”Stadion on rakkain rakennus Stadissa” – näin lukijat muistelivat rakasta urheilupyhättöä

rac

Julkaistu:

MUISTOJEN STADION
Ilta-Sanomat julkaisee lukijoiden kirjeitä, joissa muistellaan Helsingin Olympiastadionia.
Ilta-Sanomissa oli viime vuonna Muistojen stadion -niminen juttusarja sen kunniaksi, että Helsingin Olympiastadion oli viimeistä vuottaan auki nykyisessä muodossaan.

Samalla pyysimme lukijoita muistelemaan kokemiaan elämyksiä stadionilla. Stadion-säätiö palkitsi parhaita muisteloita.

Pääpalkinnon sai Kati Andsten, jonka kirjoitus on tässä ensimmäisenä. Seuraavaksi tulevat kunniamaininnan saaneiden Martti Mäkisen, Toivo Lappeteläisen ja Valte Iivosen kirjoitukset.

Artikkelin yhteydessä julkaistulla videolla esitellään, miltä remonttiin valmistautuvalla Olympiastadionilla näyttää.

Ilta-Sanomat ja Stadion-säätiö kiittävät kaikkia muistojaan lähettäneitä!

Trumpetistin kenkä jäi radalle

Soitin trumpettia Turun kristillisen raittiusseuran soittokunnassa. Soittokunnan vanhimmat pääsivät esiintymään yleisurheilun MM-kisojen avajaisiin. Olin kateellinen siitä MM-kisapinssistä, joka ilmestyi muiden soittajien pukuun.

Seuraavana vuonna pääsin soittokunnan kanssa Olympiastadionille Suomi-Ruotsi-maaotteluun. Marssimme juhlallisesti maratonportista sisään ja kiersimme rytmikkään marssimusiikin tahdissa juoksurataa, ryhdikkäinä sinivalkoisissa puvuissa.

Takakaarteessa takanani marssinut soittaja astui vahingossa kantapäälleni, jolloin kenkäni tipahti radalle. Hätääntyneenä katselin kenkäni perään ja mietin, miten pian valkoiset sukkahousut menisivät radalla rikki.

Kenkä jäi radalle, ja soittokunta marssi eteenpäin. Kun soittajat asettuivat pääkatsomoa vastapäätä olevaan alakatsomoon, annoin soittimeni vierustoverilleni ja lähdin juoksemaan kohti takakaarretta. Yritin olla hyvin huomaamaton, mutta en selvästi onnistunut aikeissani, sillä kameramieskin huomasi vauhdikkaan tapahtuman radalla.

Juostessani kuulin katsomosta kannustavia huudahduksia ja taputuksia. Ihmettelin asiaa, kunnes huomasin itseni stadionin suurella näytöllä kipittämässä kohti 100 metrin lähtöpaikkaa. Kamera seurasi pientä soittajatyttöä aina siihen asti, kunnes kenkä oli onnellisesti jalassa ja pääsin takaisin katsomoon.

Kati Andsten



Tuli sota, liput jäivät käyttämättä

Olin tullut Helsinkiin ja olin töissä vuonna 1937 Oy Metalliteoksessa, joka oli saanut tehtäväkseen Olympiastadionin ravintolan keittiön kalusteiden teon ja asentamisen.

Saimme kaikki työntekijät kutsun stadionin vihkiäisiin 12.6.1938. Urheilijanuorukaiselle oli toiveiden täyttymys saada istua kunniavierasaition takana. Vihkiäisissä TUL ja SPL pelasivat jalkapallon ystävyysottelun. Siinä pelasi myös työkaverini Metoksesta, Helsingin Ponnistuksen Ama Savolainen. Vieressäni istui Urho Linden, joka oli TUL:n kolminkertainen pesäpallomestari Työväen Mailapojista.

Kun Helsinki oli saanut vuoden 1940 olympiakisat, niin ostin jo vuoden 1939 puolella lippuja niin paljon kuin varat sallivat ja vähän enemmänkin. Menin 6.5.1939 suorittamaan asevelvollisuutta, ja sille ajalle sattui Talvisota – kisat peruuntuivat. Rahat olisi saanut takaisin, mutta Olympiakomitea toivoi, että mahdollisimman moni lahjoittaisi rahat köyhän järjestön kassaan.

Minulla ei asevelvollisena ollut muuta kuin rahapula, mutta urheiluhenkisyys oli niin korkealla, että lahjoitin rahat. En katunut sitä silloin enkä myöhemminkään.

