Laura

Muut lajit

Tapio Suominen jäi sairauslomalle – flunssa iski

Julkaistu:

Selostaja
Suosikkiselostaja palaa hiihdon pariin vuoden alussa.
Ylen suosikkiselostaja Tapio Suomisen ääni ei kuulosta torstai-iltana yhtä kirkkaalta kuin Mestarien liigan ottelun aikana tiistaina. Urheilun ystävillä ei kuitenkaan ole syytä huoleen.

– Tämä on vain pikku flunssa. Toivottavasti olen viikonloppuna jo töissä, Suominen kommentoi Ilta-Sanomille.

Rukan maailmancupin selostukset eivät ole vaarassa, sillä Suominen ei ollut tällä kertaa työvuorossa. Iloinen uutinen on kuitenkin se, että hän palaa hiihdon pariin vuoden alussa oltuaan syksyn muiden töiden parissa.

Suominen valitteli Twitter-tilillään tiistaina, kuinka Mestarien liigan selostus ei ollut kulkenut toivotulla tavalla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Toisinaan selostus kulkee kuin itsestään, toisinaan taas ei. Tänään tuntui takkuiselta, vaikka Sevilla-Juventus tarjosi aihion, hän twiittasi.

Jos twiitti ei näy, katso se täältä.

Flunssaa Suominen ei kuitenkaan syytä.

– Ei sitä voi flunssan piikkiin laittaa. Joskus kaikki sujuu kuin itsestään, ja välillä ei löydy flow-tilaa. Kyllä se kuitenkin taisi ihan hyvin mennä, asia oli ehkä vain oman pään sisällä, Suominen miettii.

Suosikkiselostaja on saanut jo Twitterissä parane pian -toivotuksen. Hän ei itse ollut sitä vielä huomannut.

– En ole ollut sosiaalisessa mediassa tänään. Olen keskittynyt lepäämään ja kuuman nesteen juomiseen, hän kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Missikaunotar Lotta Näkyvä muutti radikaalisti hiustyyliään – kiekkoilijarakas Kristianilta heti epäröivä kommentti

    3. 3

      Aikamiehet rakensivat valtavaa uuden­vuodenpommia humalassa – kesken puuhien sisään rynnäköi Hämeen poliisi

    4. 4

      Urheilutähtien upeat juhlatyylit – katso säihkyvät kuvat Urheilugaalan punaiselta matolta

    5. 5

      Harry Harkimon vyö petti kesken puheen Urheilugaalan lavalla! Katso video nolosta tilanteesta

    6. 6

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    7. 7

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      Tätä on suomalaisten aito ja ehta arkiseksi – salatut faktat paljastuvat: Lemmittekö te yhtä usein kuin muut?

    10. 10

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    5. 5

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    6. 6

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    7. 7

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    8. 8

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    9. 9

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    10. 10

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Missikaunotar Lotta Näkyvä muutti radikaalisti hiustyyliään – kiekkoilijarakas Kristianilta heti epäröivä kommentti

    3. 3

      Aikamiehet rakensivat valtavaa uuden­vuodenpommia humalassa – kesken puuhien sisään rynnäköi Hämeen poliisi

    4. 4

      Urheilutähtien upeat juhlatyylit – katso säihkyvät kuvat Urheilugaalan punaiselta matolta

    5. 5

      Harry Harkimon vyö petti kesken puheen Urheilugaalan lavalla! Katso video nolosta tilanteesta

    6. Näytä lisää