tuumailin, että kuinkahan kauan tätä pystyisi jatkamaan joka päivä.

Harjumaa myöntää, että touhu ei ole välttämättä ihan täysjärkisen puuhaa.

– En uskalla suositella tätä kenellekään, Harjumaa naurahtaa.

Kynä ja ruutuvihko

Harjoituspäiväkirjaa hän alkoi pitää 20.9.1970, jonka jälkeen mittariin on kertynyt 233 127 kilometriä (tilanne vuoden 2016 lopussa). Harjumaa on kirjannut fyysiset suorituksensa tarkasti ylös.

– Ja yhä edelleen kynällä ruutuvihkoon.

Vihkoja on kotitalon varastossa melkoinen pino, sillä harjoituspäiväkirjan sivumäärä on tällä hetkellä 9 800.

– Jos terveys kestää, niin vuoden lopussa voi tulla 10 000 sivua täyteen, Harjumaa ennakoi.

Terveys onkin asia, jonka kanssa ikiliikkuja myöntää leikkineensä vuosien varrella.

 Raivaustöissä vedin isän kanssa tukkeja kelkalla ulos metsästä marraskuulta helmikuulle neljänä päivänä viikossa raskaassa lumessa ja vähällä ruoalla, joskus 30 asteen pakkasessa.

– Onhan se selvä, että ilman flunssaa tai pikkusairauksia ei noin pitkää ajanjaksoa selviä, joten olen joutunut joskus ottamaan kovia riskejä, Harjumaa sanoo.

– Enkä missään nimessä suosittele sairaana harjoittelua kenellekään.

Läpi tuulen ja tuiskun

Monet pitävät kyltymätöntä kilometrien nielemistä maanisena piirteenä. Säännöllisestä ravaamisesta huolimatta Harjumaata ei ole haukuttu kylähulluksi.

– En tiedä mitä selän takana puhutaan, mutta naamatusten ei ole kukaan haukkunut pystyyn.

Aihetta ehkä olisi vai mitä sanotte tästä kuvauksesta, jonka Harjumaa antoi hänen luonaan vierailleelle toimittajalle Matti Hannukselle vuonna 2013.

”Kipuja siellä täällä, kaatumisia pimeässä ja liukkailla keleillä, nehän kuuluvat jokaisen juoksijan elämään. Vedenpaisumussateita ja ankaria lumimyräköitä on ollut. Talvella 1983–1984 tein joka viikko 40 km:n lenkin, parhaimmillaan maratonvauhdilla hiukan yli kahteen ja puoleen tuntiin. Kovinta aikaa oli ennätyskylmä tammikuu 1999, kun painelin maantietä viikon ajan 30–40 asteen pakkasissa kommandopipo päässä.”

Kova maratonennätys

Harjumaa hiihti ja juoksi jo pikkupoikana, mutta innostui toden teolla kilpailemaan juoksuradoilla 1970-luvun alussa yli kaksikymppisenä. Uransa parhaaseen saavutukseen hän ylsi vuonna 1981 taivaltamalla maratonin aikaan 2.24.55. Tulos olisi nykyään kovaa valuuttaa Suomessa, mutta 25 vuotta sitten se riitti Pohjois-Suomen mestaruuskilpailussa neljänteen sijaan ja Suomen vuositilastossa sijalle 17.

– Paransin ennätystäni yhdeksän minuuttia, joten taisin saavuttaa omat rajani, Harjumaa arvioi.

Harjumaa kasvoi maatalossa, jossa hän oppi tekemään ruumiillista työtä pienestä pitäen. Elämänsä rankimman rääkin hän onkin kokenut ihan muualla kuin urheiluriennoissa.

Lokakuussa 1985 Manta-myrsky pyyhkäisi yli Suomen. Puita kaatui tuhansittain myös Lapissa, mikä tarkoitti lisätöitä Harjumaan torpan väelle.

– Raivaustöissä vedin isän kanssa tukkeja kelkalla ulos metsästä marraskuulta helmikuulle neljänä päivänä viikossa raskaassa lumessa ja vähällä ruoalla, joskus 30 asteen pakkasessa.

Koska töitä ei kirjata harjoitusvihkoon, lenkki piti suorittaa urakan ohella.

– Silloinkin juoksin aamuisin kumisaappaissa raivausalueelle kuusi kilometriä ja illalla saman takaisin. Kun harjoitus maistuu, mikään voima ei sitä estä, Harjumaa filosofoi.

Juokset ja itket

Kaikkein kovimpaan paikkaan juoksu- ja liikuntaputken jatkuminen on joutunut läheisten poismenon hetkellä.

– Raskainta aikaa olivat äidin ja isän sairastumiset ja kuolemat 1993 ja 2003. Hautajaisistakin pääsin yli, kunnes seuraavana päivänä murruin ja lenkillä oli pakko istahtaa ojan pientareelle itkemään.

Kun Harjumaan nuorempi veli kuoli äkillisen sairastumisen jälkeen marraskuussa 2015, hän oli epätoivon vallassa.

– Silloin olin jo luovuttamassa, mutta toinen veljeni sai puhuttua minut lenkille vielä iltamyöhällä.

Elantonsa Harjumaa hankkii nykyään keräämällä marjoja heinäkuusta marraskuun alkuun ja hakkaamalla talvella polttopuita.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?