Martti Mäkinen

Väätäisen voitto huumasi ja herkisti

EM-kisojen 1971 ensimmäinen kilpailupäivä oli meille suomalaisille jo kisojen huipentuma.

Kun Juha Väätäinen ja Jürgen Haase juoksivat viimeistä takasuoraa, niin olisi voinut luulla, että menossa on 800 metrin ennätyskisa. Silti me katsomossa olleet hikoilimme kenties enemmän kuin nuo huippukuntoiset juoksijat radalla.

Me huusimme, kun Haase alkoi nousta Väätäisen rinnalle. Auttoiko se? Sitä emme tiedä, mutta sen tiedämme, että Väätäinen kesti.

Kun vihdoin selvisimme huumasta, vierustoverini ojensi minulle kätensä. Epäselväksi jäi, halusiko hän onnitella minuakin tuosta onnen päivästä, vai antoiko hän kädestä pitäen anteeksi, että olin hakannut iltapäivälehteni silpuksi hänen hartioihinsa.

Palkintojenjako herkisti mielet siniristilippuineen. Purkauduimme Helsingin loppukesän hämärtyvään iltaan. Siinä Paavo Nurmen patsaan tuntumassa joku viritti Maamme-laulun. Minäkin yhdyin kuoroon ja ilkeän tunnustaa, että olin kohtuullisissa määrin liikuttunut.

Toivo Lappeteläinen

Kun taivas putosi niskaan

Aamupäivä oli kirkas ja aurinkoinen. Jalkapallomaajoukkue oli kammennut itsensä tilanteeseen, jossa voitto Unkarista toisi paikan jatkokarsintaan.

Auto starttasi Hyvinkäältä kohti Helsinkiä. Kyydissä oli kaksi junioripelaajaa, toinen kahdentoista ja toinen vuoden nuorempi. Autoa ajoi futishullu valmentaja, joka toimi myös osa-

aikaisesti toisen pojan isänä.

Litmasen arveltiin asiantuntevasti tekevän neljä maalia, Sumiala sai luvan tehdä yhden.

Saavuimme stadionille. Puun tuoksu, ratsupoliisit, betonirakennelmien kylmyys. Huuma, hämärtyvä ilta, toiveet.


Ottelu alkoi, sade alkoi ja syysilta pimeni. Valakarin kulmapotku, Tuomelan pusku maalille, Sumiala tekee maalin! Suomi menee kisoihin!

Kulmapotku Unkarille lopussa. Pallo tulee maalille vaarallisesti, Unkarin hyökkääjä laukoo. Mahlio potkaisee maaliviivalta pallon maalivahti Tepi Moilasen selkään, josta pallo kimpoaa Suomen maaliin.

31000 ihmistä on hiljaa eikä usko silmiään. 1-1 ei riittänyt.

Sateen kastelemina futisjunnut Hyvinkäältä liukastelivat jyrkkiä betonirappuja alas katsomosta. Kylmä ilma, kova ja kylmä betoni, kylmä suihku.

Parkkipaikoilla vanhempi poika katsoi takana kohoavaa Stadikkaa. Se vaikutti sateen seassa armottomalta loistaessaan valoineen jylhänä ja massiivisena.

Kaikesta huolimatta palaan aina uudelleen Olympiastadionille, samat pakarat painautuvat samoille pettymyksistä valmistetuille penkeille. Usein Stadikalla sataa taivaalta kyyneliä, usein myös miehen silmistä.

Valte Iivonen

Vierivät kivet ja Julma-Juha!

Seiskytluvun alku. Pohjoispääty. Seisten ja istumalla. Suoraa tykitystä. Kaarretta myös. Nähdä nyt Rolling Stones ihka elävänä. Kokea kaksi kertaa Väätäisen voitto. Jumping Jack Flash.

Neljäntoista ikäisenä elämä on edessä. Koti, uskonto ja Olympiastadion. Isänmaata yhtä kaikki. Ja pikkaisen vieraskoreutta, mutta melkein kuin oman lähiömme Haagan poikia. Tukka korviin asti. Beatles vai Rolling Stones? Jürgen Haase vai Juha Väätäinen. Helpot valinnat ja puhtaat polut.

