Uljas

Muut lajit

Tässä on Rion suosituin suomalainen!

Julkaistu:

Olympiakaupungin Suomi-talosta tuli huima menestys – heti yli 20 000 kävijää.

BRASILIALAISLASTEN ilmeet ovat levollisia. Piirtäminen lempeiden suomalaisopettajien alaisuudessa vaikuttaa innostavan 6–12-vuotiaita paikallisia, joiden seurassa on toki pari lasta myös USA:sta ja Kanadasta.

Ollaan Suomi-talossa olympiakaupunki Rio de Janeirossa. Käynnissä on suomalaisten ideoiman Pop up -koulun viimeinen päivä, jonka aikana lapset pääsevät kirmaamaan omissa olympialaisissaan. Päivän kohokohta koittaa kuitenkin, kun päivän yllätysvieras saapuu saliin sisään.

– Ooh, joulupukki, alle kymmenvuotias Felipe innostuu ja hymyilee leveästi.

NIIN INNOSTUVAT kaikki muutkin kouluun tuodut lapset. Aidon joulupukin näkeminen tuntuu huumaavalta, eivätkä nämä noin 70 lasta ole ainoita. Joulupukki on hullaannuttanut jo suuren joukon brasilialaisia, myös aikuisväestöä. Suomi-talo oli viime viikonloppuna avoinna vieraille ja kävijöitä oli heti peräti yli 20 000. Määrä yllätti järjestäjät täysin, joulupukinkin, joka on hetkessä noussut Rion kisojen suosituimmaksi suomalaiseksi.

– Siitä olen yllättynyt, että aikuiset brasilialaiset tulevat hymyillen juttelemaan ja ottavat esimerkiksi selfie-kuvia. Joulupukki tuntuu olevan näillä leveysasteilla harvinaisuus, joulupukki kertoo hymähdellen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Yritin aluksi jakaa pinssejä kaikille tulijoille, mutta jonot kasvoivat niin suuriksi, että se palvelu piti lopettaa. Kadulle ei uskaltaisi lähteä liikkumaan, se ei varmasti olisi turvallista.

TEKIPÄ JOULUPUKKI mitä tahansa, varsinkaan koulun lapset eivät meinanneet saada katsettaan perjantain yllätysvieraasta. Muun muassa riolaisten Lavinian ja Letician ilmeet olivat sykähdyttäviä heidän päästessään pukin lähelle.

– Olen tosin iloinen, koska en ole ennen nähnyt joulupukkia, hän jutteli.

Brasilian valtavat poliittiset ongelmat ja ihmisoikeuskysymykset ovat olleet pitkään tapetilla. Ne ovat olleet iso puheenaihe Rion kisojenkin aikaan. Pop up -kouluidean isä Harri Hollo sanoo, että tämä on yksi keino auttaa brasilialaisia lapsia edes hetken aikaa.

– Idea koulusta syntyi vuosi sitten koripallon EM-kisoissa, joissa pelejä seuraamaan tulleiden suomalaisten lapsilla ei tuntunut olevan päivisin tarpeeksi tekemistä. Silloin ajateltiin, että miksei sama voisi toimia Riossakin – ja kyllähän se on toiminut, Hollo ruotii.

– Kieli ei ole koulussa ongelma, koska päivän aikana lapset tekevät pääasiassa inspiroivia juttuja. Niitä tehdessä kielimuurit kaatuvat.

OPETUS- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) kävi perjantaina pitämässä puheen talolla ja seurasi samalla myös koululaisten toimintaa. Olympialaisten aikaan lapset muun muassa sytyttivät kuvainnollisesti olympiatulen ja kokeilivat muutamaa lajia.

Felipe oli odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa. Hän olisi päässyt perjantaina seuraamaan Rion kisatapahtumia, mutta halusikin tulla nimenomaan Suomi-talolle.

– Täällä on paljon kivempaa, hän vakuutti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  2. 2

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  3. 3

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  4. 4

    Kommentti: Sote repii hallitusta – Risikon toiminta ihmetyttää, virkamiehet ovat hermoromahduksen partaalla

  5. 5

    Uutuuskirja: Ex-liigakiekkoilija voitti jättisumman pesäpallon sopupeliskandaalissa – ja enemmänkin olisi voinut tulla

  6. 6

    Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

  7. 7

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  8. 8

    Oletko jo nähnyt Patrik Laineen ja tutkaparin erikoisen rituaalin? ”Siitä on tullut nyt perinne”

  9. 9

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  10. 10

    Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  2. 2

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  3. 3

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  5. 5

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  6. 6

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  7. 7

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  8. 8

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  9. 9

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  2. 2

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  3. 3

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  4. 4

    Kommentti: Sote repii hallitusta – Risikon toiminta ihmetyttää, virkamiehet ovat hermoromahduksen partaalla

  5. 5

    Uutuuskirja: Ex-liigakiekkoilija voitti jättisumman pesäpallon sopupeliskandaalissa – ja enemmänkin olisi voinut tulla

  6. Näytä lisää