Muistakaa myös olympialaisten pimeä puoli: tappiot, köyhyys ja rikollisuuden keskellä elävä kansa - Muut lajit - Ilta-Sanomat

Muistakaa myös olympialaisten pimeä puoli: tappiot, köyhyys ja rikollisuuden keskellä elävä kansa

Julkaistu: 5.8.2016 12:58

KOK ei onnistu erottamaan urheilua ja politiikkaa, joten muidenkaan ei kannata sitä tehdä, kirjoittaa Juha Hiitelä.

Syyskuussa 2009 Chicago Blackhawksin NHL-miehistö vieraili Helsingissä. Yksi NHL:n legendaarisimmista seuroista toi mukanaan omat seuralegendansa. Heidän joukossaan oli kommunistisesta Tsekkoslovakiasta Kanadaan emigroitunut Stan Mikita.

Tapasin hänet tuolloin. Mikita, silloin 69, hehkutti vuoden 2016 kesäolympialaisia. Kisaisäntää valittiin samaan aikaan Kööpenhaminassa, ja hänen nykyinen kotikaupunkinsa Chicago oli ehdolla Rio de Janeiron, Madridin ja Tokion kanssa.

Mikita oli varma, että Yhdysvaltain suurkaupunki voittaisi. Olihan kaupungin oma poika, voimiensa tunnossa edellisenä talvena virkaan astunut presidentti Barack Obama matkustanut Tanskaan lobbaamaan kotikaupunkiaan.

Olin ehkä epäkohtelias, kun väitin vastaan. Tarjosin hänelle jopa vetoa aiheesta. Onneksi emme lyöneet. En olisi halunnut voittaa legendaa.

Tuo tapaaminen tuli taas kerran mieleen tällä viikolla olympialaisten lähestyessä. Chicagolla ei ollut mitään mahdollisuuksia, olivathan vastaehdokkaina Madrid – KOK:n entisen puheenjohtajan, natsimenneisyytensä salanneen markiisi Juan Antonio Samaranchin ja rahaa urheiluun syytäneen espanjalaisen Santander-pankin kotikaupunki – sekä Rio de Janeiro, jonka puolesta lobbasi Joao Havelange – yksi maailman korruptoituneimmista urheilujohtajista.

Havelange, Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan entinen puheenjohtaja, jäi lopulta kiinni vuonna 2012, jolloin sveitsiläinen syyttäjä totesi hänen saaneen vävypoikansa kanssa yhteensä yli 40 miljoonaa dollaria (nykykurssilla 35 miljoonaa euroa) erilaisia lahjuksia junailemalla jalkapallokisoja ja sponsorioikeuksia avokätisille tahoille.

Sitä ennen hän ehti junailla varhain lauantaiaamuna käynnistyvät kesäkisat kotimaahansa. Oliko pussissa pelkästään puhtaita jauhoja? Uskokoon ken haluaa. KOK:n oma eettinen komitea lopetti Havelangeen kohdistuneet tutkimukset, kun brasilialainen päätti itse erota järjestöstä. Kuinkas muutenkaan.

Jäljelle jäävät vain velat

Brasilialaiselle olympialaisia markkinoitiin mahdollisuutena nostaa Rio de Janeiron imagoa. Tokiossahan moisessa oli onnistuttu vuonna 1964, ja Japanin pääkaupunkia käytettiin malliesimerkkinä myös Rion hakuprosessin yhteydessä.

Maailma tosin on muuttunut reilussa 50 vuodessa, eikä kenellekään tarvitse enää markkinoida Rion kaltaista suurkaupunkia. Sitä ei varsinkaan tarvitse markkinoida järjestämällä pompöösejä olympialaisia, joiden budjetit paukkuvat ja joiden rakennusprojekteja ovat varjostaneet jatkuvat korruptiokohut.

Moderni olympiahistoria tuntee kahdet onnistuneet olympialaiset. Los Angelesissa 1984 kisat järjestettiin täysin yksityisin varoin, suorituspaikat olivat kaikki käytännössä valmiina ja kaikki ylimääräinen oli riisuttu pois.

Barcelonassa 1992 koko olympiaprojekti kytkettiin kaupungin elävöittämissuunnitelmaan, joka oli olemassa jo ennen kisojen myöntämistä ja jossa kisat ja niiden rakennushankkeet olivat vain pieni osa suurta kokonaisuutta.

Kaikki muut kisat ovat tuottaneet järjestäjilleen – eli veronmaksajille – tappiota. Lisäksi amerikkalainen taloustieteen professori Andrew Zimbalist todistaa vuosi sitten ilmestyneessä Circus Maximus -kirjassaan, että turismihyöty kisojen aikana ja etenkin niiden jälkeen on ollut olematonta.