Niinä iltoina Olympiastadion merkitsi kaikkea. Neitsyys menetettiin lopullisesti, rikottuihin kalvoihin porautuivat musiikin ja askeleiden kiivas rytmi. Huuto, joka yhä kaikuu korvissani. Huuto, joka elää tajunnassani. Huuto viimeiseen henkäykseen asti! Ja se valo, joka kirkkaudessa kuljettanut kokemuksia kohti!

Atik Ismail

Ollapa taas lapsi!

Ohessa on yksi lapsuuteni lempikuvista. Kyseessä on Lasten olympialaiset Helsingin Olympiastadionilla, ehkä 1996 tai 1997. Lasten olympialaiset kuuluivat lapsuuden kesien kohokohtiin.

Suurella stadionilla riitti tekemistä: heitettiin turbokeihästä, hypittiin aitoja, syötiin jäätelöä ja jutskailtiin sähköskootterilla ajavan Pelle Hermannin kanssa.

Tuossa tapahtumassa kilpailu oli aina toisella sijalla ja tärkeintä oli kokea ja pitää hauskaa. Ollapa taas lapsi!

Erika Klasila

MM-yleisurheilu 1983

Kisaviikon alussa oli todellinen helle. Paavo Nurmen aukiolla myytiin juomia, jäätelöä ja kananpoikaa ennätysmääriä. Lauantaina tunnelma oli katossa suomalaisleirissä, kun samana iltana Arto Bryggare aitoi hopeaa ja Tiina Lillak heitti keihään maailmanmestaruuden.


Seurattiin sitä, miten lisäkatsomo notkui, kun 5000 katsojaa nousi samanaikaisesti ylös, kun Maamme-laulu alkoi soida. Hyvin kesti!

Matti Pöhö

Cheek eturivistä

Nuorempaa sukupolvea edustavana minulla ei ole paljon muistoja stadionista. Tarinoita huikeista urheilutapahtumista on tullut kuultua moneen kertaan, mutta oma paras kokemukseni on Cheekin stadioninkeikka 23.8.2014. Eturivin paikalta näki erinomaisesti niin Jaren kuin koko olympiastadioninkin. Se ilta oli ikimuistoinen, ja sitä varmasti muistellaan vielä kiikkustuolissakin.

Juulia Väänänen

Kannustimme Schadea 1952

Tässä kesämuisto Olympiastadionilta kesältä 1952. Saimme töistä vapaata ja päätimme lähteä olympiakisoja katsomaan. Meillä ei ollut lippuja, mutta Mannerheimintiellä tuli vastaan kaksi saksaa puhuvaa poikaa, jotka myivät lippunsa.

Kun löysimme paikan, se oli saksalaisten varaama eivätkä he päästäneet meitä istumaan. Lopulta saimme paikat vahtimestarin avustuksella.

Ohjelmassa oli 5000 metrin juoksu, ja Herbert Schade sai saksalaiset hurmioon. Koko juoksun ajan ympärillämme huudettiin Schade, Schade... Istuimme noloina tämän fanaattisen lauman keskellä, emmekä voineet kannattaa ketään muuta!

Kävimme useita kertoja kisoissa, ja tunnelma oli hulppea, kun täydet katsomot elivät täysillä mukana.

Kurt Ekström

Tina Turner sai kyyneliin

Minun ehdottomasta ikimuistoisin ja rakkain muistoni Stadionilta on Tina Turnerin keikka 1996.

Konserttiin menin kahden tätini kanssa, joista toinen oli tutustuttanut minut Tina Turnerin musiikkiin. Saimme paikat toisesta rivistä, aika keskeltä lavaa eli loistopaikat.

Ilon kyyneleet valuivat kun Tina tuli lavalle, aivan siihen meidän eteen. Keikka täytti kaikki odotukset, fiilis oli hyvä sekä yleisöllä että artistilla. Hieno kesäilta kruunasi kaiken.

Tuon keikan jälkeen olen käynyt Stadikalla noin kymmenessä loistavassa konsertissa, mutta yksikään ei ole tuota iltaa päihittänyt.

Marko Koivistoinen

Cheek on paras

Paras muistoni Olympiastadionilta on Cheekin keikka 22.8.2014.

Emilia Ojala

Patterilla lämpiävässä takissa klassikossa

Vuosia sitten olin ensimmäistä kertaa Olympiastadionilla, Suomi?Saksa-jalkapallomaaottelussa. Tunnelma oli katossa, ja peli taisi päättyä tasan. Työpaikan järjestämällä bussilla mentiin Keski-Suomesta.

