Liisa, Elisa

Muut lajit

Tapio Suominen vastasi somehaasteeseen ylittämättömällä nuoruuskuvalla – ”Itkua vai huutonaurua?”

Julkaistu:

Haaste
Sosiaalisen media nuoruuskuvahaasteen voittaja saattoi löytyä.
Facebookissa ja Twitterissä on syyskuun aikana kiertänyt nuoruuskuvahaaste. Ihmiset ovat haasteen yllyttäminä julkaisseet kuvia itsestään vuosien takaa.

Haasteeseen on vastannut myös joukko julkisuuden henkilöitä. Eräs heistä on selostajalegenda Tapio Suominen, joka löi pöytään melkoisen jokerin.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Suominen julkaisi Twitterissä kuvan, jossa noin 25-vuotias urheilutoimittaja on sonnustautunut turkoosiin pikkutakkiin ja hervottoman kokoisiin silmälaseihin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Aloitin Urheiluruudussa toimittajana 1988. Tuo sijoittuu ihan alkuvuosiin. Se on 1980- ja 90-luvun taitteesta. Voi olla jopa 1980-luvun puolelta, Suominen muistelee Ilta-Sanomille.

Kuva putkahti Suomisen eteen tuoreessa Matti Nykäsestä kertovassa dokumentissa. Hän otti kuvan tv:stä talteen.

Toimittaja tunnustaa, että kyseinen ulkonäkökokonaisuus oli päässyt häneltä jo unohtumaan.

– Muistin kyllä ne silmälasit. Nehän olivat sellaiset puolen naaman kokoiset. Sitä en tiedä, miksi minulla oli tuo viiksivarustus. Ehkä se johtui siitä, että yritin näyttää vanhemmalta kuin olinkaan.

Suominen suhtautuu vanhaan kuvaan sillä huumorilla, jolla vuosikymmenten takaisia otoksia kuuluukin kohdella.

– Joskus vuodet kohtelevat ihmisiä jopa hyvin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    5. 5

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    6. 6

      Kiivas huhumylly Zimbabwen presidentin kohtalosta – Mihin Mugabe päätyy? Kiinteistöjä ympäri maailmaa

    7. 7

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    8. 8

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    9. 9

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    10. 10

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    5. 5

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    6. 6

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    7. 7

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    10. 10

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    5. 5

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    6. Näytä lisää