Silti Brasiliassa haluttiin järjestää miljardeja euroja maksavat kisat. Laskua kuitataan todennäköisesti vuosien ajan, varsinkin kun Etelä-Amerikan jättivaltion kassa ei ole yhtä pohjaton kuin kesäkisat 2008 järjestäneen Kiinan.

Elämä jatkuu kisojen jälkeen

Urheiluväki on aivopesty uskomaan, että olympialaiset on jokin liikkuvan nuorison juhla, jonka aikana sodat pysähtyvät ja jonka aikana poliittiset erimielisyydet haudataan.

Siksi me – media ja ulkomaalaiset fanit – kauhistelemme etukäteen oloja, köyhien asemaa suurkaupungin pimeillä puolilla ja kisojen järjestelyihin liittyviä väärinkäytöksiä, mutta unohdamme ne, kun kisat alkavat ja tulen sammuttua siirrymme eteenpäin murehtimaan seuraavia kisoja.

Me murehdimme veden likaisuutta, koska se on riski muutamalle sadalle purjehtijalle, jotka kilpailevat etuoikeutetuimman olympialajin tittelistä kisaavassa lajissa. Me purnaamme siitä, ettei vesiä ole putsattu ajoissa, mutta emme purnaa sitä, että riolaiset ovat joutuneet asumaan samojen likavesien keskellä ennen kisoja – ja joutuvat asumaan myös kisojen jälkeen.

Me nyökyttelemme tyytyväisinä, kun golfkentälle on tuotu asiantuntijoita valistamaan kisaturisteja kentän liepeillä asuvasta eläimistöstä, mutta emme ihmettele, miksi kenttä ylipäätään on rakennettu keskelle luonnonsuojelualuetta.

Me ummistamme silmämme niiltä faveloissa asuvilta ihmisiltä ja heidän ongelmiltaan, joita olympialaiset eivät ratkaise eivätkä edes helpota, vaan päinvastoin. Me ummistamme silmämme siltä, että Rion provinssi on käytännössä konkurssissa kisojen vuoksi, ja koulut ja sairaalat toimivat vajaateholla. Me ummistamme silmämme siltä, että yksistään tämän vuoden aikana kaupungissa on tapettu kymmeniä alipalkattuja poliiseja ja vastaavasti poliisit ovat tappaneet faveloiden asukkaita.

Vuoden 2008 kesäkisat annettiin Kiinaan ja samalla toivottiin, että kisat parantaisivat maan ihmisoikeustilannetta. Mitään ei tapahtunut, mutta silti pääkaupunki Pekingille myönnettiin myös vuoden 2022 talvikisat. Kansainvälinen olympiakomitea kiillottaa nyt ihmisoikeuskilpeään – KOK:n lipun allahan Riossa kilpailee pakolaisten joukkue. Läpeensä korruptoitunut järjestö käyttää siis pakolaisia PR-temppunaan samaan aikaan, kun KOK:n jäsenet itse tienaavat verottomina päivärahoina kisoista enemmän kuin iso osa olympiaurheilijoista koko vuoden aikana.

Miksi meidän pitäisi välittää tästä kaikesta? Eikö urheilu ja politiikka pidä erottaa toisistaan, kuten KOK:kin toivoo?

Toivoo, mutta ei tee sitä. Järjestö itse ei ole koskaan pystynyt erottamaan urheilua ja politiikkaa. Olympiakisat ovat aina olleet myös poliittinen näyttämö. Kysykää vaikka unkarilaisilta ja neuvostoliittolaisilta, joiden vesipallopelin jälkeen vuonna 1956 uima-allas oli veressä. Tai kysykää Etelä-Afrikan apartheidin vuoksi Montrealin kisoja 1976 boikotoineilta afrikkalaisilta, Moskovan kisoja boikotoineilta jenkeiltä tai Los Angelesin kisoja boikotoineilta itäblokin mailta.

Kisoista ja urheilusta saa nauttia, kaikkia lajeja varjostavalta dopingpilveltä saa ummistaa silmänsä ja turistien sekä urheilijoiden kaoottisessa kisakaupungissa kohtaamia ongelmia saa päivitellä.

Mutta seuraavan kahden ja puolen viikon aikana on myös syytä muistaa, että näissäkään kisoissa kyse ei ole pelkästään urheilusta. Riolla ja Brasilialla on aina kahdet kasvot. Totuus on paljon karumpi kuin meille television välityksellä esitetään.

Vielä parempi, jos muistamme sen myös kisojen jälkeen.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?