Sitten oltiin U2:n konsertissa 360?-kiertueella.

Suomi-Venäjä-talviklassikossa oli niin kylmä, että piti käydä WC:n puolella lämmittelemässä. Kaverilla oli patterilla lämpiävä takki, joka höyrysi niin että silmäripset jäätyivät. Oma poika oli silti innoissaan tapahtumasta.

Jani Asikainen

Julma-Juha, Utriainen, Lillak

Helsingin olympiakisojen legendaarinen pitkä viesti 4x400 metriä 1952. Julma-Juhan EM-juoksut 1971.

Kalevan Kisat Olympiastadionilla 1979. Oli mahtava keihäskisa, Esa Utriainen lopulta voitti.

Tiina Lillakin MM-kulta keihäässä 1983.

Tässä minun ehdotukseni stadionin muistorikkaista hetkistä!

Martti Kyrölä

Rovaniemeltä autolla HJK:n otteluun

Aamulla 25. marraskuuta 1998 mies soitti Rovaniemeltä HJK:n toimistoon ja kysyi, onko lippuja vielä saatavilla illan otteluun.

Olimme juuri julkaisseet tiedon, että A- ja D-katsomo ovat loppuunmyyty. Mies oli lähtemässä henkilöautolla ajamaan Rovaniemeltä Helsinkiin.

Sanoin että lupaan antaa sinulle kaksi lippua, jos tulet Rovaniemeltä matsiin. 45 minuuttia ennen ottelua mies soitti, että täällä ollaan! Vein liput hänelle henkilökohtaisesti. Futiskulttuuria!

Illalla ottelussa oli yleisöä lehtereillä 34146.

Ville Peltoniemi

Stadion on rakkain rakennus Stadissa

Olin ensi kertaa Helsingin Olympiastadionilla pikkupoikana vuonna 1972, kun Suomi kohtasi Romanian jalkapallon MM-karsinnoissa. Maajoukkueemme kapteenina oli Lahden Reipaan ikoni Semi ?Naru? Nuoranen, joka narutti Suomelle 1-1-tasapelin.

Tasoitusmaalin teki Olavi Rissanen kädellä, paljon ennen Maradonan jumalan kättä. Sattumalta tutustuin Semiin noin 15 vuotta pelin jälkeen. Vieläkin tavataan välillä samojen veikkauskuponkien äärellä Nummelan R-kioskilla.

Münchenin mestarit

Pari viikkoa Romania-ottelun jälkeen olin ikimuistoisissa Münchenin olympiakisojen jälkikisoissa 44000 katsojan joukossa, kun Lasse Virén teki 5000 metrin ME:n ja toinen olympiavoittaja Pekka Vasala kukisti 800 metrin olympiavoittajan David Wottlen.

Samoissa kisoissa Tapio Kantanen sai hetken aikaa olla 3000 metrin esteiden ME-mies, vaikka hävisi Ruotsin Anders Gärderudille. Aika oli alkuun sama kuin ruotsalaisella.

Muistan myös Johan Cruyffin pelaamassa kahden raidan Adidas-paidalla, kun Hollanti kävi MM-hopeavuonnaan 1974 kaatamassa Suomen 3-1.

West Ham kahdesti

West Ham sai tyytyä 2-2-tasapeliin Lahden Reipasta vastaan vuonna 1976 cupvoittajien cupissa. Kentällä olivat muun muassa Frank Lampard senior ja Trevor Brooking. Jokeritkin pelasi lontoolaisten kanssa tasan 1-1 vuonna 1999, kun poikieni kanssa istuttiin pohjoispäädyssä.

Stadionilla on nähty Zidanet, Rummenigget, Völlerit, Gullitit, Koemanit, Totit, Giggsit jne.

Olen nähnyt Stadionilla myös jalkapallomurhan. Se tapahtui vuonna 1995, kun Venäjä todella murhasi Suomen 6-0. Tämän pelin nähneet jättävät Unkari-matsin hopealle pettymystilastoissa, joka on tosin aika pitkä.

Litti, Tolsa ja cup

Hienoja muistojakin on, kuten Kreikan nöyryytys 5-1 (2001). Jari Litmanen ja Sami Hyypiä on nähty MyPan paidassa cupia voittamassa ja Liverpoolin paidassa Hakaa kaatamassa.

Jopa pesäpallon Itä-Länsi tuli käytyä katsomassa. Ja tietysti Kuusysin lumipeli Steaua Bukarestia vastaan keväällä 1986. Arto Tolsan pari maalia Hakaa vastaan toivat Suomen cupin voiton Kotkaan 1980.

Viime vuosina on nähty Arsenal, Manchester City, Tottenham ja Barca. Ikävä kyllä, näissä peleissä ei ole ollut urheilullista antia, mutta sehän ei ole Stadionin vika.

En ole koskaan ollut HJK:n kannattaja, mutta muistossa ovat Henry Forssellin vaparit, Juha Dahllundin syötöt ja Pasi Rautiaisen väkkäryyys.

Juoksurataa muistona

Aloitin muisteluni Romania-ottelulla ja siihen sen myös päätän. Viimeisin kerta lehtereillä oli Romania viime syksynä, jolloin tuli takkiin EM-karsinnoissa 0-2.

Vuosikymmenet ovat kuluneet, ja Olympiastadion on pysynyt minulle rakkaimpana rakennuksena ja paikkana Stadissa. Olen iloinen, että Stadion korjataan entistä ehommaksi.

Kun juoksurataa uusittiin muutama vuosi sitten, otin kävellessäni Stadikan ohi roskalavalta talteen palan tartania, joka on nyt parvekkeella kynnysmattona.

Aina Stadionin ohi kulkiessani tulee kunnioittava olo Suomen urheilupyhättöä ja sen historiaa kohtaan. Kiitos Helsingin Olympiastadion vuosikymmenistä!

Juha Vainio

Stadionin huuma herkisti

Olen muistellut tätä hetkeä lukuisia kertoja paikallisessa urheiluravintolassa ehkäpä muiden kyllästymiseen asti... Vuosi 2001 ja jalkapallon MM-karsintaottelu Suomi-Saksa.

Kun Suomen pelaajat huomasivat, ettei Saksa ole ihan täydessä iskussa, alkoi peli pyöriä niin laitojen kautta kuin keskeltäkin Jari Litmasen kautta.


Ensimmäinen jakso oli noin puolessa välissä, kun puskupallo pomppi Mikael Forssellille, joka ohitti sen ajan parhaan maalivahdin Oliver Kahnin. Hieman ennen loppua Forssell teki toisen.

Uskomaton tilanne: Suomi johtaa MM-karsintaottelussa suurta ja mahtavaa Saksaa 2-0!

Peli päättyi tasan, mutta tuo hetki johtoasemassa syöpyi 17-vuotiaan Lapin pojan mieleen.

Sitä muistellessa meinaa herkistyä vieläkin. Ennen kaikkea silloin tunsin Stadionin huuman.

Markku Palovaara

Göteborg sateisempi

Yleisurheilun MM-kilpailut Helsingissä elokuussa 2005 jouduttiin keskeyttämään vähäksi aikaa kaatosateen ja ukkosmyrskyn takia, samoin tv-lähetys. Vettä tulvi stadikan sisään. Toimittiin ripeästi. Aikataulut ja lähtölistat laitettiin uusiksi. Kisoja jatkettiin.

Ulkomaalaiset edustajat totesivat, että jos kisat olisivat olleet jossain muualla, niin monessa paikassa olisi sanottu, että jatketaan huomenna.

Monelle jäi se käsitys, että MM-kisat 2005 olivat pelkkää sadetta, mutta näin se ei ollut. Sunnuntai, maanantai, tiistai ja keskiviikko olivat sateisia, loppuviikko kuitenkin poutaista. Esimerkiksi 2006 EM-kisat Göteborgissa olivat sademäärältään suuremmat.

Suomalaisille katsojille tunnustusta siitä, että vaikka Tommi Evilä (kuvassa) oli pituushypyssä kolmannella sijalla, niin myös hänen kilpailijoitaan kannustettiin vahvasti.

Matti Pöhö

Myös Helsinki kannusti Kyykkää

Paljon on vietetty aikaa Olympiastadionilla. On nähty yleisurheilun EM-kisoja, Suomi-Ruotsi-maaotteluita, Michael Jacksonin konsertti ja paljon muuta. Parhaiten on jäänyt mieleen ainutlaatuinen jalkapallo-ottelu Kuusysi-Steaua Bukarest vuonna 1986. Saatiin kansainvälinen kosketus jalkapallon huipulta.

Lunta ei ollut saatu poistettua katsomoista kokonaan, vaan sitä oli kasattu korkeiksi kasoiksi eri puolille katsomoa. Tunnelma oli uskomattoman hieno, ja Kyykkä pelasi hyvin.

Myös me helsinkiläiset katsojat olimme Kyykän takana ja kannustimme jännittävän ottelun loppuun asti.

Ari Hautala

Stadionilta imuroitu kokemuksia ja pölyä

Ensimmäisen kerran kävin Helsingin Olympiastadionilla isäukkoni ja pikkuveljeni kanssa joskus keväällä 1954. Olimme tulleet Karkkilasta Helsinkiin seuraamaan Eläintarhan ajoja.

Seuraava kerta oli sitten 4.9.1959, kun Risto Luukkonen voitti Elis Askin järjestämässä ammattilaisillassa kärpässarjan Euroopan mestaruuden Young Martinilta. Tilaisuudessa esiintyi myös raskaan sarjan maailmanmestari Ingemar Johansson.

Kolmannen kerran olin paikalla 17.8.1962 seuraamassa Olli Mäen MM-ottelua Davey Moorea vastaan.

Sittemmin olen ollut Olympiastadionilla Nyrkkeilyliiton kokouksissa ja järjestysmiehenä Suomen jalkapallomaajoukkueen kohdatessa ystävyysottelussa Espanjan 1990-luvulla.

Samalla vuosikymmenellä olin Olli Mäen firman kautta imuroimassa pölyjä ilmanvaihtokanavista stadionin katsomon alta.

Raimo Laakso

Olympiasoihtu, omat juoksut, Kai Pahlman...

Kuulun epäilemättä helsinkiläiseen urheiluhullu-rotuun. Minulle Olympiastadion on pikkupojasta veteraaniksi asti ollut sekä oma kilpailuareenani että varsinkin penkkiurheilijan taivas.

Paljon on mielessä, esimerkiksi lehtijuttu 200 metrin kaarrejuoksustani, kunniapalkinnon ojentaminen sponsorin edustajana mustalle ME-miehelle maailmankisoissa, Helsingin olympiakisojen hopea-pronssisen soihdun kantaminen Pallastunturilta Jerismajalle ja Suomi juoksee -muistoviestin tulojuhla stadionilla 2002, monet HJK:n matsit isä-Pahlmanin vierellä, missituttavuudet katsomossa, Forssellin ja Johanssonin maalit mm. kahdessa Saksa-tasapelissä.

Juhani Vahde

Julma-Juha ei unohdu

Ikimuistoisin ja unohtumattomin kokemukseni Olympiastadionilla on ollut EM-kisojen 10000 metrin juoksu 10. elokuuta 1971.

Olin ollut pari viikkoa aikaisemmin seuraamassa Julma-Juha Väätäisen kympin juoksua Oulussa Kalevan Kisoissa. Väätäinen juoksi siellä varsin tuulisissa olosuhteissa uuden Suomen ennätyksen (28.12,8) varmistaen samalla kisalippunsa, sillä hän ei ollut siihen mennessä alittanut kympillä kisarajaa.

Olin ostanut liput EM-kisoihin Stadionille usealle päivälle, mutta suurimmat odotukseni kohdistuivat Väätäisen kympin juoksuun kisojen avauspäivänä. Istuimme hyvän ystäväni Esko Sorsan kanssa D-katsomon ensimmäisellä rivillä maalin kohdalla aivan ulommaisen 8. juoksuradan vieressä. Samassa katsomossa oli kympin juoksua seuraamassa myös nyrkkeilyn olympiamitalisti Jorma ”Jomi” Limmonen.

Englantilainen Dave Bedford toimi juoksun vauhdinpitäjänä ja johti kymppiä alusta saakka. Väätäinen ja DDR:n Jürgen Haase seurasivat hänen takanaan hyvissä tarkkailuasemissa.

Vasta kellon soittaessa viimeiselle kierrokselle alkoi tapahtua.

Väätäinen vaihtoi juoksurytmiä ja meni kärkeen saaden Haasen heti peräänsä. Alkoi ankara kamppailu voitosta ja Euroopan mestaruudesta. Koko stadionin yleisö kuten mekin D-katsomossa radan reunalla nousimme seisomaan ja huusimme viimeiset 300 metriä täyttä kurkkua.

Julma-Juhan kirikyky riitti, vaikka Haase yritti vielä maalisuorallakin nousta hänen rinnalleen. Kympin huikean jännittävä viimeinen kierros oli päättynyt Väätäisen riemukkaaseen voittoon ja Euroopan mestaruuteen. Me stadionin katsojat olimme olleet todistamassa suomalaisen kestävyysjuoksun paluuta arvokisojen parrasvaloihin 25 vuoden tauon jälkeen.

Pekka Anttinen

Globetrottersin omistaja kyydissä

Amerikkalainen show-koripallojoukkue Harlem Globetrotters vieraili Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1961. Joukkue pelasi Tampereella, Turussa ja Helsingissä Olympiastadionilla.

Suomen silloinen paras pelaaja Timo Lampen pelasi Helsingin ottelussa vastustajien riveissä.

Ottelutuloksella ei ole väliä, koska Globetrotters voitti aina nämä näytösottelut. Globetrottersin silloinen tähtipelaaja oli Goose Tatum.

Olin silloin ja myös seuraavassa vierailussa Koripalloliiton nimeämä yhdyshenkilö joukkueelle. Globetrottersien legendaarinen perustaja ja omistaja Abe Saperstein matkusti autossani.

Olli Virtanen

Jackson sai kiljumaan

Michael Jacksonin konsertti 24. elokuuta 1997. Olin 15-vuotias ja fanittanut Jacksonia 9-vuotiaasta lähtien. Voitte kuvitella, että tuo konsertti oli yksi elämäni kohokohdista.

Huvittavinta oli se, että bussimatkan aikana sanoin mukaan lähteneille kavereilleni, että minä en sitten kilju siellä keikalla. Arvata saattaa, miten kävi, kun Michael astui lavalle... :D

Onneksi pääsin keikalle, sillä se jäi ainoaksi kerraksi, kun Jackson vieraili maassamme.

Sanna K

Laatuaikaa stadionilla

Suomi-Unkari-peli kaatosateessa työkaverin ja kahden pikkupojan kanssa. Upea fiilis! Sitten taivas putosi niskaan viime minuutilla. Oltiin siinä maalin takana.

Muistan sen ikuisesti. Varmaan nämä pojatkin, nyt jo isoja miehiä. Tuli vietettyä laatuaikaa poikain kanssa!

Vesa Saavalainen

Hatunlierit repesivät

Vuoden 1964 Suomi-Ruotsi-maaottelussa karsittiin osallistujia olympiakisoihin. Annikki Lahtisen sisar Sirpa Toivola oli ehdolla keihäänheitossa.

Kisajännityksen tiimellyksessä ja jännityksessa Annikki taputteli ensin edessä istuvaa vierasta miestä olkapäille. Kun Sirpa heitti yli olympialaisten karsintarajan, Annikki tarttui miehen hatunliereihin ja kiskaisi lopulta lierit irti miehen olkapäille. Seuraavana ottelupäivänä mies kysyi: tuleeko tänä päivänä samat kuviot?

Annikki on nyt 91 ja Sirpa 77 vuotta.

Annikin puolesta, terveisin

Kai Neuvonen

Kiitos Seppo Rädylle

Ei ole ollut juuri rahaa istua hyvillä paikoilla urheilukisoissa.

Kerran sitten satsasimme sisareni perheen kanssa ja menimme Maailmankisoihin A-katsomoon. Mukana olivat myös pienet lapset, joille tähdet eivät olleet tuttuja, mutta tunnelma kelpasi.

Keihään finaalin voittajanut Seppo Räty käveli saamaansa pehmolelua retuuttaen editsemme ja huomasi aidan reunalla roikkuvat lapset. Vaikka matkaa oli, niin kyllähän se heitto ja tähtäys Rädyltä onnistuivat - suoraan lapsille. Voi sitä riemua, ihan siinä heiltä henki salpaantui, ja vähän meiltäkin. Kiitos Sepolle!

Arja Malkamäki

Yllätysliput käteen

Michael Jacksonin esiintyessä Olympiastadionilla olin noin viidennellä luokalla. Päätimme pihan tyttöjen kanssa lähteä kuuntelemaan, vaikka meillä ei lippuja ollutkaan.

Ehdimme olla stadionin ulkopuolella jonkin aikaa, kunnes joku mies kysyi, haluammeko lippuja. Vastasimme, ettei meillä ole varaa sellaisiin. Mies sanoi, että ottakaa nämä ilmaiseksi ja löi käteemme 8 lippua. Annoimme niistä 2 eteenpäin kahdelle naiselle.

Menimme sitten haavi auki sisään emmekä menettäneet paljon show'sta. Oltiin aika innoissamme, minä, pihan siskokset ja toinen tyttö isänsä kanssa.

Ville Kananen

Kavereiden kanssa

Ensimmäinen konserttini Olympiastadionilla uuden lastensairaalan hyväksi. Oli kivaa olla siellä parhaiden kaverien kanssa. En unohda sitä konserttia!

Maria Lahikainen

Stadionin arkkitehdin työhuoneessa

Olin pyrkimässä Teknilliseen korkeakouluun vuonna 1959, jolloin pidettiin ensimmäiset Maailmankisat. Vaikka yksi matematiikan tenteistä oli seuraavana päivänä, menin stadionille tenttikirjat mukanani. Välillä yritin kisojen seuraamisen ohella vilkuilla matikan kaavojakin. Läpäisin kuitenkin tentin!

Viimeisenä opiskeluvuotenani minulla oli tilaisuus saada yksityiskohtaista tietoa stadionin arkkitehtuurista ja teknisistä ratkaisuista. Asuin silloin stadionin toisen suunnittelijan, arkkitehti Toivo Jäntin asunnossa Lapinlahdenkadun ja Eerikinkadun kulmauksessa.

Muutaman kerran Toivo Jäntti kutsui minut työhuoneeseensa, jossa keskustelimme pääasiassa stadionin suunnittelusta. Suunnitelmat olivat leveissä puulaatikoissa, joita Jäntti mielellään availi ja esitteli.

Hän kertoi myös muutamista suunnitelmien pulmakohdista. Jäntti muisti, että hänellä ja stadionin toisella arkkitehdilla, jo 1952 edesmenneellä Yrjö Lindegrenillä saattoi olla joskus melkoisia erimielisyyksiäkin joistakin teknisistä vaihtoehdoista. Aina niistä kuitenkin yhteinen ratkaisu oli löytynyt.

Kaarlo Kantola

Näin Suomen voittomaalin

Tämä ottelu kesäkuussa 2013 saattaa muille paikalla olleille olla matsi muiden joukossa, mutta minulle se on jäänyt mieleen suurena kokemuksena Olympiastadionilta. Olin tuolloin 12-vuotias.

Olin tullut äitini kanssa Kouvolasta Helsinkiin ja menossa veljeni kanssa katsomaan MM-karsintaottelua Valko-Venäjää vastaan. Isäni ei ehtinyt paikan päälle, vaan joutui katsomaan ottelun televisiosta. Kesken pelin alkoi sataa vettä. Veljelleni tuli kylmä, ja hän meni stadionin sisälle laittamaan lisävaatetta ylleen. Juuri silloin Kasper Hämäläinen suti pallon maaliin! Peli päättyi 1–0.

Isäni on käynyt paljon minua useammin katsomassa otteluita, mutta ei ole tähän päivään mennessä nähnyt Suomen voittavan ottelua stadikalla. Voin lisäksi kehuskella, että olen perheestämme ainoa, joka on nähnyt Suomen tekemän voittomaalin!

Hermanni Koskelainen

”Milloin ne hevoset tulevat?”

1970-luvun lopulla olin päässyt vanhempieni ja kummieni kanssa Suomi-Ruotsi maaotteluun. Vähän yli kymmenvuotiaana poikana en ollut jaksanut odottaa tapahtuman alkamista ja olinkin kovaan ääneen kysynyt, että koska ne hevoset oikein tulevat. Aikaisemmin samalla porukalla olimme kuulemma raveissa poikenneet. En päässyt tuon jälkeen pitkään aikaan maaottelumatkoille mukaan....

Karri Kaisla

Finlandia-hymnistä kansallislaulu

2011 Talviklassikko stadionilla. Oli niin kylmä, ettei paikoillaan pystynyt kauan istumaan. Penkeiltä piti puhdistaa lumet, osa oli jäätynyt pahasti.

Pelin alussa Sakari Kuosmanen esitti Finlandia-hymnin, ihmiset nousivat seisomaan.

Stadion oli täynnä, ihmisillä toppavaatteet päällä. Hengitys höyrysi ja lunta satoi vähitellen. Tuntui kuin olisi matkannut ajassa taaksepäin monta vuosikymmentä.

Tuo hetki on jäänyt pysyvästi mieleeni. Muistan ajatelleeni, että miksi Finlandia-hymni ei ole meidän kansallislaulumme? Niin juhlallinen tuo hetki oli.

Arttu Suontaust